Suomalaispomoista vain Ollilalla kansainvälistä vaikutusvaltaa
Ulkopolitiikka-lehti kysyi neljältäkymmeneltä kotimaiselta asiantuntijalta, keitä he pitävät kansainvälisesti tärkeimpinä suomalaisina vaikuttajina. Ylivoimaiseksi ykköseksi tuli Martti Ahtisaari, jonka kansainvälisen maineen kruunasi viime vuoden Nobelin rauhanpalkinto. Ahtisaaren ansioksi katsottiin myös erinomainen kontaktiverkosto.
Kakkostilalle ylsi Nokian ja Shellin hallitusten puheenjohtaja Jorma Ollila, jota luonnehdittiin ”Euroopan merkittävimmäksi yritysjohtajaksi”. Ollilan näkemyksiä talouspolitiikasta kuunnellaan tarkkaan. Häntä pidettiin myös maailmanlaajuisesti tunnettuna.
Seuraavina listalla ovat EU:n laajentumiskomissaari Olli Rehn, ulkoministeri Alexander Stubb sekä Afrikan sarven rauhanneuvottelija Pekka Haavisto. Tasavallan presidentti Tarja Halonen sijoittui sijalle kuusi.
Ollilan lisäksi kymmenen tärkeimmän vaikuttajan joukossa ei ole yhtään liike-elämän edustajaa. Nokia-johtaja Veli Sundbäck ja Sammon hallituksen puheenjohtaja Björn Wahlroos saivat kyselyssä useampia mainintoja.
Lehti toteaa, että suomalaisia on kansainvälisten järjestöjen johdossa vain vähän. Köyhien maiden ehdokkaat ovat entisestään lisänneet kilpailua johtopaikoista. Suomalaiset ovat lehden mukaan myös arkoja lobbaamaan