Omaisen hoito työn ohessa uuvuttaa työntekijät

Lehtikuva
Omaisen hoito työn ohessa uuvuttaa työntekijät
Työ uuvuttaa, jos omaista tai läheistä on hoidettava työn ohessa. Raskasta on myös, jos työpaikalla on huono ilmapiiri eikä omaan työhön voi vaikuttaa, tuore tutkimus kertoo.
Lisää suosikkeihin

Henkilökohtaiselle suosikkilistalle tallentaminen vaatii kirjautumista.

KirjauduRekisteröidy
Taloussanomat
1.2.2012 13:28
Kommentit 9

Työterveyslaitoksen tutkimuksesta käy ilmi, että noin viidennes työssäkäyvistä huolehtii työnsä ohessa myös iäkkäästä tai sairaasta omaisestaan tai läheisestään. Hoivatyö oman työn ohessa kuormittaa ja lisää halua siirtyä eläkkeelle, koska joustoja ei ole riittävästi.

– Työpaikoilla tulisikin ottaa käyttöön järjestelyjä, joiden avulla työn ja omaishoivan vaatimuksia voidaan sovittaa yhteen, vanhempi tutkija Kaisa Kauppinen sanoo tiedotteessa.

Viime vuonna voimaan tullut hoitovapaalaki tukee joustojen järjestämistä, mutta käytännössä järjestelyt ovat yksittäisen työntekijän ja -antajan välisiä.

Toimihenkilöiden työssä jatkamishalu on viime vuosina lisääntynyt. Työntekijäammateissa yhtä selvää muutosta ei ole näkynyt.

Ylemmistä toimihenkilöistä 73 prosenttia harkitsi työssä jatkamista 63. ikävuoden jälkeen vuonna 2009. Kolme vuotta aiemmin osuus oli 63 prosenttia. Alempien toimihenkilöiden innostus työssä jatkamiseen oli noussut 9 prosenttiyksikköä 64 prosenttiin.

∇ Mainos, artikkeli jatkuu alempana ∇ ∇ Artikkeli jatkuu ∇

Työntekijöistä neljä prosenttiyksikköä aiempaa useampi, eli 53 prosenttia harkitsi työssä jatkamista 63. ikävuoden jälkeen. Työntekijät, joilla oli työaikajoustoja, harkitsivat muita useammin työssä jatkamista. Yksilöllisiä joustoja oli vajaalla viidenneksellä työntekijöistä, toimihenkilöistä 37 prosentilla.

Henkisesti rasittavaksi koettu työtilanne lisäsi haluja eläkkeelle. Rasittavuutta oli kiire, kokemukset kiusaamisesta työssä, huonot työtovereiden välit ja heikko esimiehen tuki.
 
Sopiva työn määrä, vaikuttamisen mahdollisuudet omaan työhön ja työyhteisön vuorovaikutus vähentävät vastaavasti ajatuksia siirtyä eläkkeelle.

Lisää Aiheesta
UutinenTyöelämä kävi pahasti henkeen (12.9.2011 15:26)
UutinenTällaista on paskaduuni (1.5.2011 06:02)
UutinenÄlä tee tätä enempää töitä (19.3.2011 08:01)
UutinenYle: Nelikymppinen uupuu töihinsä (27.2.2011 15:18)
Copyright Creative Commons Teksti on lisensoitu Creative Commons Nimeä-Ei muutoksia-Epäkaupallinen -lisenssillä.
mainos

Kommentit (9)

Huono 0
Omaishoitajat tekevät lasten viikkorahaan verrattavalla korvauksella sen, josta hoitolaitokset rahastaisivat tuhansia euroja / kk. Tässäkin asiassa vedetään tavallista rahvasta niin törkeästi alta lipan, että huh huh.
Hoidin omaiseni hautaan työttömyyskorvauksella ja vuosikymmenen työrupeamasta sain palkaksi pysyvän työttömyyden.
kunta ei myöntänyt omaishoitotukea
Huono 2
THL toteaa työn olevan vaarallista suomalaiselle.
Tosin omaishoitajan työtä en väheksy vaan näitä THL:n 0 tutkimuksia.
Jonnekin ne korkeastikoulutetut pitää pistää joten mistä näillekin päivänselvistä asioista maksetaan.
Onko porukka niin tyhmää että tästäkin piti tehdä tutkimus ja tampiolle julistettavaksi?
verovelkarahan loppu häämöttää onneksi.
Huono 2
Luulisi että 75 000 euron vuosikorvaus vähän lohduttaisi!
Siis kai omaishoitaja saa saman kuin Fortumin johtajat..? Onhan tuo omaishoito paljon vaativampaa ja rankempaa.

Fortumin johtaja vain miettii paljonko nostaisi sähkön hintaa tässä kuussa, niin ettei kansa pillastu ja silti ahneus hieman tyydyttyisi.
Dollarihymy
Huono 1
Kaavailtu omaishoitotuen muuttaminen palkaksi johtaa siihen, että jokainen omaisellinen joutuu omaishoitajaksi. Laki on sujuvasti sovellettavissa myös niin, että yksinäinen köyhä pääsee orjapiiskurinsa omaishoitajaksi.
pakkotyöjatkumossa potut kuoritaan pottuina
Huono 2
Luulisi että 75 000 euron vuosikorvaus vähän lohduttaisi!Siis kai omaishoitaja saa saman kuin Fortumin johtajat..? Onhan tuo omaishoito paljon vaativampaa ja rankempaa. Fortumin johtaja vain miettii paljonko nostaisi sähkön hintaa tässä kuussa, niin ettei kansa pillastu ja silti ahneus hieman tyydyttyisi.

