Kirjaudu ▼
 

Eläkeläisparille 184 miljoonan euron lottovoitto

Matti Björkman / Lehtikuva
Eläkeläisparille 184 miljoonan euron lottovoitto
Skotlantilaiset Chris ja Colin Weir voittivat tällä viikolla Britannian kaikkien aikojen suurimman lottovoiton. Pari suunnittelee nyt matkoja Kiinan muurille ja Australiaan, asuntokauppoja sekä vanhan Suzukin vaihtamista uuteen autoon.
Taloussanomat
16.7.2011 11:50
25

Kun eläkeläinen Chris Weir, 55, ymmärsi juuri voittaneensa 161 miljoonaa puntaa (184 me), hän avasi viinipullon.

– Enkä minä edes juo alkoholia. Niin innoissamme me olimme, entinen psykiatrinen sairaanhoitaja Chris Weir sanoo brittilehti Guardianille.

Weirit ajattelivat ensin pitää matalaa profiilia tiistain jättimäisestä voitostaan, mutta valehtelu ja salailu ei sittenkään tuntunut hyvältä idealta.

– Emme ole peloissamme. Tämä tuntuu aivan fantastiselta. Kun heräsin tiistai-aamuna, kaikki oli niin kuin aina. Kun heräsin keskiviikkona, koko maailma oli muuttunut. Meillä tulee olemaan niin hauskaa, Chris Weir hehkuttaa lehden haastattelussa.

Ayershiren Largsissa asuva pariskunta on ollut aviossa 30 vuotta. Molemmat ovat kärsineet terveysongelmista ja Colin Weir, 64, on toiminut vaimonsa omaishoitajana.

∇ Mainos, artikkeli jatkuu alempana ∇ ∇ Artikkeli jatkuu ∇

Parin kaksi aikuista lasta ilmoittautuivat voitosta kuultuaan ajotunneille. Aikaisemmin heillä ei ollut ollut varaa ostaa autoa, mutta tilanne on nyt toinen.

Äkkirikastunut pariskunta aikoo autojen lisäksi ostaa lapsilleen asunnot, matkustella ja hankkia myös itselleen toisen ja ehkä kolmannen asunnon.

Copyright Creative Commons Teksti on lisensoitu Creative Commons Nimeä-Ei muutoksia-Epäkaupallinen -lisenssillä.
Lisää suosikkeihin

Henkilökohtaiselle suosikkilistalle tallentaminen vaatii kirjautumista.

KirjauduRekisteröidy

Kommentit (25)

Sivut: 1 2 3
EdellinenSeuraava

Anonyymi
Pari suunnittelee nyt matkoja
Kiinan muurille ja Australiaan,
asuntokauppoja sekä vanhan
Suzukin vaihtamista uuteen autoon..



EUROOPASSA SAA NÄITÄ VELKARAHALLA
TEHDÄ ILMAN LOTTOVOITTOJA
Nimetön 16.7.2011 12:20

Anonyymi
Lottovoittoa Suomen eläkeläisetkin tarvitsisivat kun asuminen ja ruoka sekä sähkö ym. elinkustannukset RAKETOIVAT eläkkeiden pysyessä samana.
Buhahhah 16.7.2011 12:30

Anonyymi
EUROOPASSA SAA NÄITÄ VELKARAHALLA
TEHDÄ ILMAN LOTTOVOITTOJA


Ja tää voittohan tuli Eurooppan, taukki.
Joskus 16.7.2011 12:32

Anonyymi
Olisi lottovoitto päästä 55-vuotiaana eläkkeelle!
Ei Suomessa 16.7.2011 12:41

Anonyymi
Olisi lottovoitto päästä 55-vuotiaana eläkkeelle!


Kyllä pääsee ja romahdus auttaa.
Nimetön 16.7.2011 12:46

Anonyymi
Surullinen tarina edessä. Huolet senkun kasvavat.
Raha rappeuttaa. 16.7.2011 12:49

Anonyymi
Tämä tuntuu aivan fantastiselta


Katainen taisi sanoa samaa kun pääsi lainaamaan kreikalle ja irlannille.
Fantastista! 16.7.2011 12:58

Anonyymi
Tiedoksi että monien ammattien eläkeikä on Suomessa 55 vuotta, esimerkkinä mm. Puolustusvoimien upseerit.
Muitakin löytyy 16.7.2011 13:39

Anonyymi
talousuutinen?
Nimetön 16.7.2011 14:00

Anonyymi
Suomessa lotto miljönääri sijoitti asuntoihin.
He he he 16.7.2011 14:08
Sivut: 1 2 3
EdellinenSeuraava
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit.
Lue koko keskusteluetiketti Yöaikaan lähetetyt kommentit päätyvät toimituksen tarkistettavaksi. Kommentit tarkistetaan ja hyväksytään seuraavan päivän aikana. Muina aikoina viestit ovat jälkimoderoinnissa.
Varaa oma nimimerkkisi Taloussanomien uutiskommentointiin rekisteröitymällä käyttäjäksi tai kirjaudu sisään.

Rekisteröityminen ja nimimerkin varaus eivät ole pakollisia.

Nimimerkissä saa käyttää ainoastaan kirjaimia ja numeroita. Sen minimimitta on viisi merkkiä ja maksimi kaksikymmentä merkkiä.
Olet kirjautunut sisään, muttet ole vielä valinnut omaa, muille käyttäjille näkyvää nimimerkkiäsi. Varaa nimimerkki omaksesi kirjoittamalla se nimimerkki-kenttään.

Varauksen jälkeen muut eivät voi käyttää nimimerkkiäsi ja se näkyy automaattisesti kaikissa kirjoittamissasi viesteissä.

Huomioithan, ettei nimimerkkiä ei voi muuttaa jälkikäteen.

Nimimerkissä saa käyttää ainoastaan kirjaimia ja numeroita. Sen minimimitta on viisi merkkiä ja maksimi kaksikymmentä merkkiä.
Asiakastieto

Yhteistyössä