Näin paljon henkivartijan palkkaaminen maksaa
Tonnin parin asennus ja parin kympin kuukausittaiset valvontamaksut päälle. Sillä hinnalla saa kotiinsa hälytysjärjestelmän, jossa kahvaa vetämällä voi lähettää vartiointiliikkeeseen äänettömän hälytyksen. Järjestelmiä on jo monessa suomalaiskodissa.
Tiukkaan tilanteeseen saa turvakseen henkivartijan 50–400 eurolla tunti. Useimmiten turvallisuusalan yritykset laativat asiakkaalleen laajemman paketin, johon sisältyy myös suunnittelua ja ennaltaehkäisevien toimien opastusta.
Yleisimmin turvaa haetaan turvallisuusalan yritysten tarjoamista lyhyistä valmennuksista, joissa käydään läpi vaarallisten tilanteiden ennakointia ja harjoitellaan otteista irtautumista. Koulutuksia tilataan myös yritysten henkilöstölle.
Yritykset suojelevat
omiaan
Useimmiten henkivartija tilataan yritysjohtajalle ja palkan maksaa yhtiön hallitus. Usein tehtävään palkataan autonkuljettajana ja turvamiehenä toimiva henkilönsuojaaja. Alan yrittäjät eivät halua arvioida suojelua saavien määrää Suomessa. Jatkuvasti vartioituja tuskin on montaa.
Turvallisuusalan yrittäjän Auvo Niinikedon mukaan pelkona ei yleensä ole lunnaat mielessä tehty sieppaus.
– Ei täällä Suomessa ole niin isoja rahoja, Niiniketo sanoo.
Tyypillisempi tapaus on esimerkiksi yrityskauppoja seuraava kosto.
Yt-neuvottelujen yleistyminen tietää piikkiä turvallisuuspalvelujen kysyntään, kertoo alan yrittäjä Jussi Visanka.
Suojelua tilataan, kun yhtiön johtajan täytyy mennä selittämään tehtaan sulkemista sen työntekijöille. Usein alueet ovat pohjoisen metsästysmaita, joissa 70–80 prosenttia miehistä on metsästäjiä ja aseita löytyy lähes joka kodista, Visanka kuvaa.
– Auditoriossa istujilla on työmotivaatio nollassa ja paikallinen Alko tyhjennetty jo pari päivää aiemmin. Siinä voi tulla tyhmiä ideoita, ja joukossa tyhmyys tiivistyy.
Finsec-yrityksen Arto Mannisen mukaan suojelua kaipaavat myös eri yhteyksistä tunnetut henkilöt, joilla on voimakkaita mielipiteitä. Poliitikkoja asiakkaina on harvemmin, sillä heidän turvallisuudestaan vastaa suojelupoliisi.
Uhkaavilta tilanteilta eivät välty muutkaan. Turvamiehiä on palkattu häihin ja oikeussaliin. Taustalla voi olla vaikeita ihmissuhteita tai velkatilanteita. Visanka kertoo olleensa työtehtävissä myös hautajaisissa, kun omaisilla oli erimielisyyksiä perinnönjaosta.
Lisää
luvassa
Euroopassa vähänkään korkeammassa asemassa olevat johtajat ovat jatkuvasti varuillaan. Muuttuuko tilanne Suomessa samaan suuntaan?
– Kyllä. Olen oikeastaan vain odottanut, milloin, Niiniketo sanoo.
Manninen pelkää samaa.
– Meneehän se koko ajan hurjempaan suuntaan.
Julkisuuteen tulleet tapaukset saavat seuraajia, ja mallia otetaan myös ulkomailta.
Kaikki tapaukset eivät suinkaan tule julkisuuteen. Vaikeimpia tilanteita varten Suomessa on muutama kymmenen henkilösuojaajaa, joilla on oikeus kantaa asetta. Kevyesti niitä ei kanneta, vaan vastassa täytyy olla rikollisjärjestö tai muu merkittävä uhka.
Turva
verraton
Sieppauksen tai väkivaltaisen koston suunnittelijat seuraavat kohdettaan ennalta. Asumista ja omia liikkeitä koskevat tiedot on syytä pitää itsellään, ja varsinkaan netissä niitä ei pidä huudella.
Erityisesti kannattaa miettiä rutiineja, kuten matkoja viikoittaisiin harrastuksiin ja lasten koulureittejä.
Epäilyttävää on nähdä kadulla aina samoja naamoja tai peräpeilissä taas sama auto. Kummalliset kaupustelijat ja muu ylimääräinen liikenne kotiovella saattavat liittyä tiedon keräämiseen. Kun tilanteessa on jotakin outoa, kannattaa siis olla valppaana.




















Kommentit (84)
Jatkuvasti vartioituja tuskin on montaa.
Lisätkää lukuun vaimoni. Häntä vartioin minä.
Onneksi ei onnistunut.
pian näet että pelkäät ja ei mene kauan aikaa
Ei hätää, kolmannessa viestissä asia korjaantui... Rommari tuli ja päästi helpottavan aivopierunsa ;)
Emme pärjää toistemme paitoja pesemällä,
kun kotitaloustöistä maksetaan niin surkean vähän.
Mutta toisiamme vartioimalla tienaamme jo ihan kivasti 50-400 euroa tunnissa.