Vuoden yrittäjänainen luotsaa kauneusalaa
Yrittäjänaisten keskusliitto julisti Ulla Ström-Lohen Vuoden valtakunnalliseksi yrittäjänaiseksi lauantaina Yrittäjänaisten Keskusliiton liittokokouspäivillä Vantaalla.
Valintaperusteluissa korostettiin yrittäjän rohkeutta ja innovatiivisuutta. Ström-Lohi on talouden alamäestä huolimatta kehittänyt jatkuvasti yritystään ja palkannut myös lisää työvoimaa.
Vuoden yrittäjänaisen City-Kylpylä Ulla Ström-Lohi Oy työllistää tällä hetkellä kymmenen henkeä. Sen liikevaihto oli viime vuonna noin 534 000 euroa. Ström-Lohi omistaa lisäksi puolet tukkuliiketoimintaa harjoittavasta Mediesthetic Oy:stä, jonka liikevaihto on kuluvana vuonna noin 600 000 euroa.
Ström-Lohi on myös aktiivinen monissa yrittäjä- ja kauneudenhoitoalan organisaatioissa.
Yrittäjä itse pitää valttinaan erikoistumista.
– Tavoitteenamme on tarjota asiakkaille erilaisia tuotteita ja palveluja kuin muut. Valttinamme on myydä vain sellaisia tuotteita ja laitteita, joista on saatu lääketieteellistä näyttöä, että ne myös toimivat siten kuin lupaavat, Ulla Ström-Lohi kertoo Yrittäjänaisten tiedotteessa.
Valtakunnallisen vuoden yrittäjänaisen valitsevat Yrittäjänaisten keskusliitto ja OP-Pohjola -ryhmä.














Kommentit (7)
.
Joku voisi naljailla : Vouden yrittäjä, joskus jopa kahden.
Positiivinen asia on se että raha jää Suomeen.