Viestintävirasto varoitti Ruotsin tiedustelusta

Viestintävirasto varoitti Ruotsin tiedustelusta
Viestintävirasto muistutti perjantaina teleoperaattoreita siitä, että niiden on kerrottava asiakkailleen palveluihinsa kohdistuvista tietoturvauhista. Ruotsin armeijan FRA-yksikkö aloittaa joulukuun alusta Ruotsin kautta kulkevan teleliikenteen seurannan.
Perttu Pitkänen
27.11.2009 16:48
Kommentit 35

Ruotsin puolustusvoimien FRA-radiolaitos voi joulukuun alusta alkaen seurata maanpuolustustarkoituksessa Suomesta Ruotsin kautta ulkomaille suuntautuvaa sähköistä viestintää.

Taloussanomat kertoi FRA:n tietoliikennevakoilusta pari viikkoa sitten.


Viestintävirasto muistuttaa teleyrityksiä, että niillä on velvollisuus ilmoittaa asiakkailleen ja Viestintävirastolle palveluihinsa kohdistuvista tietoturvauhkista.

Merkittävä osa Suomesta ulkomaille menevästä tietoliikenteestä kulkee Ruotsin kautta.

Viestintäviraston uudistetussa määräyksessä korostetaan erityisesti teleyritysten velvollisuutta tiedottaa asiakkailleen ulkomailla toteutettaviin, suomalaisille asiakkaille tarjottaviin palveluihin kohdistuvista tietoturvauhkista. Tiedotusvelvollisuus perustuu sähköisen viestinnän tietosuojalakiin.

Viestintävirasto muistuttaa tiedotteessaan myös, että teleyritysten on toteutettava palvelunsa tietoturvallisesti. Jos teleyritys ei pysty toteuttamaan palvelua ilman tietoturvaan kohdistuvaa uhkaa, on teleyrityksen ilmoitettava uhkista asiakkailleen ja Viestintävirastoon.

Ilmoitukset antavat asiakkaille mahdollisuuden arvioida, vastaako palvelu heidän omia tietoturvatarpeitaan.

Internetin käyttäjät voivat
suojata viestit

Jokaisen internetin käyttäjän on syytä miettiä, mitä viestintäpalveluja käyttää ja miten niitä suojaa. Suojausta vaativat viestit voi tarvittaessa salata.

Lisätietoja viestinnän suojaamisesta löytyy Viestintäviraston yhdessä alan toimijoiden kanssa julkaisemalta viestinnän suojaamista koskevalta sivustolta www.ficora.fi/viestinsuojaus.

Lisää Aiheesta
Copyright Creative Commons Teksti on lisensoitu Creative Commons Nimeä-Ei muutoksia-Epäkaupallinen -lisenssillä.
mainos

Kommentit (35)

Huono 0
Viime viikolla ruotsi lupasi auttaa tarvittaessa suomea sotilaallisesti. Tällä viikolla kerrotaan sen aloittavan suomalaisten tiedustelun koska maa kokee sotilaallista turvattomuutta...
Auri
Huono 0
Ihan vaan selventääkseni FRA:n merkitystä:

"The National Defence Radio Establishment (Swedish: Försvarets radioanstalt, FRA) is a government agency in Sweden responsible for signals intelligence. FRA is a civilian establishment subordinate to the Ministry of Defence."

Lähde: Wikipedia
Z
Huono 0
Haloo!

Eiköhän näitä viestejä ja muuta p..kaa ole "tiedusteltu" jo jonkin aikaa (niin kauan kuin sitä chättiä on liikkunut, ainakin).

Eli ei ne hurrit tai jöötit mitään uutta ole tekemässä.

Kumotkoon joka tietää paremmin
chät
Huono 0
Eiköös se ollut Ruotsin puolustusministeri joka sanoi että mitä ne suomalaiset kiukuttelee kun ovat itse tehneet samaa jo vuosikaudet, mutta salaa.
Euse
Huono 1
Onko nyt aivan varmaa, että FRA:n vakoilu koskee Ruotsin kautta ulkomaille reitittyvää liikennettä, vai ainoastaan Ruotsiin/Ruotsista (esim. Ruotsalaiselle palvelimelle) ohjautuvaa liikennettä?

En ole mielestäni saanut tähän kysymykseen täydellistä vastausta vielä.
kyselijä
Huono 0
Onko nyt aivan varmaa, että FRA:n vakoilu koskee Ruotsin kautta ulkomaille reitittyvää liikennettä, vai ainoastaan Ruotsiin/Ruotsista (esim. Ruotsalaiselle palvelimelle) ohjautuvaa liikennettä?

En ole mielestäni saanut tähän kysymykseen täydellistä vastausta vielä.

Koskee kaikkea Ruotsin rajat ylittävää liikennettä, eli Suomesta katsottuna sekä Ruotsin sisälle että Ruotsin kautta Eurooppaan ja muualle reititettyä liikennettä. FRA kopioi käytännössä kaiken TeliaSoneran meridatakaapeleissa kulkevan liikenteen itselleen seulottavaksi.
VV
Huono 2
Saas nähdä milloin joku hakkeri hakkeroi itsensä tuonne FRA tiedostoihin ja pistää kaikki Suomalaisten sähköpostit jakeluun johonkin Piratebayhin.
Veikkaan 1 vuosi
Huono 0
Lissabonin sopimus.
Hiawatha
Huono 0
Piratpartiet on onneksi tätä(kin) vastaan...
Merirosvoraha
Huono 0
TELIAsonera... hurrit lyö rahoiksi eikä kukaan sano mitään. Joku raja oltava.. tai sitten tehdään vastaava ratkaisu täällä. eihän siihen ole sanomista jos itsekin tekevät. Varmuuden vuoksi julistetaan tämmönen homma. pidetään piikki auki. Eihän se voi yhteen suuntaan mennä. EU:ssa kuitenkin molemmat ollaan.
No mieti
Sivut: 1 2 3 4 Edellinen Seuraava
Kirjoita vastaus
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias ja ystävällinen, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit. Varauduthan siihen, että linkkejä sisältävät viestit tarkistetaan yksitellen roskapostin suodattamiseksi. Arvostamme mielipidettäsi!
> Lue koko keskusteluetiketti
mainos

Taloussanomat - Uutiset

Pystyykö Suomessa elämään 1500 eurolla kuukauden?

08:03OsakeOsake

Kurssi nousussaFortum

graafi

19,40-1,32 %-0,26

KalenteriKalenteri

Tänään – 22.3.2010

yhtiökokouksia: Comptel (klo 14), UPM (klo 14.30)    
Japanin finanssimarkkinat kiinni    
 
Dilbert – 22.3.2010
DilbertDilbert
Sarjakuvat: 1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 ... 30 « »
 
Yritys Taloussanomat Oy
Postiosoite Taloussanomat PL 45
00089 SANOMA
Käyntiosoite Töölönlahdenkatu 2, Helsinki
Puhelin +358 9 1221
Faksi +358 9 122 4119
Sähköposti taloussanomat@sanoma.fi
Vastaava päätoimittaja Tapio Sadeoja
Toimituspäällikkö Anneli Koistinen
Toimituspäällikkö Hannu Sokala
Toimitusjohtaja Pekka Harju
Myynti Yhteystiedot
Maija Syyrakki
+358 9 122 3050