Peter Ramsaysta FIMin uusi toimitusjohtaja

Peter Ramsaysta FIMin uusi toimitusjohtaja
Sijoituspalvelutalo FIM on nimittänyt Peter Ramsayn yhtiön toimitusjohtajaksi 19. syyskuuta lähtien. Peter Ramsay siirtyy FIMiin Avenir Rahastoyhtiön toimitusjohtajan tehtävästä.
Lisää suosikkeihin

Henkilökohtaiselle suosikkilistalle tallentaminen vaatii kirjautumista.

KirjauduRekisteröidy
Taloussanomat
26.8.2011 14:13
Kommentit 0

FIMin nykyinen toimitusjohtaja Johannes Schulman luopuu tehtävästään omasta aloitteestaan terveydellisistä syistä. Hän jatkaa toimitusjohtajana aina Ramsayn aloittamiseen asti. Tämän jälkeen Schulman jatkaa FIMin osakkaana ja hallituksen jäsenenä, FIMin tiedotteessa kerrotaan.

Lisäksi FIMin hallitus on nimittänyt FIM Varainhoidon toimitusjohtajan Mikko Mursulan FIMin toimitusjohtajan sijaiseksi tästä päivästä lähtien.

– Peter Ramsay on kuluneiden vuosien aikana osoittanut yrittäjähenkisyyttä ja monipuolisia taitoja sijoitustoiminnan vaativissa tehtävissä ja on siten luonteva valinta FIMin johtoon. Tulevan osakkaamme Peterin avulla meillä on entistä paremmat edellytykset jatkaa FIMin ja sen liiketoimintojen kehittämistä ja tarjota asiakkaillemme heidän tarpeidensa mukaisia vaihtoehtoja, FIMin hallituksen puheenjohtaja Timo T. Laitinen, sanoi yhtiön tiedotteessa.

Peter Ramsay aloitti uransa vuonna 1990 Opstock Pankkiiriliikkeessä yritysanalyytikkona ja johdannaismeklarina, siirtyi vuonna 1991 Alfred Bergin palvelukseen meklariksi Helsinkiin ja vuonna 1992 johdannaismeklariksi Tukholmaan.

Taloustiedot

Vuonna 1995 hän oli käynnistämässä Enskilda Securitiesin trading- ja markkinatakaustoimintaa Helsingissä, eteni sitten osakevälityksestä vastaavaksi johtajaksi, ja vuodesta 1999 alkaen koko Enskilda Securitiesin maailmanlaajuisen trading-yksikön johtajaksi.

Vuodesta 2000 Ramsay on toiminut perustamassaan Avenir Rahastoyhtiössä osakkaana, salkunhoitajana ja toimitusjohtajana.

∇ Mainos ∇
Copyright Creative Commons Teksti on lisensoitu Creative Commons Nimeä-Ei muutoksia-Epäkaupallinen -lisenssillä.
mainos
Kirjoita kommentti
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias ja ystävällinen, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit. Varauduthan siihen, että linkkejä sisältävät viestit tarkistetaan yksitellen roskapostin suodattamiseksi. Arvostamme mielipidettäsi!
> Lue koko keskusteluetiketti
mainos

Yhteistyössä

Taloussanomat - Uutiset

Helsinki
Selkeää ja poutaa 14
Oulu
Pilvistä, ja poutaa 14
Bryssel
Selkeää ja poutaa 15
Ennuste klo 09:00 Suomen aikaa.
  1. Kotimaan sää
  2. Sadetutka
  3. Maailman sää
Toivotko Kreikan pysyvän euroalueessa?

06:03OsakeOsake

Kurssi nousussaUPM-Kymmene

graafi

8,63+0,99 %+0,09

KalenteriKalenteri

28.5.2012

Tecnotreen ylimääräinen yhtiökokous, esillä osakeanti 10:00  
kuluttajabarometri toukokuulta, Tilastokeskus 09:00  
EK:n luottamusindikaattorit toukokuulta 09:00  
USA:n markkinat kiinni (Memorial Day)    
 
Dilbert – 25.5.2012
DilbertDilbert
Sarjakuvat: 1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 ... 30 « »
 
Yritys Sanoma News Oy / Taloussanomat
Postiosoite Taloussanomat PL 45
00089 SANOMA
Käyntiosoite Töölönlahdenkatu 2, Helsinki
Puhelin +358 9 1221
Sähköposti taloussanomat@sanoma.fi
Kustantaja, vastaava
päätoimittaja
Tapio Sadeoja
Toimituspäällikkö Anneli Koistinen
Toimituspäällikkö Petri Korhonen
Mediamyynti Yhteystiedot
Kimmo Ilmavirta
+358 40 168 5949