WHO varoittaa sikataudin räjähdysmäisestä leviämisestä

WHO varoittaa sikataudin räjähdysmäisestä leviämisestä
Maailman terveysjärjestö WHO varoittaa sikainfluenssan räjähdysmäisestä leviämisestä lähikuukausina ja sen seurauksena uusista kuolonuhreista.
Taloussanomat
21.8.2009 14:25
Kommentit 60

Useissa maissa tautitapausten määrä saattaa muutaman päivän aikana kaksinkertaistua, minkä seurauksena tietyssä vaiheessa sikainfluenssan leviäminen vaikuttaa räjähdysmäiseltä, WHO:n läntisen Tyynenmeren alueen johtaja Shin Young Soo sanoi terveydenhoidon asiantuntijapäivillä Pekingissä tänään saksalaislehti Handelsblatt kertoo.

– Varmaa on, että tautitapausten ja kuolonuhrien määrä kasvaa, Shin sanoo ja kehottaa eri maiden hallituksia ripeisiin toimenpiteisiin.

Keskiviikkona Chilen viranomaiset kertoivat, että sikatautia aiheuttava H1N1-virus oli todettu kalkkunoissa kahdella tilalla. Kyseessä ovat ensimmäiset tapaukset, joissa virusta on todettu muilla eläimillä kuin sioilla tai ihmisillä.

∇ Mainos ∇
Copyright Creative Commons Teksti on lisensoitu Creative Commons Nimeä-Ei muutoksia-Epäkaupallinen -lisenssillä.
mainos

Kommentit (60)

Huono 0
Paljonko WHO/Terveysviranomaiset/Sanoma/Roche haluaa rahaa jotta saisi olla ilman tätä hysteriakampanjaa?
Mihinkäs se lintuinfluensa hävisi?
Suomi tuhon partaalla,mutta poliitikkojen toimesta.Tosi uhka.
Kohta on helvetti irti. Arvion mukaan 2 miljardia sairastuu, joten tämänhetkisen kuolleisuuden perusteella kuolee n. 20 milj. ihmistä. Toivotaan, ettei toinen aalto tee tuhojaan lintuinfluenssan prosenteilla. Silloin kuolisi n. 50%. Taloussanomissa kun ollaan, niin ruumisarkunvalmistajien osakkeille vahva "osta" kehoitus.
Musta surma 2.0
Ei vaikuta Suomeen.
Ei vaikutusta
"Muilla eläimillä kuin siolla tai ihmisillä" :)
Elukka
Maapallolla on jo nyt ainakin 2 miljardia ihmistä liikaa...evoluutio hoitaa asian tavalla tai toisella.
Hönö
"Muilla eläimillä kuin siolla tai ihmisillä" :)

Kyllä se ihminenkin on vain yksi eläinlaji muiden joukossa, vaikka miten yrität itseäsi nostaa muun luomakunnan yläpuolelle.
Jee :) Kohta pääse sairaslomalle. On taas vähän kotona hommia rästissä.
Platon
Jos Simo Frangen selviää, selviän minäkin. Ja muista ei niin väliä.
"Muilla eläimillä kuin siolla tai ihmisillä" :)Kyllä se ihminenkin on vain yksi eläinlaji muiden joukossa, vaikka miten yrität itseäsi nostaa muun luomakunnan yläpuolelle.

Ihminen on luomakunnan syöpä, Äiti Maan peräpukama.
Ihmiset luomakunnan pohjasakkaa
Sivut: 1 2 3 4 5 6 Edellinen Seuraava
Kirjoita vastaus
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias ja ystävällinen, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit. Varauduthan siihen, että linkkejä sisältävät viestit tarkistetaan yksitellen roskapostin suodattamiseksi. Arvostamme mielipidettäsi!
> Lue koko keskusteluetiketti
mainos

Yhteistyössä

Taloussanomat - Uutiset

Helsinki
Puolipilvistä ja poutaa -19
Oulu
Pilvistä, ja poutaa -11
Tukholma
Selkeää ja poutaa -16
Ennuste klo 08:00 Suomen aikaa.
  1. Kotimaan sää
  2. Sadetutka
  3. Maailman sää
Miten talouskriisi syntyi? Lue Taloussanomien teemapaketti finanssikriisin vaiheista.
Onko Nokia enää suomalainen yhtiö?

KalenteriKalenteri

13.2.2012

Japanin bkt loka-joulukuulta (ennakko)    
 
Dilbert – 10.2.2012
DilbertDilbert
Sarjakuvat: 1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 ... 30 « »
 
Yritys Sanoma News Oy / Taloussanomat
Postiosoite Taloussanomat PL 45
00089 SANOMA
Käyntiosoite Töölönlahdenkatu 2, Helsinki
Puhelin +358 9 1221
Sähköposti taloussanomat@sanoma.fi
Kustantaja, vastaava
päätoimittaja
Tapio Sadeoja
Toimituspäällikkö Anneli Koistinen
Toimituspäällikkö Petri Korhonen
Mediamyynti Yhteystiedot
Kimmo Ilmavirta
+358 40 168 5949