Aikaero on elimistölle luultua rankempaa
Aikaerorasitukseen liittyy monia oireita, kuten väsymystä, unettomuutta, vatsakipuja, päänsärkyä, muistamattomuutta ja ärtyneisyyttä.
– Oireet johtuvat siitä, että elimistön sisäinen kello ei käy samaa tahtia paikallisen kellonajan kanssa, vaikka se pyrkiikin sopeutumaan lennon aikana vaihtuvaan ulkoiseen aikaan. Pitkiin matkoihin usein liittyvä valvominen ja siitä johtuva väsymys lisäävät oireita, sanoo ylilääkäri Timo Partonen Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen tiedotteessa.
Aikaerosta sopeutumiseen tarvittava aika riippuu siitä, mihin suuntaan lentää sekä myös ylitettyjen aikavyöhykkeiden lukumäärästä. Koska sisäinen kello yleensä jätättää, aikaerorasitus kestää pidempään itään päin lennettäessä. Itään päin lentäminen kun vaatisi sisäiseltä kellolta nopeampaa käyntiä.
Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen mukaan lento Helsingistä Pekingiin aiheuttaa aikaero-oireita keskimäärin neljä vuorokautta. Matkalla ylitetään kuusi aikavyöhykettä.
Sisäinen kello tahdistaa elimistön aineenvaihduntaa ja ohjaa solunjakautumiskiertoa sekä synnyttää elintoimintoihin vuorokausirytmit. Sisäisen kellon rytmihäiriöt voivat tiheästi toistuessaan tai pitkään jatkuessaan olla haitallisia tai jopa vaarallisia, sillä etenkin elimistön immuunivaste, munuaisten toiminta ja solukierto kärsivät.
THL:n mukaan hiirillä tehdyissä tutkimuksissa on havaittu, että vuorokausirytmien aikaistaminen kuudella tunnilla (vastaa lentoa Helsingistä Pekingiin) kerran viikossa kahden kuukauden ajan lisäsi vanhojen hiirten kuolleisuutta, ja neljän päivän välein toteutetut kellonsiirrot nopeuttivat kuolleisuutta.