Se on nähkääs tuo raha, mikä isojen kokoomuslaisten herrojen mielestä on maailman tärkein ja ihanin sekä samalla ainoa asia mikä tuo tyydytystä. Ja sen rahan eteen nämä kokoomuslaiset herrat ovat valmiina tekemään IHAN mitä vaan.
mike
Huono 0
Eikös kaikkien moniosaaja maahanmuuttajien pitänyt suorastaan rynnätä tekemään näitä hommia ja jeesaamaan Suomalaisia?
Vai jäivätkö rautatieasemalle?
Huono 0
Ei se raha vaan loppumaton päivärutiini. Olen ollut nyt 13 vuotta omaishoitajana = 13*365 päivää, aamut ja illat samalla rutiinilla. Töissäkäynti tavallaan helpottaa mutta samaa puurtamista sekin, toiset puhuu lomareissuistaan, itselle se on siivoamista ja muuta mitä ei ole jaksanut töitten lomassa tehdä.
aamut vaikeita
Huono 0
Liika työ uuvuttaa aina, omat vikasa jos eivät havahdu
Sivut: 1 Edellinen Seuraava
Kirjoita vastaus
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias ja ystävällinen, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit. Varauduthan siihen, että linkkejä sisältävät viestit tarkistetaan yksitellen roskapostin suodattamiseksi. Arvostamme mielipidettäsi!
> Lue koko keskusteluetiketti
 

Yhteistyössä

06:13Kansanjuhlaa ja kokista
06:03Professori: Lahjustuomiolla olisi YIT:lle kovat seuraukset
06:01Vain yksi pankki lellii asuntovelkaista korkokikkailijaa
24.5.EU:n Ashton: Iranin kiista ratkaistaan Moskovassa
24.5.Rahat pankista kotiin turvaan – ja sieltä ne vie varas
24.5.Tässä sovellus, jolla Nokia erottuu Windows-tusinapuhelimista
24.5.Tässä on Facebookin oikea arvo, sanoo rahoitusguru
24.5.Alexander Stubb linjasi kymmenen totuuttaan Euroopasta
24.5.Venäläisoperaattori Megafon sai uuden hallituksen
24.5.IDC: Androidilla ja Applen iOS:lla 82%:n osuus älypuhelinmarkkinoista
24.5.Ipsos tutki: Euron kannatus suurinta Kreikassa
24.5.Projektityöt häiritsevät tietojärjestelmien käyttöä
24.5.HS: EU torjui Ranskan GMO-kiellon
24.5.Kreikan koululaiset: Poliitikkomme ovat huonoja
24.5.EKP:n Draghi: Euroopan astuttava kohti tiiviimpää poliittista integraatiota
24.5.Jos Kreikka lähtee eurosta, Putinin asema horjuu
24.5.Keskuspankkiostot nostavat kullan hintaa
24.5.Finnairin Vehviläinen: Pohjoismainen yhteistyö ei toteudu ennen syksyä
24.5.EU-komissio S-ryhmän ja Keskon vallasta: "Erittäin keskittynyttä"
24.5.Moody's: Ranskan AAA:n säilyminen vaatii velkaohjelman toteuttamista
24.5.Työttömyyskorvausta haettiin aiempaa vähemmän USA:ssa
24.5.USA:n hyödyketilausten kasvu vaisua
24.5.Hollannin parlamentin alahuone hyväksyi EVM:n
24.5.Tällaista tiliä tehdään parkkisakoilla
24.5.Kurkista toimitusjohtajan aivoihin
24.5.Urpilainen: Suomi saanut Kreikalta vakuuksina 560 milj. euroa tähän mennessä
24.5.Ekonomisti: Eurobondit maksaisivat Suomelle 2 miljardia vuodessa
24.5.Professori yrittäjien seminaarissa: Talouden vakaus kiinni pk-yrityksistä
24.5.Autoliitto testasi – vältä näitä turvaistuimia
24.5.Britannian taantuma olikin hieman laskettua syvempi
Toivotko Kreikan pysyvän euroalueessa?
 
Dilbert – 25.5.2012
DilbertDilbert
Sarjakuvat: 1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 ... 30 « »
 
Yritys Sanoma News Oy / Taloussanomat
Postiosoite Taloussanomat PL 45
00089 SANOMA
Käyntiosoite Töölönlahdenkatu 2, Helsinki
Puhelin +358 9 1221
Sähköposti taloussanomat@sanoma.fi
Kustantaja, vastaava
päätoimittaja
Tapio Sadeoja
Toimituspäällikkö Anneli Koistinen
Toimituspäällikkö Petri Korhonen
Mediamyynti Yhteystiedot
Kimmo Ilmavirta
+358 40 168 5949