Tutkimus yllättää: Näin maahanmuuttajanaiset yrittävät
Maahanmuuttaneet ovat kantasuomalaisia ahkerampia perustamaan yrityksiä. Erityisesti maahanmuuttaneet naiset ovat kantasuomalaisia aktiivisempia yrittäjiä.
Tiedot käyvät ilmi Uudenmaan liiton teettämästä tutkimuksesta.
Kolmessa vuodessa Uudellamaalla on perustettu noin 900 uutta yritystä. Viime vuonna ulkomaan kansalaisten yrityksiä oli koko Suomessa noin 6 000. Vuodesta 2007 määrä on kasvanut puolella. Yrityksistä 80 prosenttia on pääkaupunkiseudulla.
Tutkimuksen mukaan varsinkin naiset ovat aktivoituneet. He ovat yritystensä päävastuullisia joka neljännessä ulkomaan kansalaisen perustamassa yrityksessä. 60 prosentissa yrityksistä päävastuullinen on mies ja lopuissa vastuussa ovat mies ja nainen yhdessä.
Suurin osa maahanmuuttaneiden yrityksistä on pieniä osakeyhtiöitä tai toiminimiä, jotka työllistävät vain oman perheen jäseniä. Alle kymmenen prosenttia työllistää kolme tai useamman palkansaajan.














Kommentit (27)
Eikä sitten juuri muuta.
Ja vilkaiskaa sitä rahamäärää, joka heitetään pelkästään noille osoitettuun koulutukseen.
Jos ei tuolla jotain paria yritystä ( ja buaah edelleen ) synny, niin ihme olisi.
Kertokaa myös, moniko näistä firmoista sai valtiolta starttirahaa ja tukea? Sitä ei valkoiselle miehelle helposti myönnetä.
Ainiin, sitä ei kyllä kehdata ilmoittaa. Voisi lukema herättää jotain epäilyksiä kenties.
Konkursseja tehdään, plakaatti vaihtuu ja uudeksi omistajaksi se aviomies. Sama rumba jatkuu taas.
Naisille on omia useita miljonaa-avustuksia toimintaan mistä ei ole koskaan vielä tullut verotuottoja.
Ulkoministeriön masinoima yhteistyöprojekti Zumalien mehiläisestenhoitoyhdistys olkoon esimerkkinä.
Uudet fazerit jäävät näistä joukoista tulematta.
Luulisi sillä 15 tonnilla kyllä Afrikassa jo rakentavan ison ok-talon tai koulun
Muutama bussikuski ja yksi kätilö pimeiden "ravintoloiden" kanssa ovat kyllä pohjanoteeraus.
Suomessa kannattaa Afrikan naistenkin yrittää... ; )