Varo, tällainen työ tekee tyhmäksi

Joillain suurilla työpaikoilla työterveyslääkärit kuulevat viikoittain pelästyneiltä ihmisiltä ihmettelyjä black-out -kokemuksista, läheisten nimien unohtelusta ja tyhmistymisen tunteesta. Pää ei enää toimi niin kuin pitäisi.

Tällaisia eivät valita eläkeikää lähestyvät, vaan myös alle 35-vuotiaat, parhaissa voimissaan olevat koulutetut ihmiset.

– Joka viidennellä työssäkäyvällä on kokemuksia arkea haittaavista muistihäiriöistä. Nämä eivät ole sidoksissa mihinkään tiettyyn alaan, vaan samanlaisia havaintoja on niin ict-, hoivapalvelu- kuin kuljetusyritystenkin työntekijöillä, sanoo tutkimusprofessori, neurologi Kiti Müller.

Joissain nykytöissä aivot altistuvat vaarallisen kovalle kuormitukselle, joka pitkittyessään tilttaa koko koneen. Työmuisti on kerta kaikkiaan täynnä, eikä prosessointikykyä riitä enää arkipäiväisiin asioihin.

Työterveyslaitoksella aivotutkimusta tekevä Müller pitää yhtenä syynä tähän työelämän jatkuvaa ja nopeaa muutostahtia, joka on välillä tapahtunut täysin teknologisen kehityksen ehdoilla.

Kärjistäen: emme ole saaneet päivitettyä omia työtapojamme ja suhdettamme työhön yhtä nopeasti, kuin miten kaikki muu töissä on päivittynyt.

Työpaikoilla joudut olemaan
ongelminesi yksin

Vielä jokunen vuosikymmen sitten uskottiin yleisesti, että monotonisen tylsä ja fyysisesti raskas teollisuustyö liukuhihnan äärellä se vasta tyhmentääkin ihmistä. Kun aivoja ei tarvitse käyttää, ne myös taantuvat.

Tehdasyhteisössä saattoi kuitenkin olla sosiaalisia kontakteja, ja työmaaparakeissakin hyvä yhteenkuuluvaisuuden henki ja viihtyvyys kuin seurojentalojen iltamissa. Jollei muuten niin herroja haukkuen.

Nyt työt ovat ehkä monipuolisempia, mutta huomattavasti yksinäisempiä. Työpaikalla kukaan ei kuule huutoasi, ellet lähetä sitä sähköpostissa.

– Kontaktit muihin ihmisiin ovat psyykelle hyvin tärkeitä. Nyt kun työssä yhä enemmän asioidaan sähköisten viestintävälineiden kautta, meiltä jää saamatta valtava määrä normaalin sosiaalisen kanssakäymisen etuja, empatiaa ja sanattoman viestinnän vivahteita, sanoo Kiti Müller.

Meille jää inhimillisen kontaktin vajausta. Jos puolisolla ja perheellä on omilla tahoillaan yhtä kiire, vaje ei ehkä täyty riittävästi kotonakaan. Tämä syö sekä miestä ja naista, ja aivokapasiteetista on taas pieni osa poissa.

Pakko saada kiinni
aina ja kaikkialta

Entisajan tehdastyöläiset eivät työpäivän aikana olleet yhteydessä ulkomaailmaan. Jos tehdassaliin saapasteli työnjohtaja, siitä tiesi että uusia käskyjä on muutaman minuutin kuluttua tulossa.

Nyt umpiota ja varautumisaikaa ei enää ole. Saamme joka hetki tietokoneelle ja mobiiliin paitsi työhön liittyviä ohjeita, muistioita, pyyntöjä ja toiveita, myös ulkopuolista informaatiota kaiken maailman tapahtumista. Ne pitää lajitella ja arvottaa.

Mikään ei ole varmaa: seuraava viesti voi aina olla ilmoitus yt-neuvotteluista tai Intiaan ulkoistamisesta. Tai seurustelukumppani voi tehdä virtuaalibänksit.

– Jatkuva varuillaanolo tietotulvassa on monen mielestä kaikkein kuluttavinta. Esimerkiksi ict-aloilla liki puolet tutkimistamme ihmisistä on sanonut työnsä muuttuneen täysin viimeisen kolmen vuoden aikana, Müller kertoo.

On tullut uusia tietojärjestelmiä, tiimien kokoonpanot ovat vaihtuneet, asiakkaat, alihankkijat ja yhteistyökumppanit voivat olla entistä kauempaa maailmalta. Erilaiset työkulttuurit vaativat, että asioiden sujumisen takia omaa käytöstä on pakko jonkin verran mukauttaa vastapuolen tapoihin.

Tavoitettavuuden pakko on toinen iso stressitekijä, jota aiempien sukupolvien työssä ei ollut.

– Monessa yrityksessä töitä on tehtävä ja asiakkaiden kanssa neuvoteltava eri aikavyöhykkeillä. Se pirstoo työrytmiä ja vie ajatuskapasiteettia hyvin samalla tavalla kuin aikaero lentomatkailussa, Müller sanoo.

Joku muu heittelee
minua päivän aikana

Jos kaiken edelläkuvatun lisäksi työntekijällä on liian usein tunne heittopussiksi joutumisesta, voi olla varma siitä ettei pääkoppa selviä siitä ilman kuormituspulmia.

– Esimerkiksi kuljetusalalla moni keikalla oleva autoilija joutuu seuraamaan päätteeltä tilausten ja reittien muuttumista, eikä niihin voi itse vaikuttaa. Menet minne muut käskevät, ja olet aina valmis muuttamaan suunnittelemaasi päiväjärjestystä, kertoo Kiti Müller.

Palkinnoiksikin mielletyt roolimuutokset rasittavat.

Tällaisia voivat olla esimerkiksi yritysten välijohdon esimiestehtävät, joissa on paljon vastuuta mutta vähän todellista ratkaisuvaltaa. Tai jos joutuu vaihtamaan varoittamatta asemaansa asiantuntijasta hallintovirkailijaksi tai pikkupomoksi, ja vielä palaamaan kohta entiseen rooliinsa.

Kun tällaista heittelyä on jatkunut tarpeeksi pitkään, aivot alkavat suojella toimintojaan kiehumiselta. Osa jonossa olevista työtehtävistä lentää yli muistilaidan, eikä välttämättä tärkeysjärjestyksessä.

Tyhmistymisen tunne on silti useimmiten harhaa. Arkimuistikin palautuu, mikäli kuormituskierteen pystyy pysäyttämään ajoissa.

Levolla, työasioiden tärkeysjärjestykseen panemisella ja oman kropan kuuntelemisella voi auttaa itseään paljon.

– Työ on ihmiselle suuri mielihyvän lähde ja itsensä toteuttamisen keino. Suhde työhön pitäisi pystyä palauttamaan sellaiseksi, että siitä saa myös iloa, Kiti Müller sanoo.

Tällaiset työn piirteet tekevät hallaa aivoille:

- työpäivän aikana jatkuva epäolennaisen informaation tulva

- työroolin epäsäännölliset muutokset: esimerkiksi yhdistetty asiantuntijatyö ja hallintoesimiestehtävät

- moneen erilaiseen kansalliseen työskentelykulttuuriin sopeutumista samanaikaisesti, esimerkiksi ulkomaisia projektialihankkijoita käyttävissä yhtiöissä

- jatkuva tavoitettavuuden pakko

- ennakoimattomasti vaihtelevat työajat

- vaikutusmahdollisuuksien puute

- sosiaalisten kontaktien puute tai laatu työpaikalla / kotielämässä