Kirjaudu ▼
 

Suklaan syöminen voi hoikistaa

Lehtikuva
Suklaan syöminen voi hoikistaa
Uuden tutkimuksen mukaan suklaan syöminen voi auttaa pitämään painoindeksin alhaalla. Sitä pitää vain syödä tarpeeksi usein.
27.3.2012 18:49
Bloomberg
Lisää suosikkeihin

Henkilökohtaiselle suosikkilistalle tallentaminen vaatii kirjautumista.

KirjauduRekisteröidy
Lähetä kaverille
Tulosta (HTML)
Tallenna (PDF)

Tuhannen yhdysvaltalaisen suklaansyöntiä tarkasteellessa tutkimuksessa painoindeksin laskua ei liitetty syödyn suklaan määrään vaan siihen, kuinka usein suklaata syödään.

Suklaalla noin viisi kertaa viikossa herkuttelevien painoindeksi oli pisteen alhaisempi kuin verrokkihenkilöiden.

– Yleensä suklaata syödään herkkuna, ja sillä pitäisi olla haitallisia vaikutuksia painoindeksiin. Oikeasti asia onkin päinvastoin, San Diegon yliopiston tutkija Beatrice Golomb sanoo.

Tutkimuksessa ei huomioitu koehenkilöiden muuta ruokavaliota tai liikunnan määrää. Tutkijoiden mukaan lisätutkimukselle onkin tilausta.

Suklaan on aiemmassa tutkimuksessa todettu myös vähentävän sydänsairauksien riskiä ja kariesta sekä alentavan verenpainetta.

∇ Mainos ∇
27.3.2012 18:49
Bloomberg
Lisää suosikkeihin

Henkilökohtaiselle suosikkilistalle tallentaminen vaatii kirjautumista.

KirjauduRekisteröidy
Lähetä kaverille
Tulosta (HTML)
Tallenna (PDF)
Ihmiset Beatrice Golomb

Kommentit (43)


Anonyymi
Ei päde ainakaan suomalaisiin jokinorsuihin a la Kyllönen mutta siinäpähän mätätte lisää rasvaa naamariin.
Anonyymi: Nimetön 27.3.2012 19:24

Anonyymi
Siis tässä on nyt kysymys suklaasta jossa on kaakaomassaa, kaakaovoita ja sokeria...jos ruokosokeria niin parempi. Eli kaakaomassan määrä pitää olla isompi kuin sokerin. Eli mielellään siis 70% suklaata. Ei mitään kermoja sun muita lisäjuttuja niinku joku sanoi. Lidlin reilun kaupan dark chocolate on hyvää. Maksaa 1,79 100g. Mitä vähemmän aineksia, sen parempi. Maitosuklaata jos rupeet vetämään niin paino ei ainakaan laske ;)
Anonyymi: Suklaafriikki 27.3.2012 19:24

Anonyymi
Lopetin suklaan mussuttamisen ja laihduin 36 kg.
Toissatalvena päästelin 2 lenkkiä per päivä ja läskit lähti.
Olen siirtynyt bekaanipähkinöihin.
Anonyymi: fuulaa eikö suklaa k 27.3.2012 19:26

Anonyymi
Pitänee paikkansa. Ei tule syötyä muuta, koska suklaalevy täyttää niin hyvin, suorastaan yökötykseen saakka. Perusfazerissa on n. 1200 kcal, joten jos se on päivän ainoaa ravintoa, laihtuu kyllä. Rasva aiheuttaa kylläisyyden tunteen. Kun kietaisen vartissa sinisen laatan, en syö koko iltana enää muuta.

Kokonaiskalorimäärä ratkaisee suhteessa kulutukseen laituuko, pysyykö paino samassa vaiko lihoo.

Tosin siinä suklaassa on niin paljon sokeria, että alkaa väsyttämään. Terveellisemmällä syömisellä saa enemmän energiaa liikkumiseen. Siksi en syö suklaata.

Laihat läskit eivät ole kauniita. Kiinteä ja lihaksikas olla pitää, naistenkin.
Anonyymi: Ei mitään uutta 27.3.2012 19:26

Anonyymi
suklaan syöjät syö vissiin pullan asemasta suklaata ja laihtuvat.
Anonyymi: Nimetön 27.3.2012 19:28

Anonyymi
Lidlistä löytyy halvalla hyvää esim fincarre ja sitten j.d. gross.


Eipä kestänyt kauaakaan, ennenkuin Lidl-kauppias saapui langoille... Nope, en osta sitä scheissea, mitä Liiteri kutsuu suklaaksi.
Anonyymi: Natsi-Siwa 27.3.2012 19:31

Anonyymi
Hohhoijaa mitä roskaa! Tottakai sairaalloisen ylipainoinen laihtuu syödessään sokerin seassa muuta täytettä (kaakaota) puhtaan sokerin sijaan. Tehkääpä sama tutkimus normaalipainoisten maassa, kuten vaikkapa Japanissa, niin yllätys tuloksista voisi olla suuri.
Anonyymi: Joopajoo 27.3.2012 19:43

Anonyymi
Lidlistä löytyy halvalla hyvää esim fincarre ja sitten j.d. gross.

