Nokian pomoruletti kiihtyy – nyt lähtee Vanjoki

Lehtikuva
Nokian pomoruletti kiihtyy – nyt lähtee Vanjoki
Nokian johtokunnan jäsen Anssi Vanjoki on jättänyt
irtisanomisilmoituksen ja jättää tehtävänsä Nokiassa. – Nyt oli oikea aika hakea uusia mahdollisuuksia elämässäni, Vanjoki sanoo.
Lisää suosikkeihin

Henkilökohtaiselle suosikkilistalle tallentaminen vaatii kirjautumista.

KirjauduRekisteröidy
Taloussanomat
13.9.2010 09:30 (päivitetty 10:03)
Kommentit 160

Anssi Vanjoki johtaa Nokia Mobile solutions -yksikköä.

Nokian mukaan Vanjoella on kuuden kuukauden irtisanomisaika. Hän jatkaa nykyisissä tehtävissään toistaiseksi.

05:20Osake
+0,56 %
2,136
+0,01

– Koin, että nyt on oikea hetki hakea uusia mahdollisuuksia elämässäni, Vanjoki sanoo Nokian tiedotteessa.

– Samanaikaisesti, olen sataprosenttisen sitoutunut tekemään  parhaani Nokian eteen viimeiseen työpäivääni asti ja odotan todella innoissani tämän vuoden Nokia World -tapahtumaa voidakseni kertoa kaikille kiinnostavista tuote- ja ratkaisu-uutisista.

Taloustiedot

Nokia World-tapahtuma alkaa tiistaina Lontoossa.

Kauppatieteen maisteri Vanjoki on ollut Nokian palveluksessa vuodesta 1991 lähtien. Hän on toiminut Nokian tärkeimmän eli älypuhelimet ja muut mobiililaitteet sisältävän yksikön johtajana heinäkuun alusta lähtien. Tällöin Nokian organisaatio jakautui kolmeen yksikköön, jotka ovat Mobile Solutionsin lisäksi Mobile Phones ja Markets.

∇ Mainos, artikkeli jatkuu alempana ∇ ∇ Artikkeli jatkuu ∇


Viime perjantaina Nokia ilmoitti toimitusjohtaja Olli-Pekka Kallasvuon lähdöstä

Samalla kännykkäjätti kertoi uuden vetäjänsä nimen: hän on kanadalainen Stephen Elop.

Toukokuussa Nokian entinen rahoitusjohtaja, viime syksyllä halvemmista matkapuhelimista vastaavaksi johtajaksi siirretty Rick Simonson ilmoitti jättävänsä Nokian.

Simonson jatkaa vuoden loppuun asti yhtiön neuvonantajana keskittyen verkkoyhtiö Nokia Siemens Networksiin. Simonson jatkaa NSN:n hallituksen jäsenenä vuodenvaihteen jälkeenkin.

Lisää Aiheesta
UutinenNokian Meego-johtaja erosi yhtiöstä (5.10.2010 12:16)
UutinenOptiot toivat kateuden Nokiaan (16.9.2010 07:01)
UutinenVanjoki hehkutti Lontoossa (14.9.2010 11:56)
UutinenNäin Nokiaa hyysätään Suomessa (14.9.2010 06:02)
UutinenHS: Ollila jatkaa kevääseen 2012 (12.9.2010 09:06)
Uutinen"Potkujen antaminen ei ollut helppoa" (10.9.2010 14:27)
Copyright Creative Commons Teksti on lisensoitu Creative Commons Nimeä-Ei muutoksia-Epäkaupallinen -lisenssillä.
mainos

Kommentit (160)

Huono 0
Luojan kiitos!
Kaikki ulos vaan
Onneksi Esko Aho on vielä palkkalistoilla.
vielä riittää suomaalaisia
E(i) lop(pua) näy irtisanomisille.
Pelle Elopton
Onneksi Esko Aho on vielä palkkalistoilla.

Ja Marko Ahtisaari!
Jusa
luulen että kaikki suomalaiset saavat kenkää nokian johdosta, on vain huomattu että suomalaisten johdolla homma ei toimi. Onhan se ollut kiva vetää rahaa vaikka tulosta ei ole syntynyt, se on loppu nyt, buhahahahah
iron mike
selvähän tämä on, tj-kandidaatteina olleet nokialaiset siirtyvät muualle, niinhän kävi Kallasvuonkin astuessa remmiin.
eFlop
Seuraavaksi irtisanotaan Salo, ja sitten Keilaniemi.
Ennustaja
Vanjoen lähtö oli enemmän kuin odotettavissa. Anssi rukka jäi jo toisen kerran rannalle ruikuttamaan, kun pääjehu valittiin.
PimpeliPom
saanee 4,6 miljoonaa erorahaa.? Kohta 10 miljoonaa mennyt 2 ihmisen irtisanomisiin. Montako työpaikka sillä olisi saatu NSN:lle? kymmenen tai sata, kai ne on nämä jannut ansainneet euronsa....tosin Kallasvuo ajoi firman alas ja porukkaa on sen takia potkittu ulos. Ei tätä oikein ymmärrä!
Kiroileva siili
Vanjoen johtamistyylistä en tiedä, mutta (mobiili)asiakkaana hän on erittäin vaikea tapaus. Jos pitää samanlaista höykkyytystä alaisille, niin he varmasti huokaisevat helpotuksesta.
olihan se jo aikakin
Sivut: 1 2 3 4 5 6 7 ... 16 Edellinen Seuraava
Kirjoita vastaus
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias ja ystävällinen, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit. Varauduthan siihen, että linkkejä sisältävät viestit tarkistetaan yksitellen roskapostin suodattamiseksi. Arvostamme mielipidettäsi!
> Lue koko keskusteluetiketti
mainos

Yhteistyössä

Taloussanomat - Uutiset

Helsinki
Selkeää ja poutaa 14
Oulu
Pilvistä, ja poutaa 14
Tukholma
Selkeää ja poutaa 15
Ennuste klo 09:00 Suomen aikaa.
  1. Kotimaan sää
  2. Sadetutka
  3. Maailman sää
Toivotko Kreikan pysyvän euroalueessa?

05:15OsakeOsake

Kurssi nousussaTeliaSonera

graafi

4,914+1,40 %+0,07

KalenteriKalenteri

28.5.2012

Tecnotreen ylimääräinen yhtiökokous, esillä osakeanti 10:00  
kuluttajabarometri toukokuulta, Tilastokeskus 09:00  
EK:n luottamusindikaattorit toukokuulta 09:00  
USA:n markkinat kiinni (Memorial Day)    
 
Dilbert – 25.5.2012
DilbertDilbert
Sarjakuvat: 1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 ... 30 « »
 
Yritys Sanoma News Oy / Taloussanomat
Postiosoite Taloussanomat PL 45
00089 SANOMA
Käyntiosoite Töölönlahdenkatu 2, Helsinki
Puhelin +358 9 1221
Sähköposti taloussanomat@sanoma.fi
Kustantaja, vastaava
päätoimittaja
Tapio Sadeoja
Toimituspäällikkö Anneli Koistinen
Toimituspäällikkö Petri Korhonen
Mediamyynti Yhteystiedot
Kimmo Ilmavirta
+358 40 168 5949