Isä on työpaikan kuningas

Heini Karjanmaa
Isä on työpaikan kuningas
Lapsen saaminen aukaisee miehelle monia uusia sosiaalisia ovia – myös työelämässä. Moni varsinkin pienten lasten äiti kokee lastenhoidon ja urakehityksen vaikeaksi yhdistelmäksi. Miehelle perheenlisäys nostaa statusta työelämässä.
Lisää suosikkeihin

Henkilökohtaiselle suosikkilistalle tallentaminen vaatii kirjautumista.

KirjauduRekisteröidy
13.11.2011 06:01
Kommentit 151

Isyys näyttää tuovan monenlaista iloa miehen elämään – myös työelämään. Lapset viestivät miehen elämän vakiintumisesta. Perheellisen miehen elämänhallinta mielletään paremmaksi kuin yksin elävän miehen.

– Perheetön mies on reppana. Tästä olen nähnyt tutkimuksiakin, että menestyneillä miehillä on keskimäärin enemmän lapsia, esimerkiksi kolme tai yli. Menestyneillä naisilla ei usein ole yhtäkään, sanoo Kim Väisänen, it-yritys Blanccon toimitusjohtaja.

Väisänen siirtyi reppanasta perheellisten kastiin kolme kuukautta sitten. Hän piti reilun viikon isyyslomaa lapsen syntymän jälkeen. Loppuosa kuluu jouluna. Väisänen alkaa palata elävien kirjoihin, sillä tällä viikolla Aarne on heräillyt ”vain” kahdesti yössä, aiemmin viisi kertaa. 

– Liike-elämässä suhtautuminen isään muuttuu niin, että kaikki kysyvät ensimmäiseksi ”miten olet nukkunut”. Sitten puhutaan nukkumisesta ja valvomisesta ja vertaillaan kokemuksia, vähän kuin armeijakokemuksista ja synnytyksistä. Jotkut väittää, että olen pehmentynyt, mutta he ovat väärässä.

Taloustiedot

– Luulin ennen, että oma elämä loppuu lapsen tuloon, mutta sehän vasta alkaa. Jaksaminen on ajanhallinnan kysymys. Pitää vain sopia, miten jaetaan hoitovuorot ja annetaan omaa aikaa puolisolle.

– Kun lapset ovat aivan pieniä, ei ehkä ihan kauheasti kannata kasata uusia työhaasteita ja työmatkoja. Vanhempien ei kannattaisi surra menetettyjä työmahdollisuuksia. Vaikka lapsen syntymän jälkeen parikin vuotta olisi rikkonaisempaa, tilastollisesti olemme työelämässä 40 vuotta. Tämä pari on siitä viisi prosenttia.

– Vauvan hoito voi olla joskus siinä määrin rankkaa, että on hyvä päästä työmatkalle ’lepäämään’. Anteeksi vaimo.

Pelastus työttömyydeltä
ja avioerolta

Isät pärjäävät taantumassakin lapsettomia miehiä paremmin. Isien työllisyysaste, erityisesti pienten lasten, ei laskenut edellisessä taantumassa. Lapsettomien miesten työttömyysaste nousi Tilastokeskuksen mukaan seitsemästä prosentista yhteentoista prosenttiin 2008 ja 2009 välillä.

Isän pitämä vanhempainvapaa vähentää lisäksi riskiä päätyä eroon. Tukholman yliopistossa tehdyssä tutkimuksessa kerrottiin avioeroriskin laskevan erityisesti lasten ollessa pieniä, kun molemmat vanhemmat hoitavat lapsia ja kotia. Tutkimuksesta kirjoitti Pro-lehti.

Myös Stakesin, nykyisen Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen, tutkimus on yhdistänyt isien pidemmän perhevapaan isien suurempaan tyytyväisyyteen parisuhteessa.

Opiskelu vaatii
itsekuria
 
Vaasalainen tuntiopettaja Sami Jansson herää viideltä lukemaan tenttiin ja paahtaa seitsemään, lapsen heräämiseen asti. Jansson on vuoden mittaisella hoitovapaalla kotona kolmivuotiaan tyttärensä kanssa.

Päiväuniaikaan filosofian, biologian ja latinan opettaja valmistelee luentojaan tai tekee muita töitä. Iltapäivällä hän lähtee pitämään luentoja ja vaihtaa yliopistolla lennossa hoitovuoroa opettajavaimonsa kanssa.

∇ Mainos, artikkeli jatkuu alempana ∇ ∇ Artikkeli jatkuu ∇

– En ole vielä koskaan ollut vakituisessa työsuhteessa. Nautin tällaisesta akateemisesta vapaudesta, enkä ole hirveän aktiivisesti pyrkinyt kahdeksasta neljään vakityöhön. Myöhemmin tarvetta vakituiseen työhönkin voi tulla.

