Senaattori kysyy Nokialta ihmisoikeuksista Kiinassa
Senaattori Dick Durbin kertoo verkkosivuillaan lähestyneensä yhtiöitä nyt toistamiseen kirjeellä, jossa udellaan firmojen suunnitelmista Kiinassa.
Durbin on kiinnostunut siitä, millaisia ihmisoikeuskäytäntöjä yhtiöt noudattavat ja miten ne edistävät internetin avoimuutta maassa.
Puhelinvalmistaja Nokian lisäksi Durbin pyytää vastausta muun muassa it-yhtiö Applelta, yhteisösivusto Facebookilta sekä mikrobloggausalusta Twitteriltä.
Senaattori tiedustelee suunnitelmia kolme viikkoa sen jälkeen, kun hakukonejätti Google ilmoitti, ettei se aio enää suostua hakutulostensa sensuroimiseen Kiinan hallituksen pyynnöstä.
Edellisen kerran Durbin tutki teknologiayhtiöiden käytäntöjä viime elokuussa. Tuolloin Nokia kuuluu kirjeeseen vastanneiden yhtiöiden joukkoon.
Durbin on kiinnostunut myös siitä, miten hyvin Global Network Initiative -ihmisoikeusaloite toimii. GNI:n verkkosivujen mukaan teknologiayhtiöistä aloitetta tukevat yhdysvaltalaiset Google, Microsoft ja Yahoo.

















Kommentit (32)
Eikä lama aikanakaan näistä luovu,mutta kuluttajana
ostaa kiltisti kiinalaista halpatavaraa ja näin osaltaan siirtää tuotantoa kiinaan.
Onneksi senaattori Durkin pyytää yhtiöiltä selvitystä.
----
Hui kauhistus. Eiköhän ole parasta että pysyt siellä valtion virastossa tekemässä veronmaksajien rahoilla jotakin maailmaahyväilevää tutkimusta millainen on täydellinen maailma Hakaniemeläisestä näkökulmasta.
Kannattaisi ensin keskittyä tähän Suomen hyvinvointiin, sitten voidaan alkaa kimpassa halaamaan puita ja parantaa maailmaa punaisten lasien läpi.
Uteliaisuus ei kuulu sivistykseen.
Nostaa kätensä, pistää peukun pystyyn ja kääntäessään peukalon alaspäin sanoen "Entä Sitten" ?
Mr. Dick sanoo noo...ei kai sitten mitään...ja toivoo saaneensa tempauksellaan tarvittavan tuen seuraavalle Senaattorikaudelleen.