Parin tonnin nuori päihittää neljäkymppisen

Parin tonnin nuori päihittää neljäkymppisen
Kahden tonnin nuori vai neljän tonnin konkari? Kun samaa työpaikkaa hakee vastavalmistunut ja pitkän linjan osaaja, haluavat monet yritykset nyt mieluummin palkata nuoren ja halvan kuin kokeneen ja kalliimman. Keski-ikäiselle asiantuntijalle kun joutuu helposti maksamaan tuplapalkan. Nuori voi kuitenkin käydä muulla tavoin kalliiksi, asiantuntijat muistuttavat.
Lisää suosikkeihin

Henkilökohtaiselle suosikkilistalle tallentaminen vaatii kirjautumista.

KirjauduRekisteröidy
Outi Kokko
11.11.2010 06:02
Kommentit 283

Palkkaero vastavalmistuneen ja kahden- tai kolmenkymmenen vuoden työkokemuksen hankkineen välillä on usein tuhansia euroja. Esimerkiksi keski-ikäisen asiantuntijan palkka voi olla tuplasti vastavalmistuneen tai pari vuotta jo töissä olleen nuoren palkka.

Aloituspalkkoja pienentää myös se, että uransa alkuun päästäkseen moni nuori on valmis lähtemään alansa töihin hyvinkin halvalla. Osa rekrytointikonsulteista on törmännyt tapauksiin, joissa yritys on halunnut palkata nuoria nimenomaan heidän halpuutensa takia. Ilmiö ei ole tuntematon ammattiliitoillekaan.

– Kyllä tuo on todellisuutta, mutta poikkeuksia on suuntaan ja toiseen, sanoo pääneuvottelija Tage Lindberg Ekonomiliitosta.

Urapalvelut-yksikön johtaja Sari Taukojärvi Tekniikan akateemisista sanoo, että jonkin verran työmarkkinoilla ilmenee ikärasismia. Hänen mukaansa 50 vuotta täyttäneen voi olla haasteellisempaa työllistyä kuin nuoren.

Tieto- ja viestintäteknologia-alan rekrytointiin ja henkilöstöjohtamiseen keskittyneen Saranen Consultingin osakas Janne Lindfors on niin ikään havainnut yritysten innon palkata nuoria.

– Viime aikoina monet asiakkaamme ovat olleet kiinnostuneita palkkaamaan vastavalmistuneita tai valmistumassa olevia, hän kertoo.

Lindforsin mielestä raha ja ikä ei kuitenkaan ole tässä tärkeintä, vaan ennemminkin se, että uusimmat teknologiat hallitsevista ict-alan osaajista on pulaa.

Asiantuntijuus
syntyy hiljalleen

Taukojärvi korostaa, että juuri valmistuneen on vaikea korvata kokenutta tekijää. Se, voiko yritys palkata jonkun suoraan koulun penkiltä, riippuu hyvin paljon tehtävästä. Hän huomauttaa, että rekrytoinnissa on monia ulottuvuuksia, mutta perusidea on, että palkataan joku, joka pystyy hoitamaan tehtävät.

Nuoren vahvuutena voi olla joustavuus ja into kokeilla erilaisia asioita, mutta vanhempi on jo ehtinyt oppia työssään.

– Asiantuntemus ei synny parin viikon kurssilla, vaan se on koulutuksen ja pitkän työkokemuksen yhdistelmä. Kestää kymmenen vuotta kehittyä asiantuntijaksi, Taukojärvi sanoo.

Nuoren kouluttaminen
ei ole ilmaista

Saranen Consultingin Lindfors sanoo, että monet yritykset kouluttavat rekrytoimiaan nuoria.

– Ei riitä, että nuori otetaan sisään, ja sanotaan, että tee noin. Yritys joutuu miettimään hänen opettamistaan ja tukemistaan.

∇ Mainos, artikkeli jatkuu alempana ∇ ∇ Artikkeli jatkuu ∇

Ekonomiliiton Lindberg huomauttaa, että opettamiseen tärväytyy rahaa. Lindforsin mukaan raha ei olekaan juuri tämän vuoksi olennainen kysymys kun mietitään, mikä ikäinen palkataan.

