Paperiliittolaiset: Stora Ensolle nyrkkiä pöytään

Paperiliiton Kemijärven-osasto vaati perjantaina valtiota "lyömään nyrkkiä pöytään" Stora-Ensolle. Osasto toimii edelleen, vaikka Stora Enso on jo sulkenut tehtaan.
Lisää suosikkeihin

Henkilökohtaiselle suosikkilistalle tallentaminen vaatii kirjautumista.

KirjauduRekisteröidy
Taloussanomat
24.7.2009 15:38
Kommentit 79

Kemijärveläiset hermostuivat torstaiseen lausuntoon, jonka mukaan Stora Enso suunnittelee uusia leikkauksia Suomen-toiminnoissaan.

Paperiliiton Kemijärven-osaston mielestä "viimeistään nyt pitää jokaisen ihmisen ymmärtää, että Suomen valtion ja Kelan Stora Enson suurimpina omistajina on lyötävä 'nyrkkiä pöytään'".

03:53Osake
-0,09 %
5,85
-0,01

Stora Enson toimitusjohtaja Jouko Karvinen sanoi torstaina, että Suomessa toiminta on tuottanut jatkuvasti tappiota. Karvinen sanoi, että konsernin Suomen ulkopuolella tekemä voitto on huvennut kolmena peräkkäisenä neljänneksenä suurelta osin tai jopa kokonaan Suomessa.

– Tämän vuoksi suunnittelemme tuotannonrajoitusten lisäksi kapasiteetin pysyvää sulkemista sellaisissa liiketoiminnoissa, joissa emme usko nopeaan elpymiseen ja positiivisen tuloksen tekemisen mahdollisuuteen, Karvinen totesi.

– Jos näin jatketaan, koko kemiallinen metsäteollisuus tässä maassa ajetaan alas ja tuhotaan. Vuosikymmenten yhteinen työ haaskataan kvartaaliajattelun nimissä, Paperiliiton Kemijärven-osasto sanoi.

∇ Mainos ∇
Lisää Aiheesta
UutinenMyllykoski nousi voitolliseksi (24.7.2009 18:29)
YrityksetStora Enso A
Copyright Creative Commons Teksti on lisensoitu Creative Commons Nimeä-Ei muutoksia-Epäkaupallinen -lisenssillä.
mainos

Kommentit (79)

Huono 0
Kyllä kannatti viedä tuokin firma pörssiin. On se niin tehokasta että.
Pärssityritys
Suomen teollisuus oli takavuosina lobbaamassa Suomea euroon ja ammattiliitot peesasivat.

Nyt tuon työn tuloksista saadaan nauttia teollisuutemme siirtyessä pois euro-alueelta. Mahtaa herroja nyt hieman harmittaa...
milka
No niin, nyt Ahonen ja Rinne barrikadeille ja peput penkkiin, kun lomatkin on kärsitty.
Vanhan sanonnan mukaan sitä saa mitä tilaa....
Vuosia kestänyt ay-öykkäröinti on nyt kertakaikisesti tiensä päässä.
Vähän vielä lisää uhoa, niin Karvinen laittaa lopetukset pystyyn nopeutetussa järjestyksessä !
Ay-liike: Itse soppansa aikaansaaneet
Paperiliitto luulee että yritykset on jotain sosiaalitoimistoja. Millä vuosikymmenellä siellä oikein eletään?
Pekka
Metsäteollisuus ei enää ole tarpeellinen Suomessa.
Aurinko laski jo
Miksei se vuosikymmenten yhteinen työ näy siinä että tehtaat Suomessa tuottaisivat voittoa?
TimoH
Turhaan sitä nyrkkiä takoo pöytään.Asiat on päätetty.Kiinassa ja Etelä-Amerikassa ne työt tullaan tekemään ei Suomessa.
ihme
Mikä kumma siinä on kun tuosta euroon menosta vieläkin meuhkataan? Olisiko tuo Islannin konkurssi ollut sitten parempi? Samoin olisi käynyt Suomelle ennemmin tai myöhemmin. Jos meillä olisi nuo Norjan öljytulot niin meillä olisi varaa olla ulkona eurosta, muuten ei todellakaan.
Euro on elinehto
Karvinen tarkoitti koko suomea ja kaikkia aloja.
Suomen teollisuus oli takavuosina lobbaamassa Suomea euroon ja ammattiliitot peesasivat.

Nyt tuon työn tuloksista saadaan nauttia teollisuutemme siirtyessä pois euro-alueelta. Mahtaa herroja nyt hieman harmittaa...

Saisivat tuota päätöstä tekemässä olleet poliitikot astua esiin ja ilmoittautua rohkeasti vastuunkantajiksi.

Kovin ovat kuitenkin hiljaa olleet...
Sivut: 1 2 3 4 5 6 7 8 Edellinen Seuraava
Kirjoita vastaus
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias ja ystävällinen, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit. Varauduthan siihen, että linkkejä sisältävät viestit tarkistetaan yksitellen roskapostin suodattamiseksi. Arvostamme mielipidettäsi!
> Lue koko keskusteluetiketti
mainos

Yhteistyössä

Taloussanomat - Uutiset

Helsinki
Selkeää ja poutaa 14
Oulu
Pilvistä, ja poutaa 14
Milano
Puolipilvistä, ukkosta 19
Ennuste klo 09:00 Suomen aikaa.
  1. Kotimaan sää
  2. Sadetutka
  3. Maailman sää
Toivotko Kreikan pysyvän euroalueessa?

03:48OsakeOsake

Kurssi nousussaFortum

graafi

15,54+1,24 %+0,19

KalenteriKalenteri

28.5.2012

Tecnotreen ylimääräinen yhtiökokous, esillä osakeanti 10:00  
kuluttajabarometri toukokuulta, Tilastokeskus 09:00  
EK:n luottamusindikaattorit toukokuulta 09:00  
USA:n markkinat kiinni (Memorial Day)    
 
Dilbert – 25.5.2012
DilbertDilbert
Sarjakuvat: 1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 ... 30 « »
 
Yritys Sanoma News Oy / Taloussanomat
Postiosoite Taloussanomat PL 45
00089 SANOMA
Käyntiosoite Töölönlahdenkatu 2, Helsinki
Puhelin +358 9 1221
Sähköposti taloussanomat@sanoma.fi
Kustantaja, vastaava
päätoimittaja
Tapio Sadeoja
Toimituspäällikkö Anneli Koistinen
Toimituspäällikkö Petri Korhonen
Mediamyynti Yhteystiedot
Kimmo Ilmavirta
+358 40 168 5949