Suomessa sikainfluenssaan kuolee jopa kuusi tuhatta

Lehtikuva
Suomessa sikainfluenssaan kuolee jopa kuusi tuhatta
Bangkokilainen koulutyttö virusmaskinsa kanssa.
Noin miljoonan suomalaisen on arvioitu sairastuvan sikainfluenssaan. Nykyisillä tiedoilla se merkitsisi noin paria tuhatta kuollutta. Kuolemantapausten määrä voi kuitenkin nousta jopa kuuteen tuhanteen, jos tauti leviää odotettua enemmän.
Lisää suosikkeihin

Henkilökohtaiselle suosikkilistalle tallentaminen vaatii kirjautumista.

KirjauduRekisteröidy
Maria Manner
17.7.2009 15:33
Kommentit 114

Tietoja H1N1-viruksen aiheuttaman sikainfluenssan leviämisestä saadaan päivittäin, ja samalla tarkentuu kuva sen vakavuudesta.

– Kuolleisuudesta ei ole tehty kovin tarkkoja arvioita. Tällä hetkellä tauti muistuttaa vakavuudeltaan lähinnä normaalia kausi-influenssaa, johon kuolee noin tuhat ihmistä vuodessa. Lähinnä siihen verrattuna on arvioitu, että H1N1-virukseen kuolee Suomessa noin pari tuhatta ihmistä, koska siihen sairastuneita tulee olemaan enemmän, kertoo Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen ylilääkäri Markku Kuusi.

Brittiläisen The Guardian -lehden mukaan Britanniassa tautiin voi menehtyä jopa 65 000 ihmistä yksin influenssan ensimmäisen aallon aikana. Arvio perustuu oletukseen, että noin joka kolmas väestöstä sairastuu tautiin, tartunnan saaneista yksi 50:stä tarvitsee sairaalahoitoa ja yksi 300:sta kuolee.

Suomessa tautiin on arvioitu sairastuvan ensimmäisessä vaiheessa noin neljännes väestöstä. Jos H1N1-viruksen saisi kolmannes väestöstä ja kuolleisuus olisi 0,3 prosenttia kuten Britanniassa on pahimmillaan arvioitu, kuolleiden määrä nousee rajusti aiemmin arvioidusta parista tuhannesta.

– Se on ihan mahdollista, ja nykyisillä tiedoilla se merkitsisi noin 6 000 kuollutta Suomessa, ylilääkäri Kuusi sanoo.

– Arvio on mielestäni silti aika lailla yläkanttiin, sillä se tarkoittaisi vakavuudeltaan keskivertopandemiaa, ja tällä hetkellä H1N1 vaikuttaa pikemminkin lievältä.

”Laboratoriotapaukset
vain jäävuoren huippu”

∇ Mainos, artikkeli jatkuu alempana ∇ ∇ Artikkeli jatkuu ∇

Arvio sikainfluenssaan sairastuvien määrästä perustuu aikaisempiin pandemioihin. Viime vuosisadan pandemioihin sairastui 25–35 prosenttia väestöstä. Influenssat leviävät yleensä aaltoina, joista toisessa kuolleisuus on usein suurempi kuin ensimmäisessä. 

Kuolleisuudesta ei ole kovin tarkkoja laskelmia, sillä eri maista saatavat tiedot vaihtelevat. Esimerkiksi Meksikossa tautiin on kuollut suhteellisesti enemmän ihmisiä kuin Pohjois-Amerikassa muun muassa huonompien hoitomahdollisuuksien vuoksi.

Kuusen mukaan tiedot taudin etenemisestä ovat tällä hetkellä epävarmoja.

– On vaikea saada luotettavia tietoja siitä, kuinka moni todellisuudessa on saanut tartunnan. Laboratoriotesteillä todetut ovat vain jäävuoren huippu, hän sanoo.

Lisää Aiheesta
UutinenNäin välttelet sikainfluenssaa (10.7.2009 14:40)
UutinenEuroopan pörssit loivaan laskuun (12.6.2009 20:00)
Copyright Creative Commons Teksti on lisensoitu Creative Commons Nimeä-Ei muutoksia-Epäkaupallinen -lisenssillä.
mainos

Kommentit (114)

Huono 0
Elämään kuolee jokainen.
333
En löytänyt tästä uutisestä talouteen liittyvää mainintaa...
huonolehti hyvä mieli
tilastot ja nokkelat lausahdukset ei lohduta siinä vaiheessa, kun lapsesi sairastuu
juke
Jos kaksi miljoonaa suomalaista sairastuu, eihän sillä toki ole minkäänlaisia taloudellisia vaikutuksia.

Kuolleisuusarviot sinänsä ovat täysin hatusta vedettyjä, koska taudinaiheuttajaan liittyvät epävarmuustekijät ovat liian suuria.

Itse heittäisin arvion 6.000 kuolleesta Suomessa ensimmäisen aallon aikana.
Pitäisikö elämä kieltää ihmiselle hengenvaarallisena???
Hei me kuollaan kaikki!!:-O
Se nyt on ainakin ihan varmaa että kaksi viikkoa koulujen alkamisen jälkeen tämä mies on kuumemittari suussa sängyn pohjalla. Jostain syystä joka ikinen lastentauti tarttuu myön minuun. Taidan jo merkitä kalenteriin viikon saikkua ennakolta.
Nuhanenä
En löytänyt tästä uutisestä talouteen liittyvää mainintaa...

