Helsingin TEDx tarjoili ideoita insinöörikansalle

Helsingin TEDx tarjoili ideoita insinöörikansalle
Helsingin ensimmäinen TEDx-tapahtuma päättyi löyhään lupaukseen uudesta tapahtumasta ja synnytti vilkasta keskustelua muun muassa mikroblogeissa.
Aleksi Moisio
22.10.2009 19:05
Kommentit 1

– On niitä tylsempiäkin puheita kuultu, esimerkiksi SAP:n kehittäjätapahtumassa.

– Tapahtuma oli jokaisen sentin arvoinen, kommentoi puolestaan toinen.

Muun muassa näin kuvailtiin tänään Helsingissä pidettyä ilmaista TEDx-tapahtumaa.

TED (Technology, Entertainment, Design) on vuonna 1984 perustettu yhdysvaltalainen konferenssibrändi. Kerran vuodessa järjestettävän tapahtuman missiona on kertoa "levittämisen arvoisista ideoista".

Maailmalla TED-tapahtumissa ovat esiintyneet esimerkiksi Yhdysvaltain entinen presidentti Bill Clinton ja ohjelmistojätti Microsoftin perustaja Bill Gates

Videonauhoitukset TED-esiintyjien puheista ovat olleet varsin suosittuja verkossa.

Merkityksellisiä esineitä
ja nollahypoteesejä

Helsingissä pidetty TEDx oli itsenäinen "satelliittitapahtuma", jonka taustalla hääri markkinointimies Alex Nieminen kavereineen.

Nieminen kertoi Digitodaylle heinäkuussa, että hän haluaa tarjota käytännönläheisille suomalaisille pureskeltavaa vähän pidemmäksi aikaa.

∇ Mainos, artikkeli jatkuu alempana ∇ ∇ Artikkeli jatkuu ∇

Emotapahtuman tasoisia julkimoita ei Suomessa ymmärrettävästi nähty. Visusti salatulla puhujalistalla olivat lopulta Thinglink-tavarapalvelun Ulla-Maaria Engeström, puhelinvalmistaja Nokian AD Jeremiah Tesolin, UCLA-yliopiston arkkitehtuurin vieraileva professori Kivi Sotamaa, Helsingin yliopiston psykologian professori Göte Nyman sekä Helsingin Sanomien päätoimittaja Reetta Meriläinen

Tänään kuultujen esiintyjien puheet käsittelivät muun muassa esineiden merkityksellisyyttä, arkkitehtuurin synnyttämiä elämyksiä sekä fiksun nollahypoteesin löytämisen vaikeutta.

Yhtä poikkeusta lukuun ottamatta suomeksi puhuneiden esiintyjien puheet keräsivät sekä haukkuja että kehuja mikrobloggauspalvelu Twitterissä.

Osa tapahtumaan osallistuneista esimerkiksi ihmetteli, mihin T-kirjain unohtui Suomen tapahtumasta. Toiset puolestaan kaipasivat puheita englanniksi.

Tilaisuuden päätteeksi järjestetyn yleisöäänestyksen tulos oli kuitenkin järjestäjien kannalta suotuisa: enemmistö halusi osallistua uuteen TEDx-tapahtumaan mieluummin enemmin kuin myöhemmin.

Copyright Creative Commons Teksti on lisensoitu Creative Commons Nimeä-Ei muutoksia-Epäkaupallinen -lisenssillä.
mainos

Kommentit (1)

Huono 0
Ei toimittaja sattunut vilkaisemaan twitterin feediä? Tavattoman pieni osa (kaksi tyyppiä) tweeteistä oli negatiivisia. Noh, TalSa ei petä odotuksia.
NewsCorp
Sivut: 1 Edellinen Seuraava
Kirjoita vastaus
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias ja ystävällinen, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit. Varauduthan siihen, että linkkejä sisältävät viestit tarkistetaan yksitellen roskapostin suodattamiseksi. Arvostamme mielipidettäsi!
> Lue koko keskusteluetiketti
9.2.Italia ratsaa luksusautoilijoita – Ferrarin suosio romahti
9.2.Lentoyhtiön konkurssi uhkaa suistaa Unkarin budjetin raiteiltaan
9.2.Pirate Bay uhmaa estoja – kutisti itsensä taskukokoon
9.2."Yllättäjän harha" sekoittaa pelurin pään
9.2.Ilmalämpöpumppu sai rinnalleen uuden suosikin
9.2.Lopullista Kreikka-päätöstä tuskin saadaan tänään
9.2.HS: Armeijan säästöt kuumensivat eduskunnan
9.2.Suomen pelipiirit saivat presidentiltä palkinnon
9.2.Kotipizza leipoi ennätystuloksen
9.2.Pepsi antaa potkut 8 700:lle
9.2.Nokia Siemensin kilpailija vähentää jopa 1800
9.2.Draghi: Epävarmassa taloudessa yhä riskinsä
9.2.Hautala Ylelle: Valtio voi luopua enemmistöstä Finnairissa
9.2.Vihdoinkin, Kreikka: Sopu säästöistä syntyi
9.2.Tätäkö keskusta pelkää – turhaan vai?
9.2.Jopa Microsoft alkaa väsyä patenttisotiin
9.2.Talousmyllerrys nipisti Danske Bankin tulosta
9.2.Liitot: Lähivakuutuksen ja Tapiolan väellä ei syytä paniikkiin
9.2.Tänne tulevat uudet Prismat
9.2.EKP ei koskenut korkoon
9.2.Helsingin pörssissä vilkas tulospäivä, Stockmann kipuaa
9.2."Finnair hakee kumppania suuresta joukosta yhtiöitä"
9.2.Chaim Zabludowicz ehdolla Outotecin hallitukseen
9.2.Outotecilla oli vahva loppuvuosi
9.2.8 syytä, miksi Google tai Apple ei ikinä palkkaa sinua
9.2.Google aikoo avata kaupan Dubliniin – myy rihkamaa?
9.2.Metson liikevaihto ja tilaukset nousivat ennätykseen
9.2.Kreikka teki viime hetken vaatimuksia – velkasopimus taas uhattuna
9.2.M-real teki selvästi tappiota
9.2.Tasan vuosi – euribor laski taas 1,70 prosenttiin
Helsinki
Puolipilvistä ja poutaa -19
Oulu
Pilvistä, ja poutaa -11
Tokio
Pilvistä, ja poutaa 7
Ennuste klo 08:00 Suomen aikaa.
  1. Kotimaan sää
  2. Sadetutka
  3. Maailman sää
Onko Nokia enää suomalainen yhtiö?

02:06OsakeOsake

Kurssi nousussaFortum

graafi

18,24-0,55 %-0,10

KalenteriKalenteri

13.2.2012

Japanin bkt loka-joulukuulta (ennakko)    
 
Dilbert – 10.2.2012
DilbertDilbert
Sarjakuvat: 1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 ... 30 « »
 
Yritys Sanoma News Oy / Taloussanomat
Postiosoite Taloussanomat PL 45
00089 SANOMA
Käyntiosoite Töölönlahdenkatu 2, Helsinki
Puhelin +358 9 1221
Sähköposti taloussanomat@sanoma.fi
Kustantaja, vastaava
päätoimittaja
Tapio Sadeoja
Toimituspäällikkö Anneli Koistinen
Toimituspäällikkö Petri Korhonen
Mediamyynti Yhteystiedot
Kimmo Ilmavirta
+358 40 168 5949