Lama lannisti Nobel-säätiön

Lehtikuva
Lama lannisti Nobel-säätiön
Presidentti Martti Ahtisaari sai Nobelin rauhanpalkinnon viime vuonna.
Talouden pakkaskausi on purrut myös tiedemaailmaan. Nobel-säätiön sijoitukset ovat menneet metsään ja tulevaisuuden palkinnot saattavat olla aiempaa laihempia.
Lisää suosikkeihin

Henkilökohtaiselle suosikkilistalle tallentaminen vaatii kirjautumista.

KirjauduRekisteröidy
Reuters
7.12.2009 09:35
Kommentit 9

Ensi vuoden Nobel-palkinnot saattavat olla tämänvuotista pienempiä, sillä ruotsalaisen Nobel-säätiön sijoitukset eivät ole osuneet kohdilleen viime kuukausien kurssirallissa.

– Voi olla, että tulevaisuudessa joudumme pienentämään palkintoa. Olemme purjehtineet ulos myrskystä, mutta matkalla on tullut vettä sisään, Nobel-säätiön toimitusjohtaja Michael Sohlman maalaili lauantaina.

Ruotsalainen Nobel-säätiö jakaa tänä vuonna 10 miljoonan kruunun potin jokaiselle Nobel-palkinnon voittajalle. Summa on tähän asti kasvanut tasaisesti Nobel-säätiön vaurastuessa.

Alfred Nobelin vuonna 1900 perustama säätiö aloitti varallisuuden kartuttamisen noin 3 miljoonan euron johdannaissijoituksilla. Viime vuoden joulukuussa sijoitusten arvo oli noin 270 miljoonaa euroa. Taantuma on syönyt sijoituksista viidenneksen, eikä kurssinousu ole vielä tuonut toivottua parannusta säätiön tilanteeseen.

Tänä vuonna säätiön varoja verottaa entisestään Nobelin rauhanpalkinnon saaja Barack Obama. Miehen palkintoseremoniaa varten Oslossa tarvitaan mittavat ja kalliit turvatoimet.

∇ Mainos ∇
Lisää Aiheesta
UutinenObama käy norjalaisten kukkarolle (28.11.2009 16:31)
UutinenTalouden Nobel ensi kertaa naiselle (12.10.2009 14:38)
mainos

Kommentit (9)

Huono 0
Miljönääri Obamalle annettiin tunnustuksena..Mistä? lisää miljoonia. Kyllä nyt rauha edistyy. Obama loi rauhallisen mielen pankkiirikavereilleen.
Huono 0
No juu. Kyllähän niitä Nopeleita tuossa hullujen vuosien lopussa viskeltiinkin vähän sinne tänne ja ilman mitään perusteita. Jos samal tappaa hoidettiin sijoitukset, niin ei mikään ihme, että vähän on heikolla hapella raha-asiat...
Soon Taivahan tosi, notta Helesinkilääset o kaikki tyttöi
Huono 0
Onneksi on Suomen Millennium-palkinto...
Siihen ei lama pure
Huono 0
Nyt menee opelit ja nobelit.
Lama syvenee
Huono 0
"Miljönääri Obamalle annettiin tunnustuksena..Mistä?"

No siitä tietysti, kun hän jatkaa afganistanin 8 vuotisen sodan ainakin 10 vuoteen ja kenties kolmin ehkä nelin kertaistaa usan kaatuneet, kyllä siitä pitää palkita!
Siviileistä viis veisataan; pommeja pukkaa kotinurkille!
Onneksi naisten olot on parantunut, heh
Huono 0
no nyt puhutaan oikealla nimellä tästä maailmantilanteesta eli LAMA eikä mikään taantuma. kuulostaa todellisemmalta
J S
Huono 0
Obaman rauhan nobel on vuoden vitsi ellei jopa kahden.

Toinen vitsi: Talouden nobeleita jakava säätiö on itse taloudellisissa vaikeuksissa..hihii huhuu
svedupetterit ja turska norskit
Huono 0
Ei summia tarvitse laskea, mutta palkitsemisen kriteerejä voisi hiukan tarkistaa. Vaikkei Nobelia nyt olekaan vielä omalle kohdalleni osunut, niin tuntuu kuin niitä 'arvottaisiin' lähes kaikille.
*haukotus*
Huono 0
Eikö ne talousnobelin saajat olisi voineet antaa vinkkejä,mihin pelimerkit sijoittaa.Elleivät ole osanneet,on palkinnot menneet Kankkulan kaivoon.Mikä dynamiitilla on tullut,se taivaan tuuliin on kadonnut.
Aika aikaa kutakin
Sivut: 1 Edellinen Seuraava
Kirjoita vastaus
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias ja ystävällinen, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit. Varauduthan siihen, että linkkejä sisältävät viestit tarkistetaan yksitellen roskapostin suodattamiseksi. Arvostamme mielipidettäsi!
> Lue koko keskusteluetiketti
mainos

Yhteistyössä

Taloussanomat - Uutiset

Toivotko Kreikan pysyvän euroalueessa?

04:15OsakeOsake

Kurssi nousussaSampo A

graafi

18,99+1,28 %+0,24

KalenteriKalenteri

28.5.2012

Tecnotreen ylimääräinen yhtiökokous, esillä osakeanti 10:00  
kuluttajabarometri toukokuulta, Tilastokeskus 09:00  
EK:n luottamusindikaattorit toukokuulta 09:00  
USA:n markkinat kiinni (Memorial Day)    
 
Dilbert – 25.5.2012
DilbertDilbert
Sarjakuvat: 1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 ... 30 « »
 
Yritys Sanoma News Oy / Taloussanomat
Postiosoite Taloussanomat PL 45
00089 SANOMA
Käyntiosoite Töölönlahdenkatu 2, Helsinki
Puhelin +358 9 1221
Sähköposti taloussanomat@sanoma.fi
Kustantaja, vastaava
päätoimittaja
Tapio Sadeoja
Toimituspäällikkö Anneli Koistinen
Toimituspäällikkö Petri Korhonen
Mediamyynti Yhteystiedot
Kimmo Ilmavirta
+358 40 168 5949