Löytyykö Kallasvuon seuraaja heistä?
WSJ:n mukaan Nokialle on etsitty uutta toimitusjohtajaa etenkin Yhdysvalloista.
Yhdysvaltalainen sijoittajapalvelu Motley Fool listaa neljä nimeä Kallasvuon mahdollisiksi seuraajiksi. Motley Foolin verkkopalveluun kirjoittaneen Anders Bylundin ykkösehdokas uudeksi toimitusjohtajaksi on hakuyhtiö Googlella Android-käyttöjärjestelmän kehittämistä johtava Andrew Rubin. Ennen Googlea Rubin on työskennellyt mm. Applella.
Bylundin mukaan myös RIM:n toimitusjohtaja Mike Lazaridis olisi oiva seuraaja Kallasvuolle. Bylundin mukaan Lazaridisin tausta BlackBerry-valmistajan palveluksessa auttaisi tätä vahvistamaan Nokian asemaa Pohjois-Amerikassa.
Applen operatiivisesta toiminnasta vastaava Tim Cook on myös Bylundin suosikki – jos Steve Jobs ei aio lähiaikoina jättää Applea Cookin johdettavaksi.
Bylundin mukaan on myös mahdollista, että Nokia ottaisi johtajan matkapuhelinteollisuuden ulkopuolelta. Hänen ehdokkaansa olisi tällöin energia- ja terveysjuomien valmistajan Hansen Naturalin toimitusjohtaja Rodney Sacks.
RBC Capital Marketsin analyytikko Mark Sue on veikannut kolmea nimeä: Ralph de la Vega (AT&T Mobilityn toimitusjohtaja), Lowell McAdam (Verizon Wirelessin toimitusjohtaja) ja Mary Dillon (US Cellularin toimitusjohtaja).
Yhdysvaltalainen Business Insider -sivusto nimesi ensimmäiseksi ehdokkaakseen Motley Foolin tapaan Googlen Rubinin. Muut BI:n ehdokkaat:
Peter Skarzynski (tausta Samsungin Yhdysvaltain-toiminnoissa)
Don Morrison (RIM)
Miles Flint (Skype, Sony Ericsson)
Todd Bradley (HP)
Ron Garriques (Dell, Motorola)
Bill Morrow (Clearwire)
Mary McDowell (Nokia)
Mike Zafirovski (Nortel, Motorola)
Robbie Bach (Microsoft)

















Kommentit (54)
Onko sitten vaarana, että Nokian toiminta muualla maailmassa "vaarantuisi" (heikentyisi), jos alettaisiin kohdistamaan voimat vain USA:n markkinoihin?
Eikö Nokian tuotekehitysjohtaja ollut amerikkalainen - missäs nyt sitten ollaan! Ainakin aiemmin Nokian muotoilu tapahtui amerikassa - tästähän on koko ajan moitittu.
Onkohan tuo amerikkalaisuus sittenkään hyvästä?