Pikavippi olisi kelvannut Mannerheimillekin

Jos Suomen presidenteistä pitäisi valita joku lahjakkaimmin omat talousasiansa sählännyt hahmo, nuori Mannerheim saattaisi olla kärkisijoilla.

Kenraalin, valtionhoitajan, sotamarsalkan ja presidentin Carl Gustav Emil Mannerheimin (1867–1951) nuoruusaikojen rahankäyttötapoja ei ole kovin paljon ruodittu, koska ikämies-Marskin saavutukset ovat jättäneet ne varjoonsa.

Parikymppinen Gustav oli kuitenkin tutkijoiden mukaan hätkähdyttävän 2000-lukulainen nuori: bling bling ja merkkitavarat ovat tärkeitä, samoin varakkaiden kaverien elintapojen matkiminen.

– Mannerheimilla on paljon yhteistä nykynuorten kanssa, jopa enemmän kuin haluamme myöntää. Hän oli tyypillinen teini: vihainen, nyrpeä ja tuhlaavainen, sanoo englantilainen Mannerheim-tutkija Jonathan Clements.

Tämän päivän nuorista miehistä kuulee aivan samanlaisia tarinoita, kertoo ylivelkaantuneita nuoria auttavan Takuu-Säätiön Leena Veikkola.

– Tavoitellaan näyttävää elämää, otetaan pikavippejä. Yli varojen elämisen kierre päättyy yleensä johonkin kriisiin, josta järkiinnytään tai sitten ei, Veikkola sanoo.

Mannerheimin järkiinnyttivät lopulta sodat, vaarat ja vastuun taakka.

Kaikista hunsvoteista ei tule marsalkkoja, mutta tällä yhdellä löyhäkätisellä rahankäyttäjällä kävi uskomaton tuuri. Onneksi kävi, ainakin Suomen historian kannalta.

Pikavippejä enolta,
tädeiltä ja mummolta

Taustalla on moderni tarina rikkoutuneesta perheestä. Gustavin tehtailija-isä teki näyttävän konkurssin, jätti perheensä ja pian äitikin kuoli. Turvattuun elämään tottunut sisarusparvi sijoitettiin sukulaisten hoteisiin.

14-vuotiaan Gustavin huoltajaksi, koulun ja harrastusten rahoittajaksi ryhtyi eno Albert von Julin, Fiskarsin ruukinpatruuna. Ja rahaa paloi, kun Gustav etsi paikkaansa maailmassa.

– Eno valitti, ettei poika ymmärtänyt rahan merkitystä, Jonathan Clements kertoo.

Näin todennäköisesti olikin. Jo sotilaskouluissa Haminassa ja Pietarissa näyttäytymishaluinen Gustav joutui moneen kertaan pyytämään enoa, kummitätejä ja mummoaan apuun, kun  käyttörahat olivat huvenneet milloin mihinkin kapakkavelkaan, kavereille tarjoamiseen tai uusiin univormuihin.

Muille vallasväen nuorille esimerkiksi pietarilaisen Nikolajevin ratsuväkikoulun tallimaksut ja vaatekulut olivat helpompia hoitaa, mutta alituisesti pennitön Mannerheim oli käyttömenojensa kanssa todellisissa vaikeuksissa.

Kirjailija Hannu Raittilan mukaan poika oppi kuitenkin nopeasti esittämään rahantarpeensa enolleen liiketoimina: kun hankkii tällaiset mitalit ja univormut, se on markkinoinnillinen sijoitus.

– Hän ärsytti ilmeisen tarkoituksella enoaan kuvailemalla yksityiskohtaisesti upseerin elämän kalleutta, mutta osoitti samalla miten näyttävä rahankäyttö oli perusteltua uralla etenemisen kannalta, Raittila sanoo.

Aina enokaan ei heltynyt. Mummoltakin saatu perintö hupeni velkojen maksuun.

Pieniä lisärahoja Gustav sai hevoskilpailupalkintoina: taitavana ratsastajana hän pärjäsi muun muassa hevospoolossa, aikansa julkkislajissa.

Rahakas naimakauppa
auttoi

Vasta vuonna 1892 kummitädin junailema avioliitto Anastasia Arapovan kanssa poisti Mannerheimin rahahuolet.

Perijättärellä oli nykyrahassa 7,8 miljoonan euron omaisuus ja 53000 euron vuositulot. Pariskunnan tuloerot eivät olleet ihan Matti Nykäsen ja Mervi Tapolan luokkaa, mutta hyvin lähellä.

Vuodesta 1897 alkaen Mannerheim hankki omaa rahaa myös hevoskauppiaana, välittäessään valtuutettuna tallimestarina tsaarin hoville ja tuttavilleen ratsuja ympäri Eurooppaa.

– Hän onnistui monissa kaupoissa varsin hyvin, joten ei häneltä täysin liikemiesvaistoa puuttunut, Raittila sanoo.

Vaimon rahoilla elely loppui kuitenkin asumus- ja avioeroon, ja Venäjän vallankumouksen jäljiltä Mannerheimistä olisi hyvinkin voinut tulla taas monen kollegansa tavoin pennitön.

Nyt avuksi tuli Suomen valtio. Uusi pesti valkoisten joukkojen kenraalina ja valtionhoitajana tuotti ministeritason eläkkeen. Eikä 1919 kansalaiskeräyksellä saatu runsaan parin miljoonan nykyeuron lahjoituskaan ollut haitaksi.

Vanhentuessaan Mannerheim osasi myös hallita rahankäyttöään paremmin, mutta mitenkään upporikasta säästäjää hänestä ei koskaan tullut.

Snoukka-G voisi
pärjätä hyvinkin

Jos parikymppinen Mannerheim eläisi nyt, hän todennäköisesti olisi elämäntapojensa takia syvässä maksuhäiriökierteessä. Enon sijaan hän tilaisi rahaa ehkä tekstiviestilainoilla.

Toisaalta hänellä olisi kiistattomia lahjoja esimerkiksi riskipitoisiin urheilulajeihin, Jonathan Clements arvelee.

– Hän ei ratsastuskilpailuissa kaihtanut fyysisiä riskejä, mikä kostautui loukkaantumisina ja myöhemmin monenlaisina vaivoina, Clements sanoo.

Yksi näkyvyydeltään, julkisuusarvoltaan ja asemaltaan tuolloiseen hevospooloon verrattavissa oleva laji olisi lumilautailu. Tie julkkikseksi ja mediasankariksi voisi aueta sitä kautta.

– Voisin hyvin nähdä hänet menestyvänä lumilautailijana. Lajikulttuurissa on paljon samaa, sanoo Hannu Raittila.

Päiväkäskykin olisi helppo päivittää nykyaikaan: "En tule panemaan snoukkaani kassiin, ennen kuin tuo paippi on vallattu."

Toinen vaihtoehto olisi nettipokeri: taitavana taktikkona iso G todennäköisesti pärjäisi hyvin kansainvälisten ammattilaisten pelipöydissä.

Joka tapauksessa Mannerheimin kaltainen lahjakas, sosiaalisesti taitava ja hyvillä sukulaissuhteilla siunattu nuorukainen menestyisi myös 2000-luvulla – ellei polttaisi luottotietojaan liian aikaisin. 

Lisää aiheesta Ilta-Sanomien tänään julkaisemassa Marski-erikoisaikakauslehdessä.