Sarasvuo: Raastavien pettymysten vuosi
Trainers’ Housen toimitusjohtaja Jari Sarasvuo kuvailee yhtiön vuosikertomuksessa viime vuotta ”raastavien pettymysten vuodeksi”. Yhtiön toiminta on hänen mukaansa silti terveellä pohjalla.
– Kun vaihtaa asiakkaita, työtä ja tekijöitä näin turbulentissa suhdannevaiheessa, ei selviä ilman vaurioita. Me saimme kolhuja ikävä kyllä vielä runsaasti enemmän kuin olimme odottaneet. Liiketoiminta lähes puolittui, Sarasvuo sanoo.
Hän pitää kuitenkin valmennusliiketoiminnan neljän miljoonan euron tulosta "komeana", kun ottaa huomioon olosuhteet.
– Raskaassa vaiheessamme on myös valoisia puolia. Emme ole tulleet tyhmemmiksi. Emme ole onnistuneet edes kriittisten asiakkaiden tuella löytämään perusteita sille, että strategiamme ei olisikaan runsaasti arvoa luova, Sarasvuo sanoo.














Kommentit (41)