– Yritykset ovat havainneet, että kun rekrytoi ja kouluttaa nuoria, saa yleensä sitoutuneita ja talon tavat osaavia ihmisiä, Lindfors sanoo.

Ekonomiliiton henkilöstöneuvottelija Sirja Kulmala kertoo, että moni yritys on käynnistänyt jälleen trainee-ohjelmiaan, joissa tarjotaan vaikkapa vuoden koulutus, ja mukaan valittu pääsee sen aikana tutustumaan eri yksiköihin. Usein määrätietoiseen kouluttamiseen liittyy urapolkuajattelu, jossa tehtävien haastavuus kasvaa tietojen ja taitojen lisääntyessä.

Liian kallis
palkattavaksi

Yritysten koulutusohjelmiin tulevien nuorten alkupalkka ei yleensä ole kovin suuri. Kulmalan mielestä heillä onkin tuhannen taalan paikka pyytää lisää palkkaa silloin, kun ohjelma päättyy ja he hakevat jotakin tiettyä tehtävää yrityksessä.

Jos ura lähtee etenemään rivakasti, palkkakin voi kivuta mukavaa tahtia. Tilastokeskuksen mukaan palkka ei keskimäärin nouse kovin paljon enää 40-vuotispäivän jälkeen.

Entä missä vaiheessa kokemus kääntyy itseään vastaan ja ihmisestä tulee liian kallis palkattavaksi?

– Ei tuollaista ikärajaa voi määritellä. Yksilöt ja yritykset ovat kovin erilaisia, sanoo Ekonomiliiton Lindberg.

Hänen mukaansa voi olla, että isolle asemansa vakiinnuttaneelle yritykselle kukaan ei ole liian kallis, jos hänet halutaan tehtävään. Vasta aloittelevassa yrityksessä taas voidaan joutua laskemaan jokainen palkkaeuro ja miettimään, onko tällaiseen varaa.

Asenteissa taas ikä kytkeytyy olevaan tilanteeseen.

– Jos pääosa porukasta hipoo eläkeikää, 45-vuotiastakin pidetään vielä nuorena. Jos henkilöstöstä suurin osa on noin 25-vuotiaita, 45-vuotias voi olla veteraaniosastoa, Lindberg sanoo.

Lisää Aiheesta
UutinenTässä ovat palkkakisan voittajat (7.2.2011 07:02)
UutinenMikä mättää trainee-ohjelmissa? (1.12.2010 15:36)
Copyright Creative Commons Teksti on lisensoitu Creative Commons Nimeä-Ei muutoksia-Epäkaupallinen -lisenssillä.
mainos

Kommentit (283)

Huono 0
Kyllä se vaan on niin, että neljäkymppisen on vaikea saada miltään yrityksiltä työtä, kun jo tätä nuorempiakin karsastetaan työmarkkinoilla.
Kaiken maailman työllistämiskursseja ym. kyllä löytyy, mutta ei niistä toimeentuloa saa.

Toisaalta valtion virastoihin kyllä kelpaa kaikki hapanaivoiset muumiot vaikka eivät olisi enää vuosikymmeniin pystyneet töitä tekemään.
Missä ne rahat on?
Hidas on äly, rakennetyöttömyyttä pitää pitää yllä niin hallituksen taholta on määrätty varsinkin nuorten osalta(pääomaverotus 26%).
No mitä sitä suremaan ict alan nk. ammattilaiset ovat kaukana siitä miksi piti tulla sillä tuotekehitelyyn aivokapasiteetti ei yllä tällä koulutuspohjalla sanoi jo Matti Pohjola viime vuonna.
Herätään sitten todellisuuteen kun peli on hävitty, miksi noin? Mielestäni suomalainen ei sovi samaan pöytään jos ikähaarukka on 20 vuotta, johtuu nokkimisjärjestyksestä.
Ei sokea reetta näkevää reettaa kaipaa.
Jäykkis toiminta malli ja se suvaitsevaisuus.
Eva on se organisaatio joka on ULKOMAILLA ASUVIEN OSAKKEENOMISTAJIEN POLIITTINEN EDUNVALVOJA ja erittäin vahva poliittinen lobbari.

