Jippii-tuomitut pääsivät pois vankilasta
Korkeimman oikeuden tänään antaman määräyksen mukaan hovioikeuden viime keväänä antamien vankeustuomioiden täytäntöönpanoa ei tule jatkaa.
Helsingin hovioikeus tuomitsi Jippiin entisen toimitusjohtajan Harri Johannesdahlin ja yhtiön hallituksen entisen puheenjohtajan Ilpo Kuokkasen ehdottomiin vankeusrangaistuksiin keväällä 2009. Johannesdahl ja Kuokkanen tuomittiin pörssirikoksista.
Päätöksellään hovioikeus kumosi käräjäoikeuden lokakuussa 2007 antaman päätöksen. Käräjäoikeus hylkäsi kaikki Jippiin entistä johtoa vastaan esitetyt syytteet.
Hovioikeuden tuomio
ei tyydyttänyt
Johannesdahl ja Kuokkanen eivät tyytyneet hovioikeuden määräämiin vankeustuomioihin, vaan valittivat niistä korkeimpaan oikeuteen.
10. maaliskuuta korkein oikeus kuitenkin päätti, ettei se anna valituslupaa hovioikeuden määräämiin rangaistuksiin.
Tämän jälkeen Johannesdahl ja Kuokkanen kertoivat aikovansa valittaa menettelystä Euroopan ihmisoikeustuomioistuimeen. Entiset Jippii-pomot hakivat myös tuomioiden purkamista ja toimeenpanon estämistä korkeimmalta oikeudelta.
Tänään korkein oikeus siis keskeytti hovioikeuden vankeustuomioiden täytäntöönpanon. Purkuasian osalta tilanne on yhä auki.
Ylen uutisten mukaan lopullisen kannan mahdolliseen tuomiovirheeseen - ja tuomionpurkuun - korkein oikeus ottaa vasta syksyllä.
Maaliskuun 12. päivänä Johannesdahl kertoi It-viikon haastattelussa valittavansa hovioikeuden ja korkeimman oikeuden menettelystä oikeuskanslerille. Valituksessaan Johannesdahl toivoi oikeuskanslerin määräävän asian korkeimman oikeuden käsittelyyn ja keskeyttävän koko hovioikeuden tuomion täytäntöönpanon käsittelyn ajaksi.
Oikeuskanslerinvirastosta kuitenkin kerrotaan Johannesdahlin peruuttaneen valituksensa jo 17. maaliskuuta. Kuokkanen ei valittanut menettelystä oikeuskanslerille.


















Kommentit (26)
Ihme pallottelua, vankilaan, ei vankilaan, vankilaan, ei vankilaan. Päivänkakkarastako ne tuomioistuimessa lukee...
Ihminen joko on tai ei ole syyllinen. Sen mukaan tulee kakkua, tai ei. Tätä pallottelua en tajua.
Tuntuu siltä, että vähän joka tapauksessa rikos Suomessa kannattaa.
Pokeripöydässä, ainakin länkkärielokuvissa huijarit ammutaan heti.
Mutta pörssissä kurssien vedättäminen, sisäpiiritiedot ja kaikenlainen muukin petkuttaminen kuuluvat pelin henkeen ja "maan tapaan".
Ehkä isoin ero on siinä että pokeria pelataan omilla rahoilla, mutta pörssipelurit nokittelevat sijoittajien antamilla pelimerkeillä. Eivätkä sijoittelijatkaan omiaan jakele vaan rahastosäästäjien ja eläkerahastojen varoja.
Joten kenet lopulta pitäisikään tuomita?
Kuka sai "vaalirahaa" tällä kertaa?
"Johannesdahl korostaa valituksessaan, että hän on saanut vasta yhden oikeusasteen päätöksen.
Hovioikeus nimittäin katsoi Helsingin käräjäoikeuden tehneen menettelyvirheen, mutta ei silti palauttanut juttua käräjäoikeudelle.
Hovioikeuden käsittelyratkaisu tarkoittaa minun näkökulmastani sitä, että hovioikeuden tuomio on ensimmäinen asiassa annettu päätös", Johannesdahl kirjoittaa oikeuskanslerille.
- Minulla ei ole enää käräjäoikeuden tuomiota, koska se on poistettu. Minulla on hovioikeuden tuomio, eikä minulle ole myönnetty valituslupaa siitä, Harri Johannesdahl erittelee.
- Perustuslaki sanoo tämän asian ihan suoraan, Johannesdahl huomauttaa. Hän mainitsee valituksessaan, että vastaajan oikeus saada perusteltu päätös ja hakea siihen muutosta on perusoikeus.