Hyvä talous, parempi mieli... paitsi Kreikassa

EPA
Hyvä talous, parempi mieli... paitsi Kreikassa
Ihmiset ovat onnellisempia, kun taloudella menee hyvin, arvioidaan tuoreessa raportissa. Yhdessä suhteessa Euroopan kriisimaat yllättävät.
Lisää suosikkeihin

Henkilökohtaiselle suosikkilistalle tallentaminen vaatii kirjautumista.

KirjauduRekisteröidy
Taloussanomat
16.2.2012 15:46
Kommentit 41

Onnellisuus on kytköksissä työllistävään talouskasvuun, riittävään elintasoon, hyvinvointivaltioon ja tasa-arvoisuuteen.

Riippuvuus käy ilmi hyvinvointisosiologian professorin Juho Saaren laatimasta raportista Onnellisuuspolitiikka – Kohti sosiaalisesti kestävää Suomea. Raportin julkaisi Sdp:tä lähellä oleva Kalevi Sorsa -säätiö

Yleensä elintason paraneminen kasvattaa onnellisuutta tiettyyn rajaan asti. Kahdessa kriisimaassa asia on kuitenkin päinvastoin.

Kreikassa ja Italiassa väestön vaurain kolmannes on tyytymättömämpi elämäänsä kuin alin kolmannes. Raportin mukaan asiaa selittänee se, että rikkaimmilla on ollut muita korkeampia odotuksia, joiden toteutumiseen he ovat joutuneet pettymään. Huonoimmassa asemassa olevilla tuskin on suuria odotuksia ollutkaan.

Kun katsotaan Kreikan ja myös talousvaikeuksissa painivan Portugalin koko väestöä, yhteys elintason ja onnellisuuden välillä pitää: talouskriisin myötä kreikkalaisten ja portugalilaisten tyytyväisyys on laskenut jyrkästi.

∇ Mainos, artikkeli jatkuu alempana ∇ ∇ Artikkeli jatkuu ∇

Esimerkiksi tanskalaiset ovat erinomaisen tyytyväisiä yhteiskuntaansa, kun tarkastellaan kaikkein tyytyväisimpien ja tyytymättömimpien osuuksien kehitystä. Suomessakin erittäin tyytyväisiä on enemmän kuin erittäin tyytymättömiä. Kreikassa ja Portugalissa taas tilanne on toisin päin.

Enemmistö kreikkalaisista on ollut tyytymättömiä vuoden 2008 lopulta alkaen. Portugalissa enemmistö on ollut onneton jo pidempään.

Lisää Aiheesta
UutinenTekeekö raha onnelliseksi? (26.3. 21:15)
UutinenValittaja, hanki parempi elämä (20.8.2011 12:12)
UutinenSuomalaisen onni on maaseudulla (18.5.2011 15:19)
IhmisetJuho Saari
Copyright Creative Commons Teksti on lisensoitu Creative Commons Nimeä-Ei muutoksia-Epäkaupallinen -lisenssillä.
mainos

Kommentit (41)

Huono 0
Suomen onnellisuus valtio kaatui velan ottajien puuteeseen.
Se aito ORBIT silmät tyynyllä.
Huono 4
Fiksut Jenkit myivät taas meille halvalla.
OW gUUSINEN
Taas pukkaa nousuun.
Aimo Nousu
Huono 4
talouskriisin myötä kreikkalaisten ja portugalilaisten tyytyväisyys on laskenut jyrkästi

Tällaista tutkimusta sanottiin vanhoina hyvinä aikoina (ennen 2008) nollatutkimukseksi.

Toimittaja nyt nostelee proffan raportista esiin ihan vääriä asioita. Lienee toimittajan maailmankuva sellainen, että "vätys-demarien kyhäelmät" saavat raivon valtaan. Tieteen varjolla on maailman sivu tehty poliittista tutkimusta. Sitä vartenhan Kalevi Sorsa Säätö on perustettu!
Säätiö palvelee
Olipa yllättävä tutkimus tulos. Köyhyys tuo siis onnettomuutta. Olen taas oppinut jotain maailman viisailta.
Kunhan mielialalääkkeiden kela-korvattavuus poistuu, niin suomalaisetkin palaavat kotoisaan melankoliaan.
Huonoimmassa asemassa olevilla tuskin on suuria odotuksia ollutkaan.


Niin, ja sitten vielä joku Katainen innokkaimpine tukijoukkoineen kehtaa julkisuudessa ihmetellä, miksi ilmapiiri meillä Suomessakin on viime aikoina mennyt niin kireäksi ja alakuloiseksi.

Eikö herralle yhtään tule mieleen, mistä tämä tällainen voisi johtua?

Vanha sanonta "niin metsä vastaa kuin sinne huudetaan" pätee varsin hyvin.
Asioita seurannut
Kreekut on hyvin onnellisia ,koska Suomessa on piikki auki hallitus.
pastori silli
Jokainen voi vaikuttaa siihen onko tyytyväinen vai ei.
Riippu siitä mitä tavoittelee!
Kysymys ei ole rahasta!
Edes pula aikana inmiset eivät olleet näin epätoivoisia ,kuin tämän maanpetturi hallituksen aikana.
kaikki toivo meni kataisen mukana
Sivut: 1 2 3 4 5 Edellinen Seuraava
Kirjoita vastaus
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias ja ystävällinen, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit. Varauduthan siihen, että linkkejä sisältävät viestit tarkistetaan yksitellen roskapostin suodattamiseksi. Arvostamme mielipidettäsi!
> Lue koko keskusteluetiketti
mainos
 

Yhteistyössä

Taloussanomat - Uutiset

Helsinki
Selkeää ja poutaa 14
Oulu
Pilvistä, ja poutaa 14
Bryssel
Selkeää ja poutaa 15
Ennuste klo 09:00 Suomen aikaa.
  1. Kotimaan sää
  2. Sadetutka
  3. Maailman sää
Toivotko Kreikan pysyvän euroalueessa?

07:09OsakeOsake

Kurssi nousussaSampo A

graafi

18,99+1,28 %+0,24

KalenteriKalenteri

28.5.2012

Tecnotreen ylimääräinen yhtiökokous, esillä osakeanti 10:00  
kuluttajabarometri toukokuulta, Tilastokeskus 09:00  
EK:n luottamusindikaattorit toukokuulta 09:00  
USA:n markkinat kiinni (Memorial Day)    
 
Dilbert – 25.5.2012
DilbertDilbert
Sarjakuvat: 1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 ... 30 « »
 
Yritys Sanoma News Oy / Taloussanomat
Postiosoite Taloussanomat PL 45
00089 SANOMA
Käyntiosoite Töölönlahdenkatu 2, Helsinki
Puhelin +358 9 1221
Sähköposti taloussanomat@sanoma.fi
Kustantaja, vastaava
päätoimittaja
Tapio Sadeoja
Toimituspäällikkö Anneli Koistinen
Toimituspäällikkö Petri Korhonen
Mediamyynti Yhteystiedot
Kimmo Ilmavirta
+358 40 168 5949