HK nokittaa Atriaa nakkikioskilla
Suomeen piti syntyä kaksi nakkikioskiketjua: Atria-vetoinen Sibylla ja HK-vetoinen Makkarabaari.
Kesällä 2010 Helsingin asematunnelissa, Makkaratalon alakerrassa, aloittanut Sibylla on nyt kiinni. Virallisena syynä on vuokrasopimukseen loppuminen Spondan omistamassa City-Centerissä.
– Aukaisemme uudelleen, kun Sponda osoittaa tilat. Asematunneli on ollut hyvä kokeilu, mutta haluamme isommat tilat, konseptipäällikkö Mikko Mollberg Atrialta sanoo.
Asematunnelin Sibyllaa pyöritti ensin Atria, sitten kolmen helsinkiläiskokin yhtiö ja viimeksi maahanmuuttajataustainen yrittäjä. Asiakashavaintojen mukaan paikassa ei ollut ainakaan suurta ruuhkaa.
Puolitoista vuotta sitten yksi paikan osakkaista ilmoitti vielä tavoitteeksi perustaa 3-5 Sibyllaa Helsinkiin.
HK:lla on jo
oikeita kioskeja
HK Pron johtaja Mikko Karell arveli vajaa vuosi sitten, että HK:n Makkarabaareihin liittyy 10–15 oikeaa nakkikioskia vuoden 2011 loppuun mennessä. Ihan noin paljon ei kuitenkaan ole tullut. Vastoinkäymisin kuuluu muun muassa lappeenrantalaisen pilottipaikan ryhtyminen villiksi heti kun se vaihtoi omistajaa.
Mollberg suhtautuu suorastaan epäuskoisesti mahdollisuuksiin värvätä ketjuun jo olemassa olevia nakkikioskeja ja grillejä.
– En jaksa uskoa, että kukaan pystyy edes hallitsemaan eri puolilla Suomea toimivia ja öiseen aikaan auki olevia kioskeja, hän sanoo.
Kumpikin ketju on toki kasvanut shop-in-shop -konseptilla liikenneasemilla, kauppakeskuksissa ja urheiluareenoilla. Sibyllalla on 196 yksikköä ja HK:llakin jo noin 200 – muun muassa pääkaupunkiseudun jäähalleissa ja Sonera-stadionilla.

















Kommentit (7)
No mitäs niissä myydään? Sitä samaa mitä nuo ketjut tukkuun toimittaa extruudattua teurasjätettä ja ulkomaisia säilöntäaineella kyllästettyjä sämpylöitä, jotka säilyvät homeetomina ja pehmeina avonaisessa pussissakin noin vuoden. Päälle puolalaista sinappia ja ketsuppia.
Kymmenet vuodet sille on syötetty teurasjätettä kalliimmalla kuin eurooppalaisille ihmisen ruokaa.
Nyt kun teurasjätteen syöttö ihmisille tuli ilmi - pazkaruuan hinta vain nousi entisestään.