Potkut työntekijälle – talkooväki tilalle
Riita työntekijän irtisanomisesta ja korvaamisesta talkoolaisilla syntyi itäsuomalaisessa urheiluseurassa. Seura irtisanoi vakituisessa työsuhteessa olleen mäkipäällikön perustellen potkuja tuotannollisilla ja taloudellisilla syillä. Asiasta kertoo Palvelualojen ammattiliiton Pam-lehti.
Pam pitää hovioikeuden päätöstä outona ja ihmettelee, onnistuisiko moinen myös yrityksissä ja voisiko omistaja irtisanoa työntekijöitä ja korvata työsuhteet perheenjäsentensä talkootyöllä.
Urheiluseurassa irtisanotun mäkipäällikön työt siirrettiin yhdistyksen jäsenille ja juniorien vanhemmille hoidettaviksi seuran heikon taloustilanteen vuoksi.
Riitaa puitiin ensin käräjäoikeudessa, joka päätti irtisanomisen olevan laiton, kun työn määrä ei ollut vähentynyt eli irtisanomisperustetta ei ollut. Työnantaja oli sen sijaan antanut tehtävät muiden tehtäväksi.
Työnantaja valitti päätöksestä hovioikeuteen, joka tuli vastakkaiseen tulokseen. Sen mukaan irtisanominen oli tuonut työnantajalle merkittäviä säästöjä ja toteuttanut siten lain kirjainta irtisanomisesta tuotannollisista ja taloudellisista syistä.
Pamin mukaan yleishyödyllisillä tahoilla kuten urheiluseuroilla pitäisi olla samat velvollisuudet kuin liikeyrityksillä.
– Kyse on talkootyön rajoista, siitä mitä voi teettää talkoilla, Pamin lakiasiain päällikkö Markku Kuoppamäki sanoo Pam-lehdessä.
Hänen mukaansa oikeuden päätös ei anna selvää kuvaa siitä, millaisissa tilanteissa yrittäjä voi työllistää perheenjäseniään samanlaisiin tehtäviin irtisanottuaan ensin työntekijöitään. Omaa työpanostaan yrittäjäriskillä toimiva omistaja voi toki lisätä.













