Kaksikieliset ovat älykkäämpiä – tässä syy
Samaan aikaan, kun Suomessa pähkäillään varuskuntien lakkauttamisia ja ruotsinkielisen joukko-osaston kohtaloa, ulkomailta kantautuu uusia tietoja kaksikielisyyden hyödyistä.
Uusien tutkimusten mukaan kaksikielisyys nimittäin tehostaa aivojen toimintaa ja tekee ihmisistä älykkäämpiä. Aiheesta kertoo yhdysvaltalainen sanomalehti The New York Times, joka pureutui kaksikielisyyden ja älykkyyden väliseen yhteyteen viime viikolla julkaistussa artikkelissa.
Lehden mukaan tiedeyhteisön aiempi käsitys siitä, että kaksikielisyys häiritsee aivojen toimintaa, pitää yhä paikkansa. Tämä häiriö on kuitenkin ennemmin hyödyksi kuin haitaksi, sillä se pakottaa aivot ratkomaan ristiriitoja ja "vahvistaa kognitiivisia muskeleita".
The New York Times viittaa muun muassa vuonna 2004 tehtyyn tutkimukseen. Tutkimukseen kuuluneessa kokeessa useampaa kuin yhtä kieltä pulisevat esikoululaiset peittosivat verrokkiryhmänsä selvästi palikkatestissä.
Toisessa University of Californiassa tehdyssä tutkimuksessa puolestaan havaittiin, että dementia iskee kaksikielisiin vanhuksiin näiden yksikielisiä tovereita myöhemmin.
Lehden haastattelemien asiantuntijoiden mukaan yksi- ja kaksikielisten suurin ero saattaa piillä tietoisuudessa ympäristöstä. Kaksikieliset joutuvat vaihtamaan kieltään useammin. Siksi he ovat tarkkaavaisempia ympäristönsä suhteen.













