Nokian Meego-johtaja erosi yhtiöstä
– Kyllä olen irtisanoutunut omasta tahdostani, Jaaksi vahvisti Ilta-Sanomille.
Jaaksin mukaan hänen eronsa ei johdu Nokian uudesta toimitusjohtajasta Stephen Elopista, jonka on arveltu vaihtavan yhtiön johtajia. Jaaksin mukaan hän on tavannut Elopin pariin kertaan hyvässä yhteisymmärryksessä.
Jaaksin ero tapahtuu mielenkiintoiseen aikaan, sillä Nokia on luvannut julkistaa uuden Meego-käyttöjärjestelmää käyttävän huippupuhelimen vielä ennen joulua. Tulevasta Meego-laitteesta odotetaan Nokian ensimmäistä mallia, joka pystyy haastamaan Applen iPhonen kalliimpien älypuhelinten markkinoilla.
Nokian viestintäpäällikön Tapani Kaskisen mukaan Jaaksin ero ei vaikuta Meego-puhelimen aikatauluun.
– Meillä on strategiat ja tavoitteet pysyvät kaikki samoina, Kaskinen sanoo Taloussanomille ja Digitodaylle.
– Tottakai hänen tilalleen nimitetään uusi henkilö. Hän raportoi Alberto Torresille, joten päätös tulee häneltä.
Torres on Nokian johtokunnan jäsen ja Meego-tuotteita kehittävän yksikön johtaja.
Jaaksi on työskennellyt Nokiassa vuodesta 1998. Vuodesta 2003 lähtien hän oli kehittämässä Nokian Linux-pohjaista Maemo-käyttöjärjestelmää, jota käytettiin Nokian Internet tablet -laitteissa ja Nokia N900-älypuhelimissa. Viime helmikuussa Nokia ja Intel ilmoittivat yhdistävänsä Maemo- ja Moblin-käyttöjärjestelmänsä Meegoksi.
Meegon on määrä toimia älypuhelimien lisäksi esimerkiksi muissa pienissä kannettavissa laitteissa ja autojen viihdejärjestelmien käyttöjärjestelmissä.