Muutaman tuhat kuollutta ihmistä (kuluttajaa :)) ja kymmenet tuhaneet sairauden takia töistä jääneet kyllä vaikuttavat talouteen...
Seitsemän
Sikainfluenssaan kuolee jopa kuusi tuhatta

Noin miljoonan suomalaisen on arvioitu sairastuvan sikainfluenssaan. Nykyisillä tiedoilla se merkitsisi noin paria tuhatta kuollutta. Kuolemantapausten määrä voi kuitenkin nousta jopa kuuteen tuhanteen, jos tauti leviää odotettua enemmän
.

Niin että mites se nyt olikaan? Otsikossa uhotaan kuudesta tuhannesta, mutta jo heti jutun alussa vedetään sanoja takaisin ja myönnetään että kyse on pelkästä jossittelusta.
Yhtä vankalle lähdepohjalleko myös talousuutiset perustetaan?
Elikkä sikainfluenssa on nyt ihan tavallinen influennssaepidemia, mutta jos se muuttu vähän vaarallisemmaksi siitä tulee vähän vaarallisempi.

Nyt kuulkaa pelottaa ihan todella. Äkkiä kauppaan hakemaan kolmen kuukauden sapuskat ja sen jälkeen sängyn alle piiloon. Jos se virus vaikka menisi ohi jos se ei näe mua?
Pelästynyt
yli 500 000 pitäisi kuolla jos meinataan edes läheskään täystyöllisyyttä...leipää ei riitä kaikille kuiteskaan...
zdgjbjg
Sivut: 1 2 3 4 5 6 7 ... 12 Edellinen Seuraava
Kirjoita vastaus
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias ja ystävällinen, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit. Varauduthan siihen, että linkkejä sisältävät viestit tarkistetaan yksitellen roskapostin suodattamiseksi. Arvostamme mielipidettäsi!
> Lue koko keskusteluetiketti

Yhteistyössä

24.5.EU:n Ashton: Iranin kiista ratkaistaan Moskovassa
24.5.Rahat pankista kotiin turvaan – ja sieltä ne vie varas
24.5.Tässä sovellus, jolla Nokia erottuu Windows-tusinapuhelimista
24.5.Tässä on Facebookin oikea arvo, sanoo rahoitusguru
24.5.Alexander Stubb linjasi kymmenen totuuttaan Euroopasta
24.5.Venäläisoperaattori Megafon sai uuden hallituksen
24.5.IDC: Androidilla ja Applen iOS:lla 82%:n osuus älypuhelinmarkkinoista
24.5.Ipsos tutki: Euron kannatus suurinta Kreikassa
24.5.Projektityöt häiritsevät tietojärjestelmien käyttöä
24.5.HS: EU torjui Ranskan GMO-kiellon
24.5.Kreikan koululaiset: Poliitikkomme ovat huonoja
24.5.EKP:n Draghi: Euroopan astuttava kohti tiiviimpää poliittista integraatiota
24.5.Jos Kreikka lähtee eurosta, Putinin asema horjuu
24.5.Keskuspankkiostot nostavat kullan hintaa
24.5.Finnairin Vehviläinen: Pohjoismainen yhteistyö ei toteudu ennen syksyä
24.5.EU-komissio S-ryhmän ja Keskon vallasta: "Erittäin keskittynyttä"
24.5.Moody's: Ranskan AAA:n säilyminen vaatii velkaohjelman toteuttamista
24.5.Työttömyyskorvausta haettiin aiempaa vähemmän USA:ssa
24.5.USA:n hyödyketilausten kasvu vaisua
24.5.Hollannin parlamentin alahuone hyväksyi EVM:n
24.5.Tällaista tiliä tehdään parkkisakoilla
24.5.Kurkista toimitusjohtajan aivoihin
24.5.Urpilainen: Suomi saanut Kreikalta vakuuksina 560 milj. euroa tähän mennessä
24.5.Ekonomisti: Eurobondit maksaisivat Suomelle 2 miljardia vuodessa
24.5.Professori yrittäjien seminaarissa: Talouden vakaus kiinni pk-yrityksistä
24.5.Autoliitto testasi – vältä näitä turvaistuimia
24.5.Britannian taantuma olikin hieman laskettua syvempi
24.5.Tämäkö budjettikuria? Kreikka osti 30 miljoonalla aseita
24.5.Hei, valtiolla tienaakin ihan kivasti
24.5.Autotalleja ja veneitä – edunsaajat +14 %
Helsinki
Selkeää ja poutaa 14
Oulu
Pilvistä, ja poutaa 14
Bryssel
Selkeää ja poutaa 15
Ennuste klo 09:00 Suomen aikaa.
  1. Kotimaan sää
  2. Sadetutka
  3. Maailman sää
Toivotko Kreikan pysyvän euroalueessa?
 
Dilbert – 25.5.2012
DilbertDilbert
Sarjakuvat: 1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 ... 30 « »
 
Yritys Sanoma News Oy / Taloussanomat
Postiosoite Taloussanomat PL 45
00089 SANOMA
Käyntiosoite Töölönlahdenkatu 2, Helsinki
Puhelin +358 9 1221
Sähköposti taloussanomat@sanoma.fi
Kustantaja, vastaava
päätoimittaja
Tapio Sadeoja
Toimituspäällikkö Anneli Koistinen
Toimituspäällikkö Petri Korhonen
Mediamyynti Yhteystiedot
Kimmo Ilmavirta
+358 40 168 5949