Kirjaudu ▼
 

Aikaero on elimistölle luultua rankempaa

Marja Airio / Lehtikuva
Aikaero on elimistölle luultua rankempaa
Aikaero voi usein toistuessaan tai jatkuessaan vuosia rasittaa elimistöä paljon enemmän kuin tähän asti on luultu. Asiasta kertoo Terveyden ja hyvinvoinnin laitos (THL). Aikaero on haitallista varsinkin elimistön immuunivasteelle, munuaisten toiminnalle ja solukierrolle.
3.11.2010 14:03
Taloussanomat
Lisää suosikkeihin

Henkilökohtaiselle suosikkilistalle tallentaminen vaatii kirjautumista.

KirjauduRekisteröidy
Lähetä kaverille
Tulosta (HTML)
Tallenna (PDF)

Aikaerorasitukseen liittyy monia oireita, kuten väsymystä, unettomuutta, vatsakipuja, päänsärkyä, muistamattomuutta ja ärtyneisyyttä.

– Oireet johtuvat siitä, että elimistön sisäinen kello ei käy samaa tahtia paikallisen kellonajan kanssa, vaikka se pyrkiikin sopeutumaan lennon aikana vaihtuvaan ulkoiseen aikaan. Pitkiin matkoihin usein liittyvä valvominen ja siitä johtuva väsymys lisäävät oireita, sanoo ylilääkäri Timo Partonen Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen tiedotteessa.

Aikaerosta sopeutumiseen tarvittava aika riippuu siitä, mihin suuntaan lentää sekä myös ylitettyjen aikavyöhykkeiden lukumäärästä. Koska sisäinen kello yleensä jätättää, aikaerorasitus kestää pidempään itään päin lennettäessä. Itään päin lentäminen kun vaatisi sisäiseltä kellolta nopeampaa käyntiä.

Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen mukaan lento Helsingistä Pekingiin aiheuttaa aikaero-oireita keskimäärin neljä vuorokautta. Matkalla ylitetään kuusi aikavyöhykettä.

∇ Mainos, artikkeli jatkuu alempana ∇ ∇ Artikkeli jatkuu ∇

Sisäinen kello tahdistaa elimistön aineenvaihduntaa ja ohjaa solunjakautumiskiertoa sekä synnyttää elintoimintoihin vuorokausirytmit. Sisäisen kellon rytmihäiriöt voivat tiheästi toistuessaan tai pitkään jatkuessaan olla haitallisia tai jopa vaarallisia, sillä etenkin elimistön immuunivaste, munuaisten toiminta ja solukierto kärsivät.

THL:n mukaan hiirillä tehdyissä tutkimuksissa on havaittu, että vuorokausirytmien aikaistaminen kuudella tunnilla (vastaa lentoa Helsingistä Pekingiin) kerran viikossa kahden kuukauden ajan lisäsi vanhojen hiirten kuolleisuutta, ja neljän päivän välein toteutetut kellonsiirrot nopeuttivat kuolleisuutta.

3.11.2010 14:03
Taloussanomat
Lisää suosikkeihin

Henkilökohtaiselle suosikkilistalle tallentaminen vaatii kirjautumista.

KirjauduRekisteröidy
Lähetä kaverille
Tulosta (HTML)
Tallenna (PDF)

Kommentit (25)

Sivut: 1 2 3
EdellinenSeuraava

Anonyymi
Vali vali THL ja nolla tutkimus, mitä tulee työaikaan niin 12 h. kahdessa vuorossa. Muu on propagandaa ja laiskuutta.
Anonyymi: Niin ne muutkin teke 3.11.2010 14:27

Anonyymi
Kellojen jatkuvasta ja päättömästä siirtelystä aikanaan EU:ssa päättäneet umpityhmät politiikot ovat VASTUUSSA kenties jopa kymmenien miljoonien ihmisten erillaisista sairauksista ja jopa ennenaikaisista kuolemista eli heidät kaikki pitäisi haastaa Haagin ihmisoikeustuomioistuimeen.
Anonyymi: Buhahhah (vakavana) 3.11.2010 14:32

Anonyymi
Vuorotyö on ininää aikaeroon verrattuna. On olemassa suomessakin tuhansittain hiljaisia sankareita jotka sukkuloi eri aikavyöhykkeillä tehden ylitöitä useimmiten vuorotta ja hyvällä työmaalla jopa kahdessa vuorossa. Sitten vielä se aikavyöhykkeiden välillä siirtyminen on omaa aikaa ja siten lepoaikaa palautumiseen. Näistä kavereista ei sitten tule eläkekustannuksia.
Työmatkustavaísia lähestytttiin tässä männävuonna oikein valtiorahotteisella tutkimuksella. Kyllä otti pattiin kun ruksivaihtoehdot oli suunnilleen mallia "seminaari,kokous, messu, symposiumi.." tms. huvimatka.
Anonyymi: Vanhana hyvänä aikan 3.11.2010 15:06

Anonyymi
Kaikki on nykyaikana valjastettu kapitalismin hyötykäyttöön, jopa terveys?
Anonyymi: Marx oli kaukonäköin 3.11.2010 15:17

