Pitkä työmatka vaarantaa terveyden
Pitkä työmatka voi tuoreen tutkimuksen mukaan olla terveysriski, The Atlantic Cities kertoo. 45 minuutin työmatka aiheuttaa ekonomistien mukaan niin paljon terveyshaittoja, että sen korvaamiseksi pitäisi saada 20 prosenttia enemmän palkkaa.
Stressiä lisää työmatkan keston vaihtelu ja arvaamattomuus sekä väentungokset.
Ruotsalaisten tutkijoiden ryhmä selvitti laajalti erilaisten terveyshaittojen yhteyttä työmatkan pituuteen.
Unen laatu ja yleinen terveys keskimäärin heikkenivät sekä stressi lisääntyi sitä mukaa kuin matka piteni.
Tutkijat jakoivat tutkittavat työmatkan mukaan kolmeen ryhmään: alle 30 minuuttia, 30–60 minuuttia ja yli tunnin työmatkaansa käyttäviin.
Hieman yllättäen eniten työmatkastaan kärsi keskimmäinen ryhmä. Tutkijoiden mukaan tulos voi liittyä otokseen, sillä tutkitulla alueella yli tunnin työmatkaansa käyttävät matkustavat enimmäkseen maan muihin osiin eli ajavat rauhallisia maaseututeitä. Tällainen matkustaminen voi olla jopa rentouttavaa.
Toinen mahdollinen selitys on se, että vain psykologisesti ja fyysisesti riittävän vahvat jaksavat pitkiä työmatkoja.
Matkan pituus ei ole ainoa stressiä lisäävä tekijä. Pitkiin työmatkoihin liittyy usein vaihtoja, mikä heikentää matkan keston ennustettavuutta sekä lisää mahdollisuutta tungoksiin.