EVA määrittelee talouspolitiikan suuntaviivat joita komm.kok. puolueen on toteutettava. Jyrki Käteinen EI lausu yhtä ainoaa sanaa ja maahanmuuttoajatusta ilman EVA:n käskyä ja suodatinta.

Saadakseen suurimman mahdollisen hyödyn sekä tuhotakseen suomalaisen ammattiyhdistysliikkeen, EVA, työnantajan toimintaryhmänä, ajaa tiukasti kaikkia keinoja joilla ammattiyhdistystoiminta saadaan tuhottua sekä maahan luotua kahden kerroksen työmarkkinat, lailliset ja laittomat.

EVA on laatinut päämäärän johon kuuluu maksimaalinen rikollisen ihmiskaupan hyväksyntä että työnantajalle saadaan keino murskata työväestön mahdollisuus oman elintasonsa ja hyvinvointinsa puolustamiseen ja kohottamiseen.

Naurettavinta asiassa on että vihervasemmisto ja arhinmäkiset pölvästit ja sosialistiaatelia äänestäneet tollot ovat antaneet EVA:n hankkeille sekä poliittisen eli humanitaarisen tukensa ja ammattiyhdistysten holtiton jäsenmaksuhallinto rahoituksen.

Saksassa rahat on nyt loppu. Valtion ja liittovaltion kassat ajettu alas. Saksalaisista on tullut loputtoman maksuorgian uhreja ja 2-luokan kansalaisia omassa maassaan.

Tätä
kuvaa media on paisuttanut muukalaisvihaa ja rasiminvastaista materiaalia paisuttelevissa poliittisissa viesteissään. Vastaava voi tapahtua myös Suomessa jos annamme holtittoman maahanmuuton ja hörhöjen hoitaa Suomea yhtä hyvin kuin hän hoiteli rahamme Kreikan talousrikollisille.
as
Useamman vuoden samoja töitä tehnyt henkilö on jo leipiintynyt työhönsä, eikä motivaatio ole enään kohdallaan. 2 000 eurolla saa paremman ja halvemman.
Näemmä wanha viisaus ei kiusaa yrityksiä; Hankinta tehdään sitten kahteen kertaan, ensin halpa sitten hyvä.

Monessa työssä, kun se ammattitaito hankitaan kokemuksen kautta, eikä jollain kirjekursseilla.

Oppipoika - kisälli - mestari, ajattelu on tuppaa olemaan menneen talven lumia.
Toki joukkoon mahtuu nuoria, jotka erottuvat "massasta" ja heillä koulun jälkeen on valmiuksia astua isompiin saapaisiin suoraan.
Talkkari vaan
Itselläni on kokemusta työllistää sekä nuoria
että ikääntyneitä.
Nyt jättäisin ikääntyneet työllistämättä.
Heillä työmotivaatio on jo heikentynyt
aika tavalla.
Kokemusta työllistämisestä minulla on
Voiko tällä myös perustella optioita. Eli johtotehtäviin parikymppisiä niin ei tarvi maksaa niitäkään. Ja sitoutuneita niinkuin Japanissa?
Ollaan me silti taas maailman parhaita (vitsejä)
Toki muistakaamme markkinoita vaivaava vaikea työvoimapula. Se tulee poistamaan ikärasismin. Meille kaikille riittää töitä.
Jyrki
Palkkaneuvottelut ovat saanneet aikaiseksi kokeneempien työntekijöiden syrjimistä ja irtisanomisia, kun ikä- ja kokemuslisät alkavat olla palkasta jo satoja tai tuhansia euroja.
Ei iällä ole merkitystä, mutta palkan suuruudella sitäkin suurempi. 20 vuotias tai 50 vuotias suoritutuvat tehtävästä samanlailla, mutta palkka ero voi olla tuhansia euroja ja suurissa yli 250 henkilön yrityksissä tämä ero tekee miljoonia euroja.
Sivut: 1 2 3 4 5 6 7 ... 29 Edellinen Seuraava
Kirjoita vastaus
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias ja ystävällinen, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit. Varauduthan siihen, että linkkejä sisältävät viestit tarkistetaan yksitellen roskapostin suodattamiseksi. Arvostamme mielipidettäsi!
> Lue koko keskusteluetiketti

