Näin verkko paljastaa sinut
Ihmiset pitävät reaalimaailmassa tarkasti huolta henkilötiedoistaan eivätkä kerro tuntemattomille asioitaan. Verkossa salailu ei ole aina edes mahdollista.
Jo leikki-ikäiset suomalaislapset alkavat jättää sähköisiä jälkiä kymmeniin erilaisiin rekistereihin, joista tietoja pystyy poimimaan jälkeenpäin pienellä vaivalla.
Erilaiset juorukalenterit listaavat ihmisiä verotustietojen perusteella. Ajoneuvorekisteristä löytää nopeasti, kenelle mikäkin kottero kuuluu.
– Sukulaissuhteet, syntymäaika ja palkkakin ovat tietoja, joita saa viranomaislähteistä helposti. Eikä niiden luovutusta voi edes kieltää, tietokirjailija Petteri Järvinen sanoo.
Kenen joukoissa
seisot tai liikut
Päiväkotien, iltapäiväkerhojen ja koulujen sähköpostilistat, vanhempainyhdistysten pöytäkirjat ja kevätjuhlatalkoiden työnjakopaperit kulkevat verkossa osin julkisina. Niistä näkee, kuka on kenenkin huoltaja ja mistä tämän löytää.
Partio, harrastekerhot, puolueet ja urheiluseurat pitävät kirjaa jäsenistään ja välittävät paljon tietoja sähköisessä muodossa.
Kunnalliset lautakunnat julkistavat päätöksiään verkossa, ja liian monta kertaa liitetiedoista paljastuu vaikkapa kaavoitushakijan tai valituksia tehneiden henkilötietoja.
Sotilasläänit kertovat pari kertaa vuodessa julkisesti, ketkä armeijan käyneet on ylennetty. Reserviläisjärjestöt voivat mainostaa kurssitussivuillaan jopa millaisia erikoistehtäviä kriisitilanteessa hoitaisit.
– Jos istuu vain kotona neljän seinän sisällä, silloin voi olla, että merkintöjä löytää vain viranomaisrekistereistä. Mutta heti kun alkaa tehdä joko työtä tai harrastaa, jälkiä alkaa kertyä kaikkialle, sanoo tietokirjailija, yliopettaja Ari Haasio.
Asuinpaikka ja
asunto löytyvät
Erakoituminenkaan ei takaisi täydellistä yksityisyyden suojaa.
– Muutaman kymmenen sentin maksulla teleoperaattorien haku- ja numerotietopalveluista saa kaikki saman talouden puhelimet ja osoitteet selville, Haasio sanoo.
Taloyhtiön isännöitsijällä, hallituksella ja kaikilla heidän lähipiirillään on mahdollisuus selata tai vuotaa asukkaan asuntotietoja.
Jos taloyhtiöllä on suojaamaton kotisivu esimerkiksi Kiinteistöliiton palvelussa, sieltä voi löytää hyvinkin henkilökohtaista faktaa itsestä ja naapureista.
Jos kyseessä ei ole perintötila, jostain se asunto on myös ostettu. Sinunkin huoneistosi on ehkä ollut esillä kiinteistönvälittäjän sivuilla superpanoraamakuvien ja pohjapiirustuksen kera.
Perintötilankin omistussuhteita, asumis- ja käyttäjätietoja voi kalastella kunnallisten lautakuntien, tie- ja vesiosuuskuntien, kalastuskuntien, metsästysseurojen, koirajärjestöjen ja muiden yhteisöjen verkkosivuilta.
Samalla näistä lähteistä selviää mitä harrastat, omistatko aseita, arvotavaraa tai millainen peto asuntoasi vahtii.
Googlaus ei
yksin riitä
Useimmat verkonkäyttäjät osaavat googlata itseään ja katsoa mitä yksinkertaisella haulla omalla nimellä löytää. Tämä on kuitenkin vasta tietojäävuoren huippu.
Jos työpaikkasi on tiedossa, firman kotisivujen tarkemmalla haulla selviää äkkiä millaisten asioiden ja vastuiden kanssa siellä puuhailet.
Yritysrekisteritietoja saa patentti- ja rekisterihallituksesta, ja luottotietojen hakua varten on omat palvelunsa.