Anonyymi
Mitä mieltä muuten THL:n "kaikentietäjä" eli johtaja Puska on tästä vai tuleeko mies itse aina niin myöhään töihin ettei kellonsiirtelyt tunnu missään?
Anonyymi: Välttäkää voita Pusk 3.11.2010 15:55

Anonyymi
Haluaisin nähdä minkälaista on vuosia jatkuva aikaerorasitus? Vaihdetaanko jossain maassa kenties aikavyöhykettä viikon välein?
Anonyymi: rfid is murder 3.11.2010 16:05

Anonyymi
Ei riita 4 vuorokautta, nelja viikkoa on lahempana totutta. Paljon matkustavat voivat tosiaankin olla kroonisessa jetlagissa.
Anonyymi: matkaaja 3.11.2010 16:18

Anonyymi
Siis mitä järkeä on siirtää kelloa kahdesti vuodessa?
Anonyymi: Nimetön 3.11.2010 16:30

Anonyymi
Ei tartte kärsiä...
Anonyymi: työtön 3.11.2010 16:47

Anonyymi
Mulla ja monella kaverilla tapatuu kellojen siirto aina joka viikonloppuna, kun duunissa käynnin rytmi vaihtuu lauantaiseen baarireissuun, joka venähtää 4-5:een ja seuraavana päivänä puolille päivin nuokkumiseen. Jonka jälkeen maanataina taas arkirytmiin.
Anonyymi: Mitä tutkimus sanoo 3.11.2010 17:42
Sivut: 1 2 3
EdellinenSeuraava
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit.
Lue koko keskusteluetiketti
Varaa oma nimimerkkisi Taloussanomien uutiskommentointiin rekisteröitymällä käyttäjäksi tai kirjaudu sisään.

Rekisteröityminen ja nimimerkin varaus eivät ole pakollisia.

Nimimerkissä saa käyttää ainoastaan kirjaimia ja numeroita. Sen minimimitta on viisi merkkiä ja maksimi kaksikymmentä merkkiä.
Olet kirjautunut sisään, muttet ole vielä valinnut omaa, muille käyttäjille näkyvää nimimerkkiäsi. Varaa nimimerkki omaksesi kirjoittamalla se nimimerkki-kenttään.

Varauksen jälkeen muut eivät voi käyttää nimimerkkiäsi ja se näkyy automaattisesti kaikissa kirjoittamissasi viesteissä.

Huomioithan, ettei nimimerkkiä ei voi muuttaa jälkikäteen.

Nimimerkissä saa käyttää ainoastaan kirjaimia ja numeroita. Sen minimimitta on viisi merkkiä ja maksimi kaksikymmentä merkkiä.

Taloussanomat - Uutiset

14:05 Autopomo ruplan alamäestä: "Kuin verilöyly"
13:45 Talvivaara asettaa tytäryhtiöitään selvitystilaan
13:17 Digitoday Soneran selitys verkon mykistymiselle: Kyllä se vielä testissä toimi
13:14 Air France-KLM varoitti tuloksesta ja lykkää uutuuskoneita
12:30 Pankki: Nokia voisi ostaa Alcatel-Lucentin kahdella ehdolla
12:01 Metso myy Tampereen valimonsa
11:30 Tornioon rakennetaan lng-terminaali
11:20 Tornion LNG poiki heti: Outokummulta 30 miljoonan investointi
10:59 Näillä tienesteillä olit pienituloinen
10:46 USA ei vielä asettanut uusia Venäjä-pakotteita
10:33 Verottaja päästi Fortumin pälkähästä
10:27 315 miljardin elvytys sai siunauksen EU-johtajilta
10:22 It-viikko Helsinki luopuu automaattimetrosta – edessä voi olla pitkä oikeustaisto
10:17 Ilmarinen sai sijoitusjohtajan FIM:ltä
10:06 Eurojohtajia huolettaa: Vaalit sotkevat kauppaneuvottelut
09:52 Ahlstrom sulkee maalarinteippitehtaan Kauttuaalla
08:47 Ilta-Sanomat Lappeenranta ja rupla: "Tämä seutu on kärsinyt"
08:36 Digitoday Hakkerit tunkeutuivat internetin sydämeen
08:18 Ranskasta särö EU:n yhteiseen pakoterintamaan
07:48 Japanin keskuspankki piti elvytysohjelmansa ennallaan
07:05 Mbnet.fi Lähdetkö lomalle ulkomaille? Muista tietoturva!
06:59 Kolumni Joululahjaksi puhelinrauhaa
06:01 Kriisiraja jo puhki? "Ihmisiä rangaistaan vuokraamisesta"
18.12. USA pohtii vastausta Sony-iskuun
18.12. Microsoft myy Lumioiden musiikkipalvelun
18.12. Autojätit keskeyttivät myynnin Venäjälle
18.12. Verkkokauppa kasvaa: Paketit eivät mahdu posteihin
18.12. BBC: Lapset kaivavat paljain käsin tinaa Applen puhelimiin
18.12. Viranomaiset: roaming-maksuista luopuminen "ei kestävää"
18.12. Venäjä puuhaa 13 miljardin euron pankkitukipakettia
Asiakastieto

Yhteistyössä