AL: Humalaiset varkaat kiusaavat yrittäjiä Tampereella
Varkaudet tapahtuvat pääosin yöaikaan Hämeenkadulla, ja niiden tekijöiden epäillään olevan useimmiten humalassa.
Aamulehden Moro-liitteen sivuilla olevassa kuvassa humalainen poikaporukkaon juuri kääntänyt kainaloonsa 350 euron arvoisen kynnysmaton. Matto oli unohtunut ulos, sillä Hämeenkadun yrittäjät tietävät jo, että kaikki, mikä ei ole kahlittu kiinni, on yön aikana vaarassa.
Kauppiaiden mukaan röyhkeimmät yrittävät viedä jopa tuoleja ravintoloiden sisältä. Varkauksien lisäksi ulkona olevia tavaroita myös hajotetaan säännöllisesti.
Moron haastattelemat kauppiaat arvelevat, että kadonneiden tavaroiden osoitteena on joko jonkun koti tai keskellä kaupunkia virtaava Tammerkoski. Osa yrittäjistä joutuu käyttämään vuodessa jopa tuhat euroa varastettujen esineiden korvaamiseen.












