Glitnirin ex-pomot oikeuteen, Kaupthingin johto pakoilee
Yhdysvaltalaiseen tuomioistuimeen toimitetun kanteen (pdf) mukaan syytettyjen joukko pumppasi ulos rahaa pankista noin 1,6 miljardin euron edestä ennen kuin pankki kaatui.
– Glitnir kaatui vuonna 2008, eikä Jóhannessonin maksuliikenteen merkitystä pidä väheksyä, kanteessa kirjoitetaan.
Glitnirin kanteessa syytettyinä ovat muun muassa entinen suuromistaja, sijoitusyhtiö FL Groupin entinen hallituksen puheenjohtaja Jón Ásgeir Jóhannesson, Glitnirin ex-toimitusjohtaja Lárus Welding sekä entinen hallituksen puheenjohtaja Thorsteinn Jonsson.
Lisäksi pankki penää saataviaan joukolta muita tahoja, joihin lukeutuu esimerkiksi tilintarkastus- ja konsulttiyhtiö PricewaterhouseCoopers.
Verkkosivuillaan Glitnir kertoo myös, että Britannissa sijaitseva tuomioistuin on tehnyt päätöksen Jóhannessonin henkilökohtaisen omaisuuden jäädyttämisestä maailmanlaajuisesti. Pankki on myös käynnistänyt erillisen oikeusprosessin asiasta Islannissa.
Glitnir on yksi kolmesta islantilaisesta pankista, jotka kaatuivat saarivaltion syliin kansainvälisen taloustaantuman riepotellessa maan taloutta.
Islannin parlamentin viime kuussa julkaiseman selvityksen mukaan Glitnir, Kaupthing ja Landsbanki antoivat omistajilleen ”epänormaalin pääsyn” lainoihin.
Kaupthing-pomo
ei aio antautua
Viime perjantaina Islannin erityissyyttäjä määräsi, että Kaupthingin entisen toimitusjohtajan Hreiðar Már Sigurðssonin tutkintavankeuteen 12 päiväksi. Lisäksi toinen Kaupthing-johtaja määrättiin pidettäväksi tutkintavankeudessa.
Tänään Kaupthingin hallituksen entinen puheenjohtaja Sigurður Einarsson kertoi puolestaan sanomalehti Frettabladidin haastattelussa vastustavansa hänestä annettua kansainvälistä pidätysmääräystä.
– Nämä pidätykset ja pidätysmääräykset ovat täysin perusteettomia, enkä aio vapaaehtoisesti ottaa osaa tähän typerään näytelmään tyynnyttääkseni kansan suuttumusta, Einarsson sanoi lehden mukaan.

















Kommentit (17)
Kuvannee hyvin Suomalaistenkin rahamiesten asenteita, tunnettu totuushan on, että rehellisellä työllä ei rikastu.
Sitä paitsi, tämä oli yksittäistapaus.
Älkäähän nyt. Riittää kun sutkeilta otetaan kaikki pois. Ei kait vielä majoitusta ja ruokakuponkeja - "hyyssätä" - pelureille. Ennekin on kortti vieny ja tuonu.
Jätetään ajokortti, passi ja vaatteet päälle.
Sitä paitsi, tämä oli yksittäistapaus.
oikeuskäsitys.
No eipä tietenkään. Ei pankki ole henkilö/ihminen/ajatus ei kait myöskään UFO, ei lentävä tai "sub marine".
Mutta kierolla tavalla (ehkä masokistisesti) koittaa kertoa meille taviksille, että syyttäkää markkinavoimia. Ettäkö näläkää ja kurjuutta. Hehheh...
ei suomenkaan kasinopelistä ketään saatu katkolle
vaikka 600 miljardia säätiöityä vanhaa rahaa katosi savuna ilmaan...