Oppilaitosten sivuhauista löytää opiskelijoiden sisäänpääsyvuosia, pääaineita, kursseja ja muita kiinnostuksen kohteita. Ainejärjestöjen vapaa-ajan biletyskuviinkin voi olla virallisten sivujen kautta oivia linkkejä.
Arkielämästä syntyviä verkkojälkiä on lähes mahdoton pyyhkiä kokonaan pois.
- numerotiedustelu, maksulliset hakupalvelut
- patentti- ja rekisterihallituksen tietopalvelut
- väestörekisteri
- Trafia / AKE autorekisteritiedot
- työ- tai opiskelupaikan kotisivujen hakutoiminto
- harrastekerhojen, -seurojen ja yhteisöjen kotisivut
- sotilasläänien ja reserviläisjärjestöjen ylennyslistat
- kunnalliset päätöksentekolistat
- netin keskustelupalstat
- whois- ja reverseIP- sivustohakupalvelut
– En olisi silti näistä niin kovin huolissani. Tärkeämpää on suojella sitä mitä ja missä kertoo tämän päivän elämästään. Sillä on paljon enemmän väärinkäytön mahdollisuuksia, Haasio sanoo.
Katse peiliin: mitä olet
itse hölissyt?
Valtaosan tiedoistamme julkistamme aivan vapaaehtoisesti päivittäin.
– Facebookin, Googlen ja Gmailin kautta paljastamme henkilökohtaisia tietoja, joita mikään viranomainen ei tiedä: valokuvia, mielipiteitä ja suunnitelmia, Petteri Järvinen luettelee.
Lintubongarit ja twiittaajat julistavat koko maailmalle olinpaikkatietojaan lähes reaaliajassa.
Salanimen taakse kätkeytyminen ja sen suojissa rähinöinti mielipidepalstoilla ei ole niin turvallista kuin käyttäjät luulevat.
– Monet käyttävät samaa nimimerkkiä eri verkkokeskusteluissa tai vaikka huuto.netissä. Jos se on yhdistettävissä henkilöösi, sen avulla saa kaivettua esiin henkilökohtaisia kommenttejasikin, muistuttaa tietohaku-asiantuntija Arttu Raittila.
Jos ylläpidät omia kotisivuja tai blogipalstaa, erilaisten whois- tai reverseIP-palveluiden avulla muut voivat etsiä tietoja sivuston omistajasta. Tosin sinäkin voit myös vahtia sivuillesi tulijoita monilla kävijäseurantaohjelmilla.
Ja vaikka itse huolehtisi tietosuojastaan tarkoin, paljastavia lipsautuksia voi tulla omilta lapsilta, vanhemmilta ja tuttavilta.
Nämä voivat kommentoida isin tai äidin lomamatkaa tai työhommia omille tutuilleen, joiden kautta tieto leviää vaikkapa murtomiehille.
– Tämän todellisuuden kanssa on vain opittava toimimaan. Varovaisuus on hyvä asia, mutta neuroottiseksi ei tarvitse alkaa, Haasio sanoo.
Katso mitä kaikkea paljastuu Ville Verkkomiehestä
Missä Ville Verkkomies asuu ja kuinka monta ihmistä perheeseen kuuluu? Mistä hänet löytää tiettyinä päivinä tai lomallaan? Mitä hän tekisi kriisiaikoina? Mitä varastettavaa kotona on, ja kuka kotia vahtii poissaoloaikana? Mitä hän vuodattaa verkkokeskusteluissa nimimerkin suojissa? Näin kaikki tämä selviää:
♦ Operaattorin hakupalvelun mukaan Villen osoite on Verkkotie 12a. Samalle osoitteelle on hankittu 3 eri kännykkää.
♦ Kiinteistönvälittäjä näyttää auliisti, missä on Villen makuuhuone: samassa yhtiössä on myynnissä identtinen 3h+k asunto.
♦ AKE-rekisteripalvelun mukaan taloyhtiön pihan autoista se harmaa Toyota kuuluu Villelle.
♦ Työpaikan nettisivu kertoo, että Ville työskentelee yhtiön logistiikkaosaston päällikkönä.
