Katso kelpaatko pomoksi
Nokian tämän syksyn johtajavaihdosten yhteydessä julkisuudessa keskusteltiin paljon siitä, eivätkö perinteisten suomalaisjohtajien lihakset enää riitä globaalin suuryrityksen ruoriin, kun visionäärejä pitää hakea Kanadasta asti.
Kyllä riittäisivät, mikäli firmat huomaisivat palkata erilaisia johtajia kuin mihin meillä on takavuosina totuttu, sanoo rekrytointiyhtiö Stanton Chasen Suomen toimitusjohtaja Asser Lindholm.
– On tietysti helppoa tehdä turvallisuushakuinen ratkaisu. Valitsijoillakin on joskus hyvin inhimillinen pelko tärkeän valinnan mokaamisesta, hän sanoo.
Suomalaisyhtiöt ovat tähän asti tehneet toimialasta riippumatta hyvin samanlaisia johtajavalintoja.
Valitsijat, eli yritysten diplomi-insinööreistä, ekonomeista ja juristeista koostuvat hallitukset ovat arvostaneet liikaakin teknistä ja matemaattista älykkyyttä.
Ammattijohtajalta on edellytetty eniten tuloskehityksen, taseiden ja numeroiden tajua.
– Numeroiden perusteella johtaminen ei vain enää toimi. Jos pelkkä taulukkojen lukutaito riittäisi johtajuuteen, me kaikkihan olisimme päteviä sellaisiksi, Lindholm sanoo.
Se, että eri aloilla sekä kuluttajien käytös että firmojen työntekijöiden lähtökohdat ovat erilaisia, on jäänyt valitsijoilta vähemmälle huomiolle.
Esimerkiksi toimitusjohtaja Lauri Kivinen joutuu innostamaan Yleisradion kyynisiä luovia työntekijöitä varmasti eri tavalla kuin mihin hän tottui Nokia Siemens Networkin insinöörien lobbarina. Asiakaskuntakin odottaa eri asioita.
Nokiakin voisi olla tänään erilaisessa iskussa, mikäli hallinto- ja rahoitusmestarin Olli-Pekka Kallasvuon sijaan toimitusjohtajaksi olisi aikoinaan valittu kuluttajien mielihaluista kiinnostunut Anssi Vanjoki.
Ihmisiä arvostava
supliikin taitaja
Ehkä vastedes Suomestakin osataan etsiä uudella tavalla älykkäitä johtajia, joiden ei tarvitse olla Mensan jäseniä, RUK:n priimuksia tai muistaa ulkoa piin viittäkymmentä desimaalia.
Isot rekrytointiyhtiöt uskovat visionäärien ja sosiaalisen älykkyyden arvonnousuun. Viimeaikaiset johtajien hakuprosessit ja -toiveet kuulemma viittaavat jo siihen.
Nyt on joustavasti ajattelevien, valmentavien johtajien aika, uskoo MPS-konsulttiyhtiön Executive Search-yksikköä johtava Pasi Natri. Lukkoonlyötyihin strategioihin vannovien pomojen vaikeudet on jo nähty.
– Tietysti yrityksen substanssin ja toimialan hallinta on edelleen olennaista, Natri sanoo.
Tämän lisäksi muuttuvissa toimintaympäristöissä ja monikansallisissa yrityksissä tarvitaan sosiaalista kyvykkyyttä, taitoa huomata markkinoiden muutostarpeet. Pomon on Natrin mukaan osattava näyttää arvostavansa ketä tahansa työntekijää ja asiakasta.
– Näitä on usein kuvattu muodikkaalla tunneälyn käsitteellä. Vuorovaikutuksen merkitys lisääntyy, mikä korostaa verbaalista älyä, Natri luettelee.
Pelkkä faktatuntemus ei riitä, sillä firman tulevaisuudentoiveet pitää myös pystyä esittämään elävästi ja innostuneesti. Alaisiin on luotava halu seurata juuri tuota johtajaa.
Lisäksi pomon on elintärkeää säilyttää tuntuma arkielämään, sanoo Asser Lindholm.
Kuluttajamarkkinayrityksen pomon on välillä osattava asettua tuotteen tavallisen käyttäjän asemaan.
Anna alaisten
hoitaa tekniikka
Teknofirmankaan johtajan ei tarvitse olla talon paras koodaaja, mutta hänen täytyy osata keskustella sellaisten kanssa.
HeadHunter Finlandin palvelujohtaja Jouni Salonen muistuttaa, että jokaisen yrityksen organisaatiossa on jo valmiiksi paljon ammattiosaajia, jotka hallitsevat tuotantotekniikan ja logistiikkaketjut mennen tullen.