Eipä kestänyt kauaakaan, ennenkuin Lidl-kauppias saapui langoille... Nope, en osta sitä scheissea, mitä Liiteri kutsuu suklaaksi.


Niin. Ostat sitä alle 20-volttista, mitä K-kalle kutsuu "suklaaksi"...
Anonyymi: Nimetön 27.3.2012 20:10

Anonyymi
Onkohan kyse kaakaosta eikä suklaasta.Kaakaojauhetta saa ostaa vaikka lähikaupasta,eikä tarvitse syödä suklaamakeisen rasvaa.
Anonyymi: kuppi kaakaota ilman 27.3.2012 20:19

Anonyymi
Tämähän on mainontaa uudessa muodossa eikä mitään tutkimustulos.
Anonyymi: Albert 27.3.2012 20:32
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit.
Lue koko keskusteluetiketti
Varaa oma nimimerkkisi Taloussanomien uutiskommentointiin rekisteröitymällä käyttäjäksi tai kirjaudu sisään.

Rekisteröityminen ja nimimerkin varaus eivät ole pakollisia.

Nimimerkissä saa käyttää ainoastaan kirjaimia ja numeroita. Sen minimimitta on viisi merkkiä ja maksimi kaksikymmentä merkkiä.
Olet kirjautunut sisään, muttet ole vielä valinnut omaa, muille käyttäjille näkyvää nimimerkkiäsi. Varaa nimimerkki omaksesi kirjoittamalla se nimimerkki-kenttään.

Varauksen jälkeen muut eivät voi käyttää nimimerkkiäsi ja se näkyy automaattisesti kaikissa kirjoittamissasi viesteissä.

Huomioithan, ettei nimimerkkiä ei voi muuttaa jälkikäteen.

Nimimerkissä saa käyttää ainoastaan kirjaimia ja numeroita. Sen minimimitta on viisi merkkiä ja maksimi kaksikymmentä merkkiä.

Taloussanomat - Uutiset

14:44 Digitoday Poikkeuksellinen Applen tietokone huutokaupataan – hinta voi nousta miljoonaan dollariin
14:26 Digitoday Huhuttu kauppa vahvistui: Verizon ostaa Yahoon verkkoliiketoiminnan
13:56 Digitoday Suomen Pankin sivuilla palvelunestohyökkäys – "Ei ole ennen tehty vastaavaa"
13:54 Trumpin USA voisi erota WTO:sta – "Kauppasopimukset ovat katastrofi"
12:54 Digitoday Suomalainen Jolla lisensoi: Uusi Sailfish-puhelin tuli myyntiin Intiassa
12:13 Ericssonin Johansson uuden toimitusjohtajan valinnasta: "Tilanne on ihanteellinen"
11:55 Osakeralli jatkuu Yhdysvalloissa – "kultainen skenaario" tukee kursseja
11:23 Analyytikko Vestbergin potkuista: Ericssonin suuromistajat halusivat muutosta
10:56 Juncker: Iso-Britannian eropyynnöllä ei ole takarajaa
10:28 Kiina paketoi nyt miljardien ongelmaluottoja arvopapereiksi
09:37 Ericssonin Vestbergille potkut – "On oikea aika hakea uusi johtaja"
09:16 Digitoday Nintendo toppuutteli Pokémon Go -intoa – osake sukelsi 18 %
08:41 Ryanair varoittaa: Näin paljon lentoliput halpenevat
07:58 HS: Pörssiyhtiöiden hallituksissa joka neljäs on nainen
06:02 Aurinkopaneeleilla 500 euron säästö vuodessa – toukokuu oli erityisen hyvä
24.7. Volvo ei pärjää yksin – etsii kumppania robottiautojen ohjelmointiin
24.7. Yle: Suomen maitotilallisten uusi uhka tulee Baltiasta
24.7. 9 merkkiä kertovat, menestytkö muita paremmin
24.7. G20-mailta tukea talouskasvulle – pelkkä rahapolitiikka ei ratkaisu
24.7. Guardian: Britannia voi saada EU:lta luvan vapaan liikkuvuuden rajoittamiseen
24.7. Ranskan kiristynyt rajavalvonta näkyy brittisatamassa – lomalaisten odotus jopa 14 tuntia
24.7. Kiinalaisprofessori: Veroleikkaukset voisivat vauhdittaa talouskasvua
24.7. TS: Panimolupien määrä lähes kolminkertaistunut kuudessa vuodessa
24.7. Mistä keski-ikäiselle uusi ura? "Lääkärin ammatti ei poissuljettu"
24.7. Analyysi Kolme talouden keinoa – näin USA:n ja Euroopan liittoa varjellaan
Asiakastieto

Yhteistyössä