Kiinalaisesta opiskelijaradikaalista tuli huippusijoittaja
Suursijoittaja Warren Buffetin kenkiin astumista pidetään yhtenä suurimmista johtajanvaihdoksista yrityshistoriassa. 80-vuotias Buffet ei ole ilmaissut väistyvänsä, mutta kello käy vääjäämättä.
44-vuotias Li on ensimmäinen, jota on uskallettu veikata Buffetin paikalle, Wall Street Journal kertoo. Lapsena vanhempansa vankileirille menettänyt poika varttui kasvattiperheissä ja nousi vastustamaan Kiinan hallintoa Tiananmenin, eli Taivaallisen rauhan aukiolla vuonna 1989.
Verilöylyyn päättyneiden mielenosoitusten jälkeen Li pakeni Ranskaan ja myöhemmin Yhdysvaltoihin, jossa paikalliset ihmisoikeusaktivistit kohtelivat häntä sankarina. Niukasti englantia puhuva mies onnistui julkaisemaan kirjan kokemuksistaan.
Aktivistit auttoivat
pörssipeluriksi
Li sai stipendin Columbian yliopistoon, ja suoritti samaan aikaan kolme tutkintoa kauppatieteistä, oikeustieteestä ja liikkeenjohdosta. Opintolainojen alkaessa erääntyä Li osallistui Warren Buffetin luennolle ja kiinnostui pörssisijoittamisesta.
Tuohon aikaan osakemarkkinat olivat kelpo vedossa. Li sijoitti kirjastaan saamansa rahat ja onnistui kartuttamaan valmistumiseensa mennessä niin mittavan pesämunan, että suunnitteli jo eläköityvänsä.
Li päätti kuitenkin kokeilla vielä sijoittamista. Aktivistikontaktiensa kautta hän sai joitakin merkittäviä asiakkaita. Li sijoitti tuolloin ja myöhemmin vahvasti Aasiaan, jonka velkakriisi vuonna 1998 kuritti myös Lin sijoituksia.
Sijoitus patteriyhtiöön
tuotti miljoonia
Eräs Lin aktivistikontakteista oli Jane Olson, Berkshiren johtaja Ronald Olsonin vaimo. Näiden kautta Li tapasi Charlie Mungerin, joka on nykyisin Berkshire Hathawayn hallituksen varapuheenjohtaja.
Lin sanotaan tehneen välittömän vaikutuksen Mungeriin. He kummatkin suhtautuivat epäillen yritysten ilmoittamiin tuloksiin ja sijoittivat mielellään pieniin, vielä tuntemattomiin yrityksiin.
Lin sijoitustoiminta vakuutti Mungerin, jonka kautta Li pääsi Berkshireen kokeilemaan siipiään suuremmilla summilla. Parhaat voittonsa Li takoi kiinalaisella patterivalmistajalla BYD:llä, johon sijoitettu pääoma on kymmenkertaistanut arvonsa.
Yhtiön nykyinen johtaja Warren Buffet on vihjannut, että tulevaisuudessa hänen paikkansa saattaa täyttää useampi kuin yksi avainsijoittaja. Lin menestys saattaa tulevaisuudessa nostaa hänet yhdeksi näistä henkilöistä.























Kommentit (14)
Ja talous on saatettu vapaaseen syöksyyn Stubbeloimalla.
Suomen BKT-romahdus karmea - pahin yli 90 vuoteen
Suomen bruttokansantuotteen volyymi supistui Tilastokeskuksen ennakkotietojen mukaan viime vuonna 7,8 prosenttia. Pudotus oli suurin yksittäisenä vuonna tapahtunut tuotannon väheneminen vuosien 1917 ja 1918 jälkeen eli yli 90 vuoteen, Tilastokeskus kertoo.
Suomalaiset velttom..kku-yliopisto-opiskelijat ilmaisessa koulussa ei pysty kuin itkemään opintotuen pienuutta.
Taas näitä länsi-ihmisoikeus koukkaajia kommentoimassa maasta jossa ei ole edes omaa historiaa puhumattakaan tulevaisuudesta, kiinalaiste olivat sitä mieltä että länsi saa pitää fasistisen ihmisoikeutensa ja heillä on oma.
Silloin kun rahaa kerjäätte kiinalta ollaan ja ylistetään mutta muuten haukutaan kun ei tunneta järjestelmää. Velalliset olkaa nöyriä niin kauan kun teillä on velkaa, velallisella ei ole painoarvoa puheissaan. Puhukaa velalliset minä velaton pidän hevosta.
Suomalaiset velttom..kku-yliopisto-opiskelijat ilmaisessa koulussa ei pysty kuin itkemään opintotuen pienuutta.
Eletään yhteiskunnan kustannuksella (esim. opiskelija, 28-vuotiaana ?), syleksitään ja naureskellaan työntekoa, "esitetään kansalaispalkkaa" jne.
Suomessa ei yritetä eikä tehdä töitä, eikä rakenneta systeemiä niin, että nämä olisivat selvästi palkitsevampia ja kannattavampia vaihtoehtoja kuin joutenolo aikuisella iällä.
Koko yhteiskunta on Suomessa rakennettu lepuutteluun ja "ilmaisuuteen" perustuen. Jokainen kuitenkin tajuaa että se vie pelkästään konkurssiin. Kyse on vain ja ainoastaa ajasta.
Aasialaiset ja tämä kaveri ovat esimerkki maailman väestöstä, joka on valmis työnteolla ja yrittämisellä kasvattamaan omaansa ja kansansa hyvinvointia.
Nousu on siellä, valta siirtyy sinne, ja Suomen kaltaiset euromaat taantuvat Romanioiksi.