Onko tämä kaikkien aikojen kurjin kuppila?
Huonoa tonnikalaa, väärin paistettua jauhelihaa, listeriaa kinkkusuikaleissa. Kokki ei pese käsiään! (Katso kaikkien kurjuuksien listat alla.)
Kurjat kuppilat -sarjasta ja tänään SubTV:llä alkavasta MasterChef USA -sarjasta tuttu Gordon Ramsay ei ole löytänyt Suomen kurjinta kuppilaa.
Vuonna 2007 hän vielä haukkui suomalaisia perinneruokia – tosin ei kansallisruokaamme pizzaa. Viime kesän vierailulla ja ohjelmaansa markkinoidessaan hän äityi jopa kehumaan suomalaisia lihapullia ja lakkajälkiruokaa. Lisäksi hän ilmoitti, että haluaisi viedä lapsensa Lappiin. Jos ehtisi.
Ääni kellossa muuttuisi varmaan, jos hän löytäisi tämän helmen. Taloussanomat bongasi sen Pudasjärven kaupungin valvontalautakunnan papereista. Tapaus on vuodelta 2003, mutta värisyttää edelleenkin.
Yrittäjä ei pessyt käsiään,
vaikka käry kävi 11 kertaa
Tarkastuksissa löydettiin huomautettavaa 11 kertaa. (Lue lista alla). Vaikka tarkastaja kävi noin kuukauden välein, mikään ei muuttunut pizzeriassa. Kylmävitriinit ja vetolaatikot olivat kerta toisensa jälkeen liian lämpimiä. Yrittäjä ei myöskään vaivautunut pesemään käsiään.
Pizzatäytteiden laatu oli lähes järjestäen joko huono tai välttävä. Kinkkusuikaleista löytyi listeriaa. Muuten hänellä oli puhtaat jauhot pussissa – tai ainakaan niistä ei ole viranomaismerkintää. (Katso lista alla).
Valvontatoimet huipentuivat ympäristönsuojelusihteerin esitykseen, jonka mukaan asiassa käynnistyy poliisitutkinta ja koko toiminta lopetetaan, jos yrittäjä ei huolehdi siitä, että pizzeriassa ei enää käytetä ihmisravinnoksi sopimattomia elintarvikkeita myytävien tai tarjoiltavien tuotteiden valmistukseen.
Kaupparekisterin mukaan yrittäjä ei enää toimi tällä alalla – ainakaan Suomessa.
Huomautukset:
30.4. Tarjoilupuolen kylmävitriini liian lämmin. Ei omavalvontasuunnitelmaa.
28.5. Tarjoilupuolen kylmävitriini liian lämmin. Ei omavalvontasuunnitelmaa.
6.6. Tarjoilupuolen kylmävitriini liian lämmin. Vetolaatikosto epäkunnossa. Ei omavalvontasuunnitelmaa.
19.6. Tarjoilupuolen kylmävitriini liian lämmin. Vetolaatikosto liian lämmin. Ei omavalvontasuunnitelmaa.
23.7. Vetolaatikosto liian lämmin. Ei omavalvontasuunnitelmaa.
30.7. Vetolaatikosto liian lämmin. Ei omavalvontasuunnitelmaa.
5.8. Vetolaatikosto liian lämmin. Ei omavalvontasuunnitelmaa.
25.9. Tarjoilupuolen kylmävitriini liian lämmin. Vetolaatikosto liian lämmin.
7.10. Huomautettu käsien pesusta.
20.10. Jauheliha kypsennetty liian suuressa erässä, puutteellinen jäähdytys. Huomautettu käsien- ja salaattien pesusta.
19.11. Elintarvikenäytteissä huomautettavaa.
Tätä oli täytteeksi:
23.7. Tonnikala huono, kinkkusuikale välttävä ja kypsä jauhelihatäyte välttävä.
5.8. Tonnikala välttävä ja kypsä jauhelihatäyte huono.
7.10. Tonnikala välttävä, kinkkusuikale hyvä ja kypsä jauhelihatäyte huono.
19.11. Tonnikala hyvä, kypsä jauhelihatäyte välttävä ja kinkkusuikale huono (listeriaa).

















Kommentit (71)
:-)
ei silloin puhtauskaan kestä päivänvaloa.