– Lapsen tulo ei muuttanut elämää oikeastaan millään tavalla. Kun lapsi on hereillä, hän saa jakamattoman huomion. Työnteko ja opiskelu samaan aikaan hoitovapaalla on mahdollista, koska minulla on aika hyvä itsekuri. Ja tyttömme on hyvä nukkuja, kertoo Etiopiassa syntyneen Samran isän.

Isyysvapaat ehdotettu
pidennettäviksi

Janssonilla on sama määrä isyyspäivärahapäiviä kuin biologisilla isillä. Isyysvapaata voi lapsen syntymän jälkeen pitää 1–18 arkipäivää äidin kanssa samaan aikaan. Kela maksaa isyysrahaa, jos palkallista isyysvapaata ei ole työehtosopimuksessa. Yksityisellä sektorilla vapaa on noin viikosta 18 päivään.

Noin 70 prosenttia isistä käyttää nykyään isyysvapaata.

– Hoitovapaalle jäävien isien määrää ei tiedetä, mutta kotihoidon tukea hakee vain kuusi prosenttia miehistä, THL:n erikoistutkija Johanna Lammi-Taskula kertoo.

Isyyslomia pidetään kaikissa tulo- ja ammattiryhmissä. Isyysvapaan lisäksi isät voivat pitää isäkuukauden. Ehtona on, että osa vanhempainrahoista on käytetty.

Isyysvapaiden laajentamista on edistetty tänä vuonna sekä työmarkkinaneuvotteluiden niin sanotuissa laatukohdissa, että sosiaali- ja terveysministeriön työryhmän keväisessä mietinnössä.

Työmarkkinaosapuolten raamisopimuksessa sovittiin, että isyysvapaa pitenee kahdella viikolla ja sitä voidaan käyttää nykyistä joustavammin.

Lapsiasiavaltuutettu Maria Kaisa Aula suhtautuu epäillen työryhmän ehdottamien laajempien uudistusten etenemiseen hallituksessa. Uudistus on jäämässä nykyisen taloustilanteen varjoon.

– Isyysvapaiden uudistamisessa on ollut myös tällaista jännitettä, koska työnantajapuoli haluaisi valtiolle eli Kelan korvausten piiriin suuremman osan isyyspäivärahoista. Tämä on jumiuttanut tilannetta.

Lisää Aiheesta
UutinenNaisjohtajat vauhdissa valtiolla (28.11.2011 17:23)
UutinenNyt alkaa intohimotyöläisten aika (19.11.2011 06:01)
Copyright Creative Commons Teksti on lisensoitu Creative Commons Nimeä-Ei muutoksia-Epäkaupallinen -lisenssillä.
mainos

Kommentit (151)

Huono 0
Pelastus työttömyydeltä
ja avioerolta

näin 8 miljardia tavoitteena
No voi kuinka hellyttävää, näin lapsettomana (ei omasta tahdosta) nostaa tunnelmaa tietää että tämä vaikuttaa sitten vielä työelämäänkin.
lapseton
Subjektiivista päivähoito-oikeutta tulee rajoittaa nopeasti. Lisää laatuaikaa isän ja äidin kanssa, eikä iskä/äiskä ole aina jossain töissä tai harrastuksissa kun äiskä/iskä on kotona.
Yhteinen etu
Joo, kuulun parhaaseen A-luokkaan, olen alfa-uros ja meillä on kolme lasta.
parhaat geenit jatkavat ikuisesti
Siunakkoon mikä luuseri tutkimus ala' pisa.
Suomen 5.3 miljoonan kansalaisen maassa jossa isyys on onni mutta äitiys on kiellettyä vai mitä presidentti ehdokas haavisto.
Arvotaan seuraava synnyttäjä, hei se on mies!
Joo, kuulun parhaaseen A-luokkaan, olen alfa-uros ja meillä on kolme lasta.
Useless eaters of west.
´

