Yhä useampi kyllästynyt kapitalismiin

Yhä useampi kyllästynyt kapitalismiin
BBC:n haastattelututkimuksen mukaan yhä useampi on maailmassa sitä mieltä, että kapitalismi on tullut tiensä päähän.
Taloussanomat
9.11.2009 08:03
Kommentit 194

Kaksikymmentä vuotta vapaan kapitalismin merkkipaaluna pidetystä Berliinin muurin murtumisesta ovat ihmiset eri puolilla maailmaa laajasti tyytymättömiä markkinatalouteen, kertoo BBC:n tutkimus.

Tutkimuksessa haastateltiin yhteensä yli 29 000 ihmistä 27 eri maassa. Vain 11 prosenttia vastanneista oli maailmaa ravistelleen finanssikriisin jälkeen sitä mieltä, että kapitalismi toimii järjestelmänä hyvin. Useimpien mukaan kapitalismi tarvitsee sääntelyä ja uudistuksia.

Lähes neljännes eli 23 prosenttia vastanneista oli sitä mieltä, että markkinatalousjärjestelmä on kuolettavasti vinoutunut. Ranskassa tätä mieltä oli 43 prosenttia vastanneista, Meksikossa 38 prosenttia ja Brasiliassa 35 prosenttia.

Nykyistä tasaisempaa tulonjakoa kannatti haastateltavien enemmistö 22 maassa. Lähes kaikkialla enemmistö vastanneista kannatti hallituksen tiukempaa puuttumista elinkeinoelämään. Vain Turkissa hallituksen haluttiin puuttuvan vähemmän.

Suhtautuminen Neuvostoliiton hajoamiseen oli Euroopan maissa melko yhdenmukaista. Saksassa 79 prosenttia oli sitä mieltä, että tämä oli hyvä asia, Britanniassa 76 prosenttia ja Ranskassa 74 prosenttia.

Muualla oli enemmän hajontaa. Esimerkiksi Egyptissä lähes seitsemän kymmenestä haastatellusta oli sitä mieltä, että Neuvostoliiton hajoaminen oli vahingoksi.

Copyright Creative Commons Teksti on lisensoitu Creative Commons Nimeä-Ei muutoksia-Epäkaupallinen -lisenssillä.
mainos

Kommentit (194)

Huono 0
Siitä se ajatus sitten lähti.
2000-luvun internationaali
Joo olisihan se kiva saada fyrkkaa, vaikkei ole ansainnutkaan. Kyllä minäkin voisin ottaa vastaan ja tuomita kapitalismin.
entinen kapitalisti
Pohjois-Korea taitaa olla tunnetuin kapitalismin vastustaja. Mutta eihän sielläkään ole kaikilla yhtä huonot oltavat, joten piilokapitalismia täytyy löytyä sieltäkin.
ei maata ilman kapitalistia
Kysykää virolaisilta, haluvatko he sosialismin takaisin.
Rva Savosta
Isoin ongelma on se että tuoton pitää koko ajan kasvaa. Jos tänä vuonna saatiin sama tulos kuin viime vuonna, on "lama" ja jengi pitää potkia ulos.

Mikähän tässä mättää....
Noin tiivistettynä..
Sosialismin kaatumisesta alkaa olla sen verran aikaa, että nuorimmilta alkaa unohtua, kuinka sairas järjestelmä oli.
JJ
Kyllästyä mihin kapitalismiin?? Esimerkiksi Suomihan muistuttaa enemmän sosialistista maata.
Konnari vai kommari
Suomen kapitalismi ei toimi kysynnän ja tarjonnan mahdollistamalla tavalla, markkinat on valjastettu
monopoleilla, suuria firmoja suosimilla direktiiveillä, byrokratialla, kaikilla mahdollisilla
muillakin sääntelyillä, jotta kilpailijat on voitu rajata pienempään porukkaan, helpommin sovittaviksi.
Suuri on kaunista suomessa.
Oikea kapitalismi ei toimi suomessa.
Sosialismi, eli kommunismi oli suuri vankila. Onneksi se hävisi.

Kapitalismi on suuri orjaleiri ja sekin tuhoutuu aikanaan omaan mahdottomuuteensa ahneuteensa.


Ongelma vain on, että mitä sen tilalle. Ei ainakaan viherhörhöilyä, joka on vieläkin kauhistuttavampaa, joka ajaisi ihmiset Kambotsan Pol Potin hirmuhallintaan, jossa ihmiset ajettaisiin maalle tapettaviksi.
Ahneella kakkanen loppu
Onko tosiaan niin, että on vain kaksi vaihtoehtoa: kapitalismi ja sosialismi ??
Onko tosiaan näin mustavalkoista ? Vai onko kyse sittenkin älyn puutteesta ?
Mustavalkonen
Sivut: 1 2 3 4 5 6 7 ... 20 Edellinen Seuraava
Kirjoita vastaus
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias ja ystävällinen, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit. Varauduthan siihen, että linkkejä sisältävät viestit tarkistetaan yksitellen roskapostin suodattamiseksi. Arvostamme mielipidettäsi!
> Lue koko keskusteluetiketti
mainos

Taloussanomat - Uutiset

Onko Googlen katunäkymäpalvelu tarpeellinen?

18:06OsakeOsake

Kurssi nousussaFortum

graafi

17,98-0,50 %-0,09

KalenteriKalenteri

Tänään – 9.2.2010

Eforen yhtiökokous 18:00  
Foex julkistaa sellun ja paperien hintaindeksit 12:00  
Finnairin liikennesuorite tammikuulta 09:00  
Saksan kuluttajahinnat tammikuulta (lopullinen) 09:00  
tilinpäätöksiä: Comptel, Kemira (klo 8.30), Larox (noin klo 8), Orion (noin klo 12), Outotec (klo 8.30)    
osavuosikatsauksia: UBS    
Euroopan parlamentti äänestää uudesta komissiosta    
 
Dilbert – 9.2.2010
DilbertDilbert
Sarjakuvat: 1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 ... 30 « »
 
Yritys Taloussanomat Oy
Postiosoite Taloussanomat PL 45
00089 SANOMA
Käyntiosoite Töölönlahdenkatu 2, Helsinki
Puhelin +358 9 1221
Faksi +358 9 122 4119
Sähköposti taloussanomat@sanoma.fi
Vastaava päätoimittaja Tapio Sadeoja
Toimituspäällikkö Anneli Koistinen
Toimituspäällikkö Hannu Sokala
Toimitusjohtaja Pekka Harju
Myynti Yhteystiedot
Maija Syyrakki
+358 9 122 3050