Kirjaudu ▼
 

Maanviljelijä saa tänä vuonna palkkaa viisi euroa tunnilta

Pekka Sakki / Lehtikuva
Maanviljelijä saa tänä vuonna palkkaa viisi euroa tunnilta
Rehu, lannoitteet ja polttoaineet kallistuvat, eikä tuotteista saatu hinta riitä kattamaan nousua. Tänä vuonna maanviljelijän tuntipalkka jää viiteen euroon, ja omalle pääomalle saa 2,2 prosentin tuoton, tutkimuslaitos arvioi.
Taloussanomat
6.9.2011 19:26
312

Tuotantokustannusten arvioidaan nousevan tänä vuonna seitsemän prosenttia, Maa- ja elintarviketalouden tutkimuslaitos (MTT) arvioi. Keskimäärin ruuan tuotanto maksaa tilalle 170 500 euroa.

Kotieläintuotteiden hinnat ja viljan hinta nousevat, mutta eivät riitä kattamaan kustannuksia. Maatilayrittäjien tappio kasvaa viime vuodesta 6 900 euroa -33 000 euroon.

MTT:n laskujen mukaan yrittäjäperheelle jää tänä vuonna 17 500 euroa viime vuotta vähemmän yrittäjätuloa. Laskua on 27 prosenttia. 

Tuntipalkaksi muutettuna maanviljelijä tienaa tänä vuonna viisi euroa tunnilta. Omalle pääomalle MTT laskee kertyvän korkoa 2,2 prosenttia. Molemmat luvut ovat alle tavoitteiden.

Maatalouden kannattavuus heikkenee tänä vuonna alimmilleen 2000-luvulla. Yhtä alhaalla käytiin myös 2009. Eniten heikkenee maitotilojen kannattavuus, joissa se on ollut tähän asti korkeimmalla tasolla. Myös vilja- ja sikatilojen kannattavuus laskee.

∇ Mainos ∇
Tagit MTT
Copyright Creative Commons Teksti on lisensoitu Creative Commons Nimeä-Ei muutoksia-Epäkaupallinen -lisenssillä.
Lisää suosikkeihin

Henkilökohtaiselle suosikkilistalle tallentaminen vaatii kirjautumista.

KirjauduRekisteröidy

Kommentit (312)


Anonyymi
Tuottajien omistama osuuskauppaliike tahkoaakovaa voittoa jota investoidaan suuriin myymälähalleihin koti sekä ulkomaille.Tätäkö tuottajat halusi.
Äly hoi älä jätä, tuottajatko omistaisivat S-osuuskaupat. Elätkö 40 lukua vielä???
Eiköhän 90 % asiakasomistajista ole kaupunkilaisia ????

---------------------------------------
Sori,olisi pitänyt kirjoittaa tuottajien perustama.
Yrittäjä 6.9.2011 20:51

Anonyymi
Välillä tuntuu näiden kepulaisten maajussien ja niiden järjestöjen touhu Etelä-Euroopan meiningiltä.

Maajussit ovat muka nyreissään ja jopa vihaisia, kun Suomi menossa tukemaan takujen kanssa muita Euroopan maita muutamilla sadoilla miljoonilla euroilla.

Mutta itse nämä kepuveijarit kehtaavat joka vuosi vaatia tukea 3 miljardin euron edestä mukaan lukien Wahlrooseille, Fazereille, Herlineille jne. Ilman, että suomalaiset saisivat koskaan rahojaan takaisin. Ajatelkaa siis joka vuosi 3 mrd/v 50 000 maajussille, jotka eivät tunnetusti köyhyydessä elä. Lisäksi he kehtaavat vaatia vielä kaikenlaisia verohelpotuksia jne.

Käyvät vielä kaiken lisäksi töissä maatilan ulkopuolella tai ovat yrittäjinä muualla jne.

Tuskinpa yksikään kauppakorkeakoulun professori tai ekonomisti olisi todennut MTT:n,MTK:n laskelmia uskottaviksi.