Tuttavani, pikkufirman omistaja ja pomo kertoi ottavansa töihin vain perheellisiä miehiä:
- He kun eivät lähde noin vain niinkuin poikamiehet.
Hän käytti usein sanontaa:
- Perheellisen on pakko yrittää.
vänrikki S.
että tämä (isyys)vaikuttaa sitten vielä työelämäänkin.
Ihmeteltävää, että ihmiset kertovat kotioloistaan työpaikalla. En ole koskaan kertonut työpaikalla kenellekään, montako lasta on vai onko yhtään. Eihän sitä työnantaja, ainakaan valtiolla, kysele. Eikä asia työkavereille kuulu.
Mitä ihmeen lörppäsuita monet ovat? Ja miksi? Ei kai kukaan puhu työkavereille muista kuin työasioista muutenkaan.
Matti H.
Artikkelin kirjoittaja tekee pahaa sotkua asioista ja elämästä. Työtä ja perhettä ei saa sotkea tuolla tavalla. On luonnollista, että mies on kiinnostunut jostain alasta tai tekniikasta erittäin kovasti. Silloin siihen käytetään paljon voimia ja aikaa. Näin pitää olla, että työ olisi tehokasta. Tehokasta työtä ja menestystä taas tarvitaan korkean elintason ylläpitämiseksi. Ei kukaan halua olla köyhä ja kurja ja lisäksi monen lapsen vanhempi. Sen sijaan monikin voi olla tyytyväinen ilman lapsia kun on kiinnostavaa tekemistä ja hyvät tulot. Siltikin voi pitää lapsista, vaikka ei omia lapsia olekaan.
Esko
Entäs sitten kun tulee se avioero, mies joutuu lähtemään yhteisestä kodista, ajautuu alkoholismiin, ja sitä rataa?
JayL
Sivut: 1 2 3 4 5 6 7 ... 16 Edellinen Seuraava
Kirjoita vastaus
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias ja ystävällinen, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit. Varauduthan siihen, että linkkejä sisältävät viestit tarkistetaan yksitellen roskapostin suodattamiseksi. Arvostamme mielipidettäsi!
> Lue koko keskusteluetiketti

Yhteistyössä

06:03Professori: Lahjustuomiolla olisi YIT:lle kovat seuraukset
06:01Vain yksi pankki lellii asuntovelkaista korkokikkailijaa
24.5.EU:n Ashton: Iranin kiista ratkaistaan Moskovassa
24.5.Rahat pankista kotiin turvaan – ja sieltä ne vie varas
24.5.Tässä sovellus, jolla Nokia erottuu Windows-tusinapuhelimista
24.5.Tässä on Facebookin oikea arvo, sanoo rahoitusguru
24.5.Alexander Stubb linjasi kymmenen totuuttaan Euroopasta
24.5.Venäläisoperaattori Megafon sai uuden hallituksen
24.5.IDC: Androidilla ja Applen iOS:lla 82%:n osuus älypuhelinmarkkinoista
24.5.Ipsos tutki: Euron kannatus suurinta Kreikassa
24.5.Projektityöt häiritsevät tietojärjestelmien käyttöä
24.5.HS: EU torjui Ranskan GMO-kiellon
24.5.Kreikan koululaiset: Poliitikkomme ovat huonoja
24.5.EKP:n Draghi: Euroopan astuttava kohti tiiviimpää poliittista integraatiota
24.5.Jos Kreikka lähtee eurosta, Putinin asema horjuu
24.5.Keskuspankkiostot nostavat kullan hintaa
24.5.Finnairin Vehviläinen: Pohjoismainen yhteistyö ei toteudu ennen syksyä
24.5.EU-komissio S-ryhmän ja Keskon vallasta: "Erittäin keskittynyttä"
24.5.Moody's: Ranskan AAA:n säilyminen vaatii velkaohjelman toteuttamista
24.5.Työttömyyskorvausta haettiin aiempaa vähemmän USA:ssa
24.5.USA:n hyödyketilausten kasvu vaisua
24.5.Hollannin parlamentin alahuone hyväksyi EVM:n
24.5.Tällaista tiliä tehdään parkkisakoilla
24.5.Kurkista toimitusjohtajan aivoihin
24.5.Urpilainen: Suomi saanut Kreikalta vakuuksina 560 milj. euroa tähän mennessä
24.5.Ekonomisti: Eurobondit maksaisivat Suomelle 2 miljardia vuodessa
24.5.Professori yrittäjien seminaarissa: Talouden vakaus kiinni pk-yrityksistä
24.5.Autoliitto testasi – vältä näitä turvaistuimia
24.5.Britannian taantuma olikin hieman laskettua syvempi
24.5.Tämäkö budjettikuria? Kreikka osti 30 miljoonalla aseita
Helsinki
Selkeää ja poutaa 14
Oulu
Pilvistä, ja poutaa 14
Milano
Puolipilvistä, ukkosta 19
Ennuste klo 09:00 Suomen aikaa.
  1. Kotimaan sää
  2. Sadetutka
  3. Maailman sää
Toivotko Kreikan pysyvän euroalueessa?
 
Dilbert – 25.5.2012
DilbertDilbert
Sarjakuvat: 1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 ... 30 « »
 
Yritys Sanoma News Oy / Taloussanomat
Postiosoite Taloussanomat PL 45
00089 SANOMA
Käyntiosoite Töölönlahdenkatu 2, Helsinki
Puhelin +358 9 1221
Sähköposti taloussanomat@sanoma.fi
Kustantaja, vastaava
päätoimittaja
Tapio Sadeoja
Toimituspäällikkö Anneli Koistinen
Toimituspäällikkö Petri Korhonen
Mediamyynti Yhteystiedot
Kimmo Ilmavirta
+358 40 168 5949