Kirjaudu ▼
 

Huono merkki: Loma vasta ohi, mutta uuvuttaa jo

Lehtikuva
Huono merkki: Loma vasta ohi, mutta uuvuttaa jo
Joka neljäs työntekijä kärsii jonkinasteisesta uupumuksesta. Burnoutin oireet hoidetaan, mutta sen syihin puututaan edelleen liian harvoin. Lue, mitkä ovat työuupumuksen ensimerkit.
Elina Kervinen
8.8.2011 06:01
74

Loma on ohi, mutta työhön palatessa väsyttää edelleen. Päivät venyvät, ja harrastukset jäävät. Työn sisältö tuntuu täysin turhalta.

Jos tunnistat merkeistä itsesi, saatat olla yksi monista työssään uupuneista.

Lievästä työuupumuksesta kärsii joka neljäs suomalaistyöntekijä. 2,5 prosentilla oireet ovat vakavat. Silti uupumuksen todellinen syy – monesti ongelmat työpaikalla – jäävät edelleen usein huomaamatta.

– Monet myös kokevat, että uupumus peitellään työterveyshuolloissa joksikin muuksi, Työterveyslaitoksen vanhempi tutkija Kirsi Ahola sanoo.  

Uupumuksen syyt
jäävät usein piiloon

Työuupumustapausten havaitsemista ja niiden määrän seuraamista vaikeuttaa se, että työuupumusta ei luokitella tautiluokituksessa sairaudeksi. Sille ei ole yksiselitteistä määritelmää.

Uupunut saa sairauslomaa yleensä jonkin muun diagnosoitavan oireen, esimerkiksi särkyjen tai masennuksen perusteella. Jos lääkäri toteaa potilaallaan pelkän uupumuksen, ei työnantaja saa Kelalta korvausta sairauspäivärahasta, eikä työnantajan tarvitse maksaa loman ajalta palkkaa.

– Tämä mutkistaa tilastointia ja siksi tapausten määrän arviointi on melko hankalaa, Kirsi Ahola sanoo.

Hän toteaa, että käytännön vuoksi päädytään helposti hoitamaan ongelmien syyn sijaan niiden seurauksia, fyysisiä tai psyykkisiä oireita. Lisäksi ongelman todellinen syy jää piiloon.

– Jos oireiden taustalla ovat työpaikan olot, ja papereihin kirjataan vain oireet, voi työntekijä kokea sen hiukan yksilöä syyllistävänä.

Yhteisen määritelmän laatimisesta ja käytäntöjen tarkistamisen tarpeesta keskustellaan säännöllisin väliajoin, mutta toistaiseksi muutoksia ei ole toteutettu.

Itsetunto heikkenee
– uupumuksen merkki

Työssään uupuvia yhdistää usein tunnollisuus, työlle omistautuminen ja kiltteys. Työntekijä ei osaa sanoa liialle työlle ei, tai ei uskalla puuttua ajoissa työpaikan huonoihin työolosuhteisiin. Tyypillistä on, että työntekijä kestää hitaasti hiipivää uupumusta jopa vuosia tarttumatta siihen tai edes myöntämättä ongelmaa.

Lääkärin vastaanotolle tultaessa tilanne on jo useimmiten vakava, sanoo työterveyden ja yleislääketieteen erikoislääkäri Tanja Vuorela Terveystalosta. Hän näkee vastaanotollaan työssä uupuneita harva se päivä.

– Uupumus on jo jatkunut kauan, ja se on muuttunut esimerkiksi masennukseksi tai muiksi oireiksi.

Selviä burnoutin merkkejä on kolme: kaikenkattava väsymys, joka ei mene pois lomalla tai viikonloppuna, kyynistyvä suhtautuminen työhön sekä ammatillisen itsetunnon selvä heikkeneminen.  

Uupumuksen
ensimerkit

  • Illalla ei  nukuta, yöllä heräilee ja aamulla herää liian aikaisin – aina väsyneenä.
  • Työpäivät venyvät, joskus myös viikonloppuihin.
  • Harrastukset jäävät. Samoin sosiaalinen elämä.
  • Työehtävät junnaavat ja keskittymiskyky on heikko. Isojen ja pienten tehtävien eroa ei enää hahmota.
  • Ärsyttää ja turhauttaa. Työntekijä suuttuu helposti ja reagoi pikkuasioihin kummallisen vahvasti.
  • Kun tätä kaikkea on kestänyt jonkin aikaa, alkavat usein myös fyysiset oireet, kuten päänsärky tai vatsakipu, pahimmillaan sydänoireet.
Työpaikoille uusi
porkkana puuttumiseen

 
Asiantuntijoiden mukaan paras apu uupumuksen on tunnistaa se ajoissa. Uupumisen ensimerkeistä pitäisi keskustella esimiehen ja työterveyshuollon kanssa ennen kuin työkyky romahtaa. Tärkeätä olisi, että toimitaan, eikä jäädä etsimään syyllisiä, että kenestä tämä johtuu. Työtilanteeseen voi yleensä tehdä muutoksia, Työterveyslaitoksen Ahola sanoo.

∇ Mainos, artikkeli jatkuu alempana ∇ ∇ Artikkeli jatkuu ∇

Päivän iskusana työpaikoilla ja työterveyshuollossa on varhaisen puuttumisen malli. Vuoden alusta voimaan tullut sairausvakuutuslain muutos kannustaa työnantajia laatimaan sellaisen yhdessä työterveyshuollon kanssa.