Yhteistyössä

24.5.EU:n Ashton: Iranin kiista ratkaistaan Moskovassa
24.5.Rahat pankista kotiin turvaan – ja sieltä ne vie varas
24.5.Tässä sovellus, jolla Nokia erottuu Windows-tusinapuhelimista
24.5.Tässä on Facebookin oikea arvo, sanoo rahoitusguru
24.5.Alexander Stubb linjasi kymmenen totuuttaan Euroopasta
24.5.Venäläisoperaattori Megafon sai uuden hallituksen
24.5.IDC: Androidilla ja Applen iOS:lla 82%:n osuus älypuhelinmarkkinoista
24.5.Ipsos tutki: Euron kannatus suurinta Kreikassa
24.5.Projektityöt häiritsevät tietojärjestelmien käyttöä
24.5.HS: EU torjui Ranskan GMO-kiellon
24.5.Kreikan koululaiset: Poliitikkomme ovat huonoja
24.5.EKP:n Draghi: Euroopan astuttava kohti tiiviimpää poliittista integraatiota
24.5.Jos Kreikka lähtee eurosta, Putinin asema horjuu
24.5.Keskuspankkiostot nostavat kullan hintaa
24.5.Finnairin Vehviläinen: Pohjoismainen yhteistyö ei toteudu ennen syksyä
24.5.EU-komissio S-ryhmän ja Keskon vallasta: "Erittäin keskittynyttä"
24.5.Moody's: Ranskan AAA:n säilyminen vaatii velkaohjelman toteuttamista
24.5.Työttömyyskorvausta haettiin aiempaa vähemmän USA:ssa
24.5.USA:n hyödyketilausten kasvu vaisua
24.5.Hollannin parlamentin alahuone hyväksyi EVM:n
24.5.Tällaista tiliä tehdään parkkisakoilla
24.5.Kurkista toimitusjohtajan aivoihin
24.5.Urpilainen: Suomi saanut Kreikalta vakuuksina 560 milj. euroa tähän mennessä
24.5.Ekonomisti: Eurobondit maksaisivat Suomelle 2 miljardia vuodessa
24.5.Professori yrittäjien seminaarissa: Talouden vakaus kiinni pk-yrityksistä
24.5.Autoliitto testasi – vältä näitä turvaistuimia
24.5.Britannian taantuma olikin hieman laskettua syvempi
24.5.Tämäkö budjettikuria? Kreikka osti 30 miljoonalla aseita
24.5.Hei, valtiolla tienaakin ihan kivasti
24.5.Autotalleja ja veneitä – edunsaajat +14 %
Helsinki
Selkeää ja poutaa 14
Oulu
Pilvistä, ja poutaa 14
Bryssel
Selkeää ja poutaa 15
Ennuste klo 09:00 Suomen aikaa.
  1. Kotimaan sää
  2. Sadetutka
  3. Maailman sää
Toivotko Kreikan pysyvän euroalueessa?
 
 
Dilbert – 25.5.2012
DilbertDilbert
Sarjakuvat: 1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 ... 30 « »
 
Yritys Sanoma News Oy / Taloussanomat
Postiosoite Taloussanomat PL 45
00089 SANOMA
Käyntiosoite Töölönlahdenkatu 2, Helsinki
Puhelin +358 9 1221
Sähköposti taloussanomat@sanoma.fi
Kustantaja, vastaava
päätoimittaja
Tapio Sadeoja
Toimituspäällikkö Anneli Koistinen
Toimituspäällikkö Petri Korhonen
Mediamyynti Yhteystiedot
Kimmo Ilmavirta
+358 40 168 5949