Olemattomien osakkeiden puhelinkauppa kukoistaa
Nigerialaiskirjeet ovat joskus liikuttavan kömpelöitä viritelmiä, mutta samalla asialla on myös sulavia ja ammattitaitoisia huijareita.
Olemattomien yritysten osakkeita kaupittelevia kelmejä on ollut tänä talvena liikkeellä verrattain vähän. Taantuman iskiessä monet sijoittajat halusivat kotiuttaa voittonsa, ja huijaukset tulivat ilmi, kun rahoja ei kuulunutkaan.
Kokonaan hämäräperäisestä toiminnasta ei toki ole päästy.
– Osakkeiden kaupittelu puhelimitse on kukoistava teollisuudenhaara, lakimies Harri Hirvi Finanssivalvonnasta sanoo.
– Kun tällaisen tarjouksen saa, kannattaa kysyä itseltään, miksi juuri minulle soitetaan englanniksi ulkomailta ja tarjotaan eksoottisen yrityksen osakkeita. Jos osakkeiden myynti olisi niin helppoa, kotimaa olisi täynnä soittajia.
Laillisesti toimivat pankit ja sijoituspalveluyritykset hoitavat asiansa toisin, sillä sijoituspalvelujen tarjoamisessa keskeisiä velvollisuuksia ei voi täyttää puhelimessa.
Tällä hetkellä eurooppalaiset viranomaiset varoittavat muun muassa seuraavista yrityksistä: GCI Financial Limited, Nord Group Investments Inc, Ultimass Global Holding Inc, Altanus Limited ja Rothman Global.
Huijari
kalastelee luottamustasi
Huijari etsii sopivia kohteita muun muassa verotietojen perusteella. Uhreiksi valikoituu esimerkiksi yrittäjiä, sillä heillä voi olla varallisuutta ja halua riskinottoon. Erityisesti eläkkeelle jääneelle yrittäjälle epäilyttäväkin sijoitus voi tuntua helpolta tavalta päästä taas kiinni toimintaan.
– Huijarit ovat erittäin kehityskelpoista ja innovatiivista väkeä. He tuntevat osake- ja sijoitusinstrumentteihin liittyvän sanaston ja markkinakäyttäytymisen sekä ajankohtaisen tilanteen, Fivan Harri Hirvi sanoo.
– Kun (Yhdysvaltain presidentti Barack) Obaman terveydenhuoltouudistus oli voimakkaasti julkisuudessa, huijarit puhuivat lääkefirmojen sisäpiirintiedoista ja kaupittelivat niiden osakkeita.
Myös sinnikkyys kuuluu petkuttajien vahvuuksiin. Myyntipuhelut jäävät harvoin yhteen, sillä tavoitteena on henkilökohtainen luottamussuhde.
Toisinaan huijarit pyrkivät hyötymään rehellisistä yrityksistä nimeämällä omansa lähes samoin. Asiakas ei huomaa pientä eroa yritysten nimissä ja luulee tarkistaneensa, että toimiluvat ovat kunnossa. Oikeasti yrityksillä ei ole mitään tekemistä keskenään.
Huijari voi tekeytyä myös viranomaiseksi. Uhri saattaa soittaa huijarin antamaan numeroon ja uskoa keskustelevansa viranomaisen kanssa. Linjan toisessa päässä jutteleekin huijarin rikoskumppani.
Kun yksi kuppaus on onnistunut, huijari kaupittee asiakastietoja eteenpäin. Toisinaan taas edellisellä kerralla myyty tuote tarjoudutaan vaihtamaan uuteen – käsittelykuluja vastaan –, ja kierre jatkuu.
Tiukat kysymykset
paljastavat puijauksen
Kun uhri on puhelimessa suostunut kauppoihin, huijari tyypillisesti lähettää hänelle niihin liittyviä asiakirjoja. Sitten vielä soitellaan perään, kunnes nimi on paperissa ja sovittu summa maksettu.
Allekirjoitettuaan paperin suomalainen kokee sitoutuneensa kauppoihin ja lähettää rahat. Siinä vaiheessa asiat ehtisi vielä selvittää.
Epäilyksen iskiessä kaupittelijalta kannattaa aina kysellä lisää.
– Yleiseksi asenteeksi pitäisi saada iskostettua, että ”minun on saatava lisätietoja”, Harri Hirvi toivoo.
Jos epäilee yhteydenottajan tarkoitusperiä, kannattaa tarkistaa Finanssivalvonnan nettisivuilta, onko yrityksellä toimilupa. Finanssivalvonta julkaisee myös varoituslistoja epärehellisiksi tiedetyistä yrityksistä Suomesta ja ulkomailta.
Jos toimilupa puuttuu, on aika kääntyä poliisin puoleen. Usein yhteydenotto jää tekemättä, kun häpeä tukkii epäonnisen riskinottajan suun. Sijoitetut rahat ovat joka tapauksessa mennyttä.
– Huijareita on äärimmäisen vaikea saada vastuuseen. En tiedä yhtään tapausta, jossa rahat olisi saatu takaisin.
Älä sotkeudu
rahanpesuun
Klassisessa huijaustapauksessa huijari soittaa ulkomailta ja tarjoaa ostettavaksi osakkeita. Perinteisiä ovat myös arpajaisiin liittyvät tarjoukset, jotka edellyttävät etukäteen suoritettavia maksuja, jotta voitto saataisiin lunastettua ja kotiutettua Suomeen.
– Summat ovat yleensä suuria. Kun odotettavissa oleva voitto on aivan valtava, ajatellaan, että järjestelyihin liittyviä kustannuksia kannattaa maksaa. Huijarit voivat periä asianajomaksuja, valuutansiirtokuluja ja Suomen Pankin maksuja, mutta ne ovat kaikki pelkkää lumetta, Fivan Hirvi sanoo.
Kenties tunnetuimpia huijauksia ovat nigerialaiskirjeet. Uhrin tiliä halutaan käyttää varojen siirtämiseksi maasta toiseen. Tilin omistajalta pyydetään avustusta kohdemaahan liittyviin ongelmiin, jotta rahaa saataisiin siirrettyä Suomeen. Kiitokseksi uhrille luvataan osa summasta.
Tilinumeroa uteleva huijari voi suunnitella myös rahanpesua. Uhri tavoitetaan työpaikkailmoituksella, jossa esimerkiksi aluejohtajan työnkuvaan kuuluu vain erilaisten summien siirtäminen omalta tililtään eteenpäin.
Korvaukseksi tilin käytöstä luvataan jopa tuhansia euroja kuukaudessa. Järjestelyillä pyritään yleensä hävittämään rahan alkuperä.
Harri Hirven
neuvot
Sijoituksen tarjoajalta voi kysyä näitä tietoja:
Kuinka löysitte minut?
Miten sijoitus tehdään?
Ovatko osakkeet listattuja?
Sijoituksen riskit?
Missä osakkeita säilytetään?
Rahaliikenne?
Kustannukset?
Kohdistuuko osakkeisiin rajoituksia?
Toimilupa?
Valvontaviranomainen?













