Huippujohtajien potkut vähenivät
Suuryritysten ylin johto vaihtui viime vuonna samaa tahtia kuin aiemminkin, mutta johtajia erotettiin vähemmän kuin toissa vuonna.
Liikkeenjohdon konsultointiyhtiö Booz & Company selvittää vuosittain maailman 2 500:n suurimman pörssiyhtiön toimitusjohtajien vaihdokset. Viime vuonna toimitusjohtaja vaihtui yli 14 prosentissa yhtiöistä.
Näistä 3,3 prosenttia irtisanoi johtajansa, kun vuonna 2008 potkut sai 5,1 prosenttia lähteneistä.
Tässä tutkimuksessa analysoitiin, miten toimitusjohtajavaihdokset ovat kehittyneet kymmenessä vuodessa. Vuosittain johtaja vaihtuu 12–14 prosentissa yhtiöistä riippumatta sijainnista tai teollisuuden haarasta. Ainoa poikkeus oli tietoliikenneala, jossa vuosittainen vaihtuvuus on lähes 17 prosenttia.
Suurin osa johtajista
yhtiön sisältä
80 prosenttia uusista toimitusjohtajista tulee yhtiön sisältä. Näissä yhtiöissä osakkeet ovat tuottaneet keskimäärin 2,5 prosenttia vuodessa. Vuosituotto oli 1,8 prosenttia niissä yhtiöissä, jotka rekrytoivat johtajan talon ulkopuolelta.
Kymmenessä vuodessa toimitusjohtajan ja hallituksen puheenjohtajan roolit ovat tutkimuksen mukaan eriytyneet. Vuonna 2000 noin puolet eurooppalaisten ja yhdysvaltalaisten yritysten toimitusjohtajista oli myös hallituksen puheenjohtajia. Vuosikymmenen lopussa näin oli Euroopassa 16,5 prosentissa ja Yhdysvalloissa 7,1 prosentissa yhtiöistä.
Toimitusjohtajien paineet ovat kasvaneet vuosien mittaan. Toimitusjohtajuuden kesto on lyhentynyt noin kahdeksasta vuodesta runsaaseen kuuteen vuoteen.
Huono tulos tarkoitti usein lähtöä yhtiöstä. Niissä yhtiöissä johtajat saivat potkuja, joissa osakkeiden vuosituotto oli 3,5 prosenttia miinuksella.

















Kommentit (4)
Jokohan ne "huippujohtajat" alkavat olla pois potkittu ja oikeat johtajat hoitavat asioita?