Egmont Kustannuksen toimitusjohtaja tulee Hesarista

Kustannusyhtiö Egmont Kustannuksen toimitusjohtajaksi on nimitetty Jaana Lindvall-Harki elokuun alusta lähtien. Hän seuraa tehtävässä ensi vuoden alussa eläkkeelle jäävää Marjaana Tulosmaata.
Taloussanomat
8.6.2010 16:20
Kommentit 0

Lindvall-Harki siirtyy uuteen tehtäväänsä Helsingin Sanomien mediamyyntijohtajan paikalta. Sanoma Newsin palveluksessa hän on ollut vuodesta 1985.

Lindvall-Harkista tulee myös Egmont Kids Median Pohjoismaiden johtoryhmän jäsen.

Egmont Kustannus ja siihen kuuluvat Kirjalito ovat erikoistuneet sarjakuviin sekä lasten ja nuorten tuotteisiin. Yhtiöllä on 59 työntekijää ja sen liikevaihto oli viime vuonna 19,3 miljoonaa euroa.

Egmont Kustannus on tanskalaisen Egmontin ja Sanoma Magazines Finlandin puoliksi omistama kustantamo.

Taloussanomat kuuluu Sanoma-konserniin.

∇ Mainos ∇
Lisää Aiheesta
UutinenSanoma nimitti rahoitusjohtajan (15.6.2010 16:45)
Copyright Creative Commons Teksti on lisensoitu Creative Commons Nimeä-Ei muutoksia-Epäkaupallinen -lisenssillä.
mainos
Kirjoita kommentti
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias ja ystävällinen, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit. Varauduthan siihen, että linkkejä sisältävät viestit tarkistetaan yksitellen roskapostin suodattamiseksi. Arvostamme mielipidettäsi!
> Lue koko keskusteluetiketti

Yhteistyössä

24.5.EU:n Ashton: Iranin kiista ratkaistaan Moskovassa
24.5.Rahat pankista kotiin turvaan – ja sieltä ne vie varas
24.5.Tässä sovellus, jolla Nokia erottuu Windows-tusinapuhelimista
24.5.Tässä on Facebookin oikea arvo, sanoo rahoitusguru
24.5.Alexander Stubb linjasi kymmenen totuuttaan Euroopasta
24.5.Venäläisoperaattori Megafon sai uuden hallituksen
24.5.IDC: Androidilla ja Applen iOS:lla 82%:n osuus älypuhelinmarkkinoista
24.5.Ipsos tutki: Euron kannatus suurinta Kreikassa
24.5.Projektityöt häiritsevät tietojärjestelmien käyttöä
24.5.HS: EU torjui Ranskan GMO-kiellon
24.5.Kreikan koululaiset: Poliitikkomme ovat huonoja
24.5.EKP:n Draghi: Euroopan astuttava kohti tiiviimpää poliittista integraatiota
24.5.Jos Kreikka lähtee eurosta, Putinin asema horjuu
24.5.Keskuspankkiostot nostavat kullan hintaa
24.5.Finnairin Vehviläinen: Pohjoismainen yhteistyö ei toteudu ennen syksyä
24.5.EU-komissio S-ryhmän ja Keskon vallasta: "Erittäin keskittynyttä"
24.5.Moody's: Ranskan AAA:n säilyminen vaatii velkaohjelman toteuttamista
24.5.Työttömyyskorvausta haettiin aiempaa vähemmän USA:ssa
24.5.USA:n hyödyketilausten kasvu vaisua
24.5.Hollannin parlamentin alahuone hyväksyi EVM:n
24.5.Tällaista tiliä tehdään parkkisakoilla
24.5.Kurkista toimitusjohtajan aivoihin
24.5.Urpilainen: Suomi saanut Kreikalta vakuuksina 560 milj. euroa tähän mennessä
24.5.Ekonomisti: Eurobondit maksaisivat Suomelle 2 miljardia vuodessa
24.5.Professori yrittäjien seminaarissa: Talouden vakaus kiinni pk-yrityksistä
24.5.Autoliitto testasi – vältä näitä turvaistuimia
24.5.Britannian taantuma olikin hieman laskettua syvempi
24.5.Tämäkö budjettikuria? Kreikka osti 30 miljoonalla aseita
24.5.Hei, valtiolla tienaakin ihan kivasti
24.5.Autotalleja ja veneitä – edunsaajat +14 %
Toivotko Kreikan pysyvän euroalueessa?
 
Dilbert – 25.5.2012
DilbertDilbert
Sarjakuvat: 1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 ... 30 « »
 
Yritys Sanoma News Oy / Taloussanomat
Postiosoite Taloussanomat PL 45
00089 SANOMA
Käyntiosoite Töölönlahdenkatu 2, Helsinki
Puhelin +358 9 1221
Sähköposti taloussanomat@sanoma.fi
Kustantaja, vastaava
päätoimittaja
Tapio Sadeoja
Toimituspäällikkö Anneli Koistinen
Toimituspäällikkö Petri Korhonen
Mediamyynti Yhteystiedot
Kimmo Ilmavirta
+358 40 168 5949