♦ Kaupunginosan päiväkodin verkkosivuilla kerrotaan, että ensi perjantaina esikoulun Korkeasaari-retken valvojiksi lähtevät Minnan isä Ville ja äiti Meiju, yhteystiedot puh 123 45678.
♦ Koulun vanhempainyhdistyksen kotisivun mukaan viikonlopun kevättalkoiden kuljetuksista vastaa Maijan isä Ville.
♦ Yliopiston vanhoilta sivuilta näkee, että Ville on kuulunut lappilaiseen osakuntaan ja järjestänyt exkursion "entisIlle kotikulmilleen" Tornion panimoon.
♦ Lappilaisen kunnan rakennuslautakunnan kaavoitussivulta näkee, että Ville on hakenut poikkeuslupaa 50 neliön suuruisen mökin rakentamiseen.
♦ Sotilasläänin aluetoimisto on julkaissut itsenäisyyspäivänä listan, jonka mukaan Ville Armas Verkkomies on ylennetty ylivääpeliksi. Reserviläisliiton paikallisosaston kotisivuilla kerrotaan, että liiton ansiomitalin saanut 39-vuotias Ville "on ansioitunut reserviläistoiminnassa kriisiajan ruokahuollon ja kuljetuspuolen kurssittajana".
♦ Kennelliiton linkkisivujen mukaan Ville on puheenjohtajana alueen chihuahua-kerhossa.
♦ Metsästysseuran kokouspöytäkirja kertoo, että Ville on hyväksytty uutena jäsenenä mukaan toimintaan.
♦ Ville käyttää nimimerkkiä V-mies ainakin kolmella eri keskustelupalstalla; yhdelle Rolex-kellojen myyntipalstalle hän on pannut ilmoitukseen mukaan myös oikean puhelinnumeronsa. Ostajalle hän lähettää huuto.netin kautta myös tilinumeronsa.
Varotoimia itsensä etsijöille:
1. Hae Googlesta nimeäsi lainausmerkein "etunimi sukunimi" ja "sukunimi etunimi". Kokeile samaa myös puhelinnumerosi eri kirjoitusmuodoilla.
2. Jos käyt verkkokeskusteluissa, harraste- tai myyntipalstoilla nimimerkillä, tarkista säännöllisesti mitä tietoja esimerkiksi Google löytää nimimerkilläsi ja mihin kaikkeen se hakupalveluissa yhdistyy.
3. Tarkista Facebookissa yksityisyysasetuksesi. Älä ota tuntemattomia tai puolituttuja verkkokavereiksi.
4. Etsi tietojasi operaattorien hakupalveluista.
5. Tutki, mitä työpaikkasi, oppilaitoksesi, harrastekerhosi tai jäsenseurasi nettisivusto sinusta kertoo.
6. Suojaa oma langaton verkkosi, ettet päästä sinne kuokkavieraita.
7. Neuvo lapsillesi ja vanhemmillesi nettietiketin pelisääntöjä: mitä muista saa ja ei saa kertoa.
Lähteet: Ari Haasio, Arttu Raittila















Kommentit (83)
Jos jotain verkkopalveluita on pakko käyttää, kannattaa niihin tehdä uudet käyttäjätunnukset säännöllisen epäsäännöllisesti jotta yhtenäisen jäljen muodostaminen vaikeutuu. Tietysti tämäkin homma menee metsään jos vaikka harjaantunut profiler, käy kaikki kirjoitukset palstalta läpi. Sama kirjoittaja paljastuu tällä perusteella.
Minä tiedän, että minut voi jäljittää pelkästään tämän kirjoituksen perusteella.
Meidän ajattelematon Pääministeri on hyvä esimerkki miten ei missään tapauksessa tule toimia.
Seppo Lehdon, jonka mielipiteitä ja ajatuksia vastustan, tuomiot herjauksista tms olivat törkeä oikeusmurha. Toivottavasti ylemmät oikeusasteet saavat asian korjattua. Mutta Sepon tuomiot olivat yksi syy siihen millä ihmisiä ajettiin nimimerkkeihin.