Jos työpaikalle on laadittu dokumentoidut toimintatavat siihen, miten työntekijän työkyvyn heikkenemiseen puututaan, työnantaja saa ennalta ehkäisevän terveydenhuollon kuluista 60 prosentin korvauksen. Jos mallia ei ole, korvaus jää 50 prosenttiin.

Mallissa määriteltäviä asioita ovat esimerkiksi, mikä on esimiehen vastuu työkyvystä keskustelemisessa tai miten sairauslomalla olleen työhön paluuta tuetaan.

– Suurilla työpaikoilla näitä on otettu käyttöön jo nykyisin aika mukavasti, ja niistä on todettu olleen hyötyä, Työterveyslaitoksen Ahola arvioi.

Pienillä työpaikoilla tekemistä vielä riittää. Yksi ongelma on, että lakisääteisen työterveyshuollon järjestämisessä on edelleen puutteita. Työterveyslaitoksen Työ ja terveys 2009 -tutkimuksen mukaan alle kymmenen hengen yrityksissä vain 62 prosenttia työntekijöistä on työterveyshuollon piirissä.

Copyright Creative Commons Teksti on lisensoitu Creative Commons Nimeä-Ei muutoksia-Epäkaupallinen -lisenssillä.
Lisää suosikkeihin

Henkilökohtaiselle suosikkilistalle tallentaminen vaatii kirjautumista.

KirjauduRekisteröidy

Kommentit (74)

Sivut: 1 2 3 4 5 6 ... 8
EdellinenSeuraava

Anonyymi
LAMA=
DEPRESSIO

YLEISTILANNE KOKO MAAAILMASSA
Nimetön 8.8.2011 6:26

Anonyymi
e i k i i n n o s ta.
Nimetön 8.8.2011 6:29

Anonyymi
Depressio tarkoittaa lamaa

EI SAIRAUTTA
Nimetön 8.8.2011 6:29

Anonyymi
Työpaikka stressaa kaikkia ja lääkäri täytättää raportteja, kun pitäisi tutkia työnantajan pää
mutta se maksaa ne 8.8.2011 6:32

Anonyymi
Työpaikka stressaa kaikkia ja lääkäri täytättää raportteja, kun pitäisi tutkia työnantajan pää
mut se hyväksyy ne 8.8.2011 6:34

Anonyymi
Paras lääke työuupumukseen on YT-neuvottelut.
x 8.8.2011 6:40

Anonyymi
Paras lääke työuupumukseen on YT-neuvottelut.
x 8.8.2011 6:41

Anonyymi
Ja mitä vaikka itse huomaisikin kaikki nuo merkit, ja niistä jopa esimiehelle kertoisi. Pyytäisi aupua tilanteeseen tai jotain... Niin eihän noilta narsistiesimiehilta ja narsistijohtajilta mitään apua saa.

Niiltä saa just sitä ihtiään päin näköä.

Yritettettiin pari vuotta jatkaa noilla puhumislinjoilla ja sitten työpaikansisäisillä sähköposteilla yritettiin helpottaa tilannetta.

Mutta kun mikään ei auttanut vaan jatkuvasti tuli sontaa päin näköä, niin nyt on kiva sitten köllötellä kaiken aikaa sohvalla.
terveisin burn out - 8.8.2011 6:46

Anonyymi
´

Tunnen pitkäaikaistyöttömän jolla on nämä oireet, paitsi työpäivien venymistä.

Hän ei juo, polta eikä matkustele. Romanssejakaan ei ole rahattomuuden tähden.

Köyhyys on sairaus.
vänrikki S. 8.8.2011 6:47

Anonyymi
Ja mitä vaikka itse huomaisikin kaikki nuo merkit, ja niistä jopa esimiehelle kertoisi. Pyytäisi aupua tilanteeseen tai jotain... Niin eihän noilta narsistiesimiehilta ja narsistijohtajilta mitään apua saa.

Niiltä saa just sitä ihtiään päin näköä.

Yritettettiin pari vuotta jatkaa noilla puhumislinjoilla ja sitten työpaikansisäisillä sähköposteilla yritettiin helpottaa tilannetta.

Mutta kun mikään ei auttanut vaan jatkuvasti tuli sontaa päin näköä, niin nyt on kiva sitten köllötellä kaiken aikaa sohvalla.
terveisin burn out - 8.8.2011 6:51
Sivut: 1 2 3 4 5 6 ... 8
EdellinenSeuraava
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit.
Lue koko keskusteluetiketti
Varaa oma nimimerkkisi Taloussanomien uutiskommentointiin rekisteröitymällä käyttäjäksi tai kirjaudu sisään.

Rekisteröityminen ja nimimerkin varaus eivät ole pakollisia.

Nimimerkissä saa käyttää ainoastaan kirjaimia ja numeroita. Sen minimimitta on viisi merkkiä ja maksimi kaksikymmentä merkkiä.
Olet kirjautunut sisään, muttet ole vielä valinnut omaa, muille käyttäjille näkyvää nimimerkkiäsi. Varaa nimimerkki omaksesi kirjoittamalla se nimimerkki-kenttään.

Varauksen jälkeen muut eivät voi käyttää nimimerkkiäsi ja se näkyy automaattisesti kaikissa kirjoittamissasi viesteissä.

Huomioithan, ettei nimimerkkiä ei voi muuttaa jälkikäteen.

Nimimerkissä saa käyttää ainoastaan kirjaimia ja numeroita. Sen minimimitta on viisi merkkiä ja maksimi kaksikymmentä merkkiä.
Asiakastieto

Yhteistyössä