Johtajan vain pitää osata päästää heidät irti ja innostaa vastuullisiin tehtäviin oikealla tavalla, jotta yrityksen koneisto pyörisi.
– Sosiaalinen älykkyys ja sosiaalinen pelisilmä saavat tällaisessa johtajuudessa melkoisen painoarvon, Salonen sanoo.
Tämä ei tarkoita sitä, etteikö matemaattisella lahjakkuudella olisi edelleenkin tarvetta. Salosen mielestä kyky loogiseen päättelykykyyn on hyvinkin olennainen asia.
– Johtajan pitää lisäksi istua yrityksen kulttuuriin ja ymmärtää sen vaikutus yhtiön strategiaan, Salonen sanoo.
Häikäisevä luovan alan visionääri ei ole paras valinta raskaan teollisuuskonsernin johtoon.
Mutta vastavuoroisesti yrmy savupiippukauden johtaja tuskin pärjää toimialalla, jossa kuluttajien epäloogisetkin tuntemukset ja heikot signaalit ratkaisevat menestyksen.















Kommentit (85)
Suomalaisen johtajan voisi korvata fiksulla tietokoneohjelmalla, joka hallitsisi
numerot ja tekniikan varmasti ja olisi tod. näk. paljon halvempi.
Hän on paras pelaaja, valmentaja ja tuomari. Sisältäen kaikki konsensuksen ainekset, demokratian huipentuman ja maailman parhaan strategistin. Lopputulos ei voi olla muuta kuin 10-0
Hän on paras pelaaja, valmentaja ja tuomari. Sisältäen kaikki konsensuksen ainekset, demokratian huipentuman ja maailman parhaan strategistin. Lopputulos ei voi olla muuta kuin 10-0
Tämä taisi olla ironiaa. Itse en suostu menemään firmaan jossa tj.nä on omisajajohtaja, jos en ole 100% varma ko. henkilön henkisestä tasapainosta.
Niin, kun ne nyt ei ainakaan tule toimeen naisvaltaisilla aloilla, se on varma, ja sitten kun he yrittävät päteä miesvaltaisella alalla, niin siitä se soppa syntyy. Joku voi pärjätä, joku ei.
Käännä selkäsi, niin puukkoa tulee ennen kuin silmäsi räpsyy.
Voi voi hukka perii, opeta nyt mykkää puhumaan ja jos oppii niin katsoo omia kenkiään puhuessaan(näin teistä puhutaan maailmalla).
Olen pääsyt läheltä seuraamaan erään suomalaisen yrityksen menestys tarinan alas ajoa nyky KTM voimin, kyllä on karmivaa katsottavaa kun kassavirrat valuvat vain turhiin konsultti yrityksiin ja yrityksen tulos sen kun vajoaa, tätä yritystä ajetaan veronmaksajien syliin maksettavaksi useiden SUOMALAISTEN HUIPPUJEN voimin.
Teidän sosiaalinen oppinne ei toimi nyky maailmassa, ei yhdenkään!
Jos toimisi olisi täällä loistavia menestyksekkäitä yrityksiä jotka olisivat dynaamisia toimiakseen ylikansallisina yrityksinä ilman RIISTOA JA MURHIA.
Ei väkivalla saa kuin vihaa aikaiseksi narsistit.
Esim. lehtokäen talvivaara osakekauppat, EN MINÄ MINÄ ja ensimmäinen rektio oli väkivalta.
SIINNÄ TEILLE MUISTUS SOSIAALISESTA KÄYTTÄYTYMISESTÄ MINISTERITASOLTA!
Pikkupomot ovat kaikkein pahimpia, ja nimenomaan suurissa firmoissa. Pikkupomot pitävät toisten pikkupomojen puolta, ja nämä samat narsistiset psykopaatit säilyttävät paikkansa aina vaan. Organisaatiot muuttuvat, mutta nämä samat päällepuhuvat besserwisserit pysyvät.
Siksipä organisaatiomuutoksista on harvoin mitään hyötyä.
Pikkupomot ovat kaikkein pahimpia, ja nimenomaan suurissa firmoissa. Pikkupomot pitävät toisten pikkupomojen puolta, ja nämä samat narsistiset psykopaatit säilyttävät paikkansa aina vaan. Organisaatiot muuttuvat, mutta nämä samat päällepuhuvat besserwisserit pysyvät.
Siksipä organisaatiomuutoksista on harvoin mitään hyötyä.
Olisiko koko väliportaan pomojen naama pitänyt tarkastella kriitisemmin, olen samaa mieltä kanssasi että YKSI mies ei sotaa voita.
Tässäkin asiassa paljastuu kuinka nämä ammatti valehtelijat jussittaa rektytointitilaisuudessa(esim. vaalit ja kansanedustaja ehdokkaat).