5? tunti/tehty työ. Viljatilojen isännät ovat talvisin kuukausikaupalla jossakin muualla kuin töissä. Kevätkylvöt vievät pari viikkoa, myrkkyjen levitys oman aikansa. Syksyn tullessa puimuri on vietävä korjaamolle. Kone kun unohtui pihalle talveksi ja kesäksi. Edellisen syksyn puinnit täyttävät sinne jääneet ja itäneet siemenet.
Keväällä kerrotaan aamukahvilla paikallisessa kotaamispaikassa toinen toisilleen: " Niin on kylmä, etteivät kasvitkaan kasva." Kesällä on joko liian kuivaa tai märkää, sekin käydään vahvistamassa kahvilassa. Syksyllä ovat pellot niin märkiä että " ei sieltä mitään pois saa".
Tuntitolkulla aamuisin viljatilalliset istuskelevat kahvilassa aikomattakaan tehdä mitään. Sellaisesta loisimisesta tukineen on vitonen tunnilta liikaa.
Orvo 6.9.2011 20:51

Anonyymi
Mitenkäs työaika on laskettu? Talvella tuskin peltoviljeljän työpäivä on kovinkaan pitkä...


No tuskin tuntipalkkakaan kovin suuri. Siksi ne ovatkin muualla töissä.
Onko kokopäivätoimis 6.9.2011 20:51

Anonyymi
Katsoin netistä paljonko maanviljelijätuttuni saa tukea joka on julkaistava. Summa oli n. 160 000 ?.160000/365=438 ? päivässä. Jos oletetaan että viljely ei tuota voittoa eikä tappiota, pitää työtä tehdä 438/5=87 h vuorokaudessa pyhät arjet.Kovaa hommaa.

kolmas IDIOOTTI
tuo 160 000 on tilan bruttotulo: tuet +myyntitulot.
kustannuksia ei ole huomioitu ollenkaan
meinaatko että sato kylvetään euron ämpäristä ja puidaan leikkamalla ja silppumalla olki Fiskarssin saksilla peltoon ja varastoidaan kuivaamatta ja suojatta peltoon suureksi keoksi???
kai idioottikin tajuaa ettei esim. Nokian myynnneistä saatua tuloa jaeta kokonaan palkaksi duunareille.
onhan silläkin kuluja heh heh
matias 6.9.2011 20:52

Anonyymi
Kyllä se on niin että nämä Keskot ja S-ryhmät pitävät huolen siitä että maatilanpitäjille ei jää kuin luu käteen. Nykyajan Suomessa vain suuri on kaunista. Eihän kukaan kehtaa nostaa 500 000? vuosipalkkaa normaalikokoisessa yrityksessä. Menisi konkurssiin moisesta, siksi täytyy olla suuri. Suomessa sanotaan ettei ole monopolia ruokamarkkinoilla mutta tämä nykymeno on ihan samanlaista kuin monopolissa. Harvat sanelee hinnat ja tavalliset tallaajat maksaa!!
äly ämpärissä 6.9.2011 20:52

Anonyymi
20-30-luvulla, duunarilla meni viikko tienatessa, että sai yhden viljasäkin, sillonhan ne rupesivat tukia maksamaan, jotta kaupunkilaisilla olis millä ostaa ruokaa.
mummeli 6.9.2011 20:57

Anonyymi
Ei saa sekoittaa vilja ja eläintiloja, eläintilan pito on raskasta työtä vuoden ympäri kun taas viljatilan pito on lähinnä PUUHASTELUA mutta hyvin tuottavaa sellaista.
On viljelijöitä ja v 6.9.2011 20:58

Anonyymi
Sen verran on vertailupohjaa maitotilalla kasvaneena ja 10 viimeistä vuotta palkollisena metallialalla olleena että nämä nykyiset kaupunkilaiset ja duunarit, puhumattakaan paperinpyörittäjistä, eivät kestäisi maatilatöiden rasitusta viikkoakaan.
Maatilan poika 6.9.2011 20:58

Anonyymi
Kaikki jotka täälläkin valittavat kuinka tuottajilla on liikaa rahaa, kuinka vähän aikaa heillä muka menee työntekoon jne, pistäkää sitten itse maatila pystyyn ja kokeilkaapa pitää se pystyssä muutaman vuoden. Katsotaan valitatteko enää sen jälkeen, epäilen vahvasti.Maitotilallisen poikaKun se ei kerran kannata, niin miksi jatkat?Selvä se, ettei maatalous ole Suomessa kannattavaa.Ruotsalainen viljelee pelkällä EU-tuella, mutta Suomessa tarvitaan n 6-700 milj Suomen veronmaksajien tukea EU-tuen päälle.Tolkuttominta on, että tätä kannattamatonta maitotaloustuotetta viedään vientitukien kanssa Venäjälle..!EU tässä on se, joka on laittanut maataloustuotteille tullimuurin koko Euroopan ympäri ja sitten maksaa kannattamattomaan hommaan tukiaista.Jospa alkaisimme ostaa ruokamme halvalla Maailmanmarkkinoilta?Esim kehitysmailla olisi siinä kehitystä, kun saisivat ruokkia Euroopan 500 milj ihmistä, sillä tuotaisivat ilomielin meille ruokamme.Kaikkea muutahan saa vapaasti viedä ja tuoda, mutta ruokaa ei. Miksi??

Voisimme tuottaa kaikki palvelumme esin Virossa puoleen hintaan
useimmat tuotteet voisimme ostaa Euroopasta esim Puolasta paljon halvemmalla kuin kotimaasta.
Virolainen tekee kolme tuntai töitä samalla summaklla mitä suomalainen yhden.
Jos palkat saisivat vapaasti kilpailla maailmanmarkiinahintaan ,palkkakustannus maassamme pienenisi huomattavasti.
nythän sitä rajoittaa SAK, samalla voi poistaa vastikkeettomat lomarahat, palkka kuukauden työstä kun ei ees olla työpaikalla.
Nokialta pitäisi kieltää vienti ulkomaille, sehän saa tukia kuten maitotalouskin. jos maitituotteita ei saa viedä tuella niin ei sitten kännyjäkään .
kehitysmaat voisivat ruokkia koko maapallon, pitäiskö aloittaa Somaliasta ????
kaikkea voi vapaasti tuoda ja viedä muttei ruokaa ?? VÄÄRIN
työvoimaa pitäisi saada tarjouskilpailulla kuka halvimmalal tekee saa työn, pois SAK ja Ay-liike sopimuksineen.
PELTO-EEMELI 6.9.2011 20:59

Anonyymi
Välillä tuntuu näiden kepulaisten maajussien ja niiden järjestöjen touhu Etelä-Euroopan meiningiltä.Maajussit ovat muka nyreissään ja jopa vihaisia, kun Suomi menossa tukemaan takujen kanssa muita Euroopan maita muutamilla sadoilla miljoonilla euroilla.Mutta itse nämä kepuveijarit kehtaavat joka vuosi vaatia tukea 3 miljardin euron edestä mukaan lukien Wahlrooseille, Fazereille, Herlineille jne. Ilman, että suomalaiset saisivat koskaan rahojaan takaisin. Ajatelkaa siis joka vuosi 3 mrd/v 50 000 maajussille, jotka eivät tunnetusti köyhyydessä elä. Lisäksi he kehtaavat vaatia vielä kaikenlaisia verohelpotuksia jne.Käyvät vielä kaiken lisäksi töissä maatilan ulkopuolella tai ovat yrittäjinä muualla jne.Tuskinpa yksikään kauppakorkeakoulun professori tai ekonomisti olisi todennut MTT:n,MTK:n laskelmia uskottaviksi.Hyvin kirjoitettu. Kymmenessä vuodessa tuo tekee jo 30 miljardia 50 000:lle ihmiselle!!Nyt kun ollaan saatu kuntauudistus vietyä läpi, niin tähän käsittämättömään maataloustukemiseen on saatava loppu aikaan.

lASKE paljonko vastikkeetomat lomarahat tekevät 10 vuodessa, kuukauden ilmainen palkkatekee 100 miljardia , kaiken maksaa kuluttaja eli veronmaksaja lopputuotteen hinnassa.
mä vaan 6.9.2011 21:04
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit.
Lue koko keskusteluetiketti
Varaa oma nimimerkkisi Taloussanomien uutiskommentointiin rekisteröitymällä käyttäjäksi tai kirjaudu sisään.

Rekisteröityminen ja nimimerkin varaus eivät ole pakollisia.

Nimimerkissä saa käyttää ainoastaan kirjaimia ja numeroita. Sen minimimitta on viisi merkkiä ja maksimi kaksikymmentä merkkiä.
Olet kirjautunut sisään, muttet ole vielä valinnut omaa, muille käyttäjille näkyvää nimimerkkiäsi. Varaa nimimerkki omaksesi kirjoittamalla se nimimerkki-kenttään.

Varauksen jälkeen muut eivät voi käyttää nimimerkkiäsi ja se näkyy automaattisesti kaikissa kirjoittamissasi viesteissä.

Huomioithan, ettei nimimerkkiä ei voi muuttaa jälkikäteen.

Nimimerkissä saa käyttää ainoastaan kirjaimia ja numeroita. Sen minimimitta on viisi merkkiä ja maksimi kaksikymmentä merkkiä.
Asiakastieto

Yhteistyössä

Maksatko omat verosi säntillisesti?