Vähäkylä: Kymmenen vuotta firman vetäjänä pitkä aika
Kuluttajatuotteita valmistava Fiskars ilmoitti tänään Iittala Groupin toimitusjohtajan Tero Vähäkylän irtisanoutuneen tehtävästään.
Vähäkylä kertoo lähteneensä Iittalasta omasta tahdostaan keskusteltuaan asiasta Fiskarsin toimitusjohtajan Kari Kauniskankaan kanssa.
– Ei tässä ole mitään kummallisempaa taustalla. Kymmenen vuotta olen vetänyt firmaa, joten on vaikea motivoitua uudelleen. Kymmenen vuotta yhden firman vetäjänä on niin pitkä aika, että ihmettelen niitä, jotka pystyvät sen ajan jälkeen aina uudelleen motivoitumaan, Vähäkylä sanoo.
Kun Iittala myytiin Fiskarsille, Vähäkylän sovittiin jatkavan toimitusjohtajana ainakin kaksi vuotta kaupan jälkeen. Kahden vuoden määräaika on nyt täyttynyt, eikä Vähäkylä halunnut enää jatkaa yhtiössä. Hänellä ei ole vielä jatkosuunnitelmia.
Vähäkylän mukaan Fiskarsin kanssa on sovittu, että mahdollisen erorahan suuruutta ei kommentoida.
Myös Fiskars-konsernin strategiajohtaja Max Alftan sanoo, että erosta sovittiin hyvässä hengessä.
– Tämä on luontainen prosessi. Tero on ollut jo vuodesta 2000 toimitusjohtajana.
Uuden toimitusjohtajan etsintä on Alftanin mukaan aloitettu. Hän ei halua kommentoida, etsitäänkö Vähäkylän pitkän toimitusjohtajakauden jälkeen uudistajaa, vai halutaanko vanha linja säilyttää.
Toistaiseksi Iittalan toimitusjohtajan tehtävää hoitaa Fiskars-konsernin toimitusjohtaja Kari Kauniskangas.

















Kommentit (17)
Miten määritellään "huippujohta"?
Suuren firman pomoko? Pienen, mutta menestyksekkään firman pomoko? Tunnettu pomoko? Lehdistön suosikkipomo?
Populistisen lehdistön keksimiä keinotekoisia termejä, joita sitten viljellään pitkin palstoja...
Kuitenkin johtaja on ollut jo paljon pidempään kuin 10 vuotta. Siinä ajassa on syntynyt suosikkijärjestelmä, simputtava esimies-avopuoliso, eräitä räikeitä menettelytapoja, ilmiantosysteemi (suosikkien ylläpitämä) jne. Kymmmen vuottta on ehdottomasti liikaa.
Joku erorahasopimus varmaankin löytyy Teron pöytälaatikosta, ja nyt on hyvä hetki varmistaa nekin rahat. Todella inhottavaa, kun tj:lle annetaan muhkeita lisäpalkkioita ja samalla tehtailta potkitaan väkeä ulos. Ei kovin kestävää kehitystä.
Näinä aikoina minkään firman jatko ei ole 100% varmaa. Varsinkin velkavedolla kulkeviin yrityksiin voi tulla yhdessä yössä lappu luukulle.
Jopa Stockmann joutui taas kerjuulle saadakseen velkoja maksettua. Toinen neljännes tehtiin sopivasti "kohtuulliseksi" juuri ennen antia.
Ai niin, valittajia kukaan ei halua johtajaksi.