Onnellisuusresepti: Jätä pihvi pois
Yhdysvaltalaistutkimuksessa selvitettiin kolmen erilaisen ruokavalion vaikutuksia koehenkilöiden mielialaan. Kontrolliryhmä söi punaista ja vaaleaa lihaa ja kalaa päivittäin, toinen ryhmä kalaa 3–4 kertaa viikossa ja kolmas kasviravintoa.
Tutkijat havaitsivat, että kahden viikon jälkeen kahden ensimmäisen ryhmän mielialapisteet olivat ennallaan, mutta vegeryhmän tuloksissa näkyi merkittäviä muutoksia sekä kohonneena mielalana että stressin vähenemisenä, Huffington Post -lehti kertoi.
Selitys piilee rasvahapoissa, tarkemmin sanoen arakidonihapossa (AA), jota on omega-6-rasvahapossa. Nykyisin ainakin Yhdysvalloissa myytävässä lihassa AA-pitoisuus on korkea.
Se johtuu siitä, että omega-6:n ja 3:n suhde on viljalla ruokittavan karjan lihassa viisinkertainen verrattuna ruohoa laiduntavan eläimen lihaan, jota entisaikojen ihmiset söivät.
Ravitsemustieteilijöiden mukaan suositeltava omega-6- ja omega-3-rasvahapppojen suhde on noin 4:1.
Jo aiempi tutkimus osoitti, että korkea AA-pitoisuus voi vaikuttaa aivoihin ja aiheuttaa mielialavaihteluita. Kalassa on runsaasti omega-3-happoja, kuten EPA- ja DHA-happoja. Molemmat ehkäisevät AA-hapon haitallisia vaikutuksia.
Aiempi tutkimus osoitti kuitenkin, että lihansyöjien mieliala oli selkeästi kurjempi, vaikka nämä olisivat nauttineet EPA- ja DHA-happoja.
Arizonan yliopistossa tehty seurantatutkimus ruokavalioista julkaistiin Nutrition Journal -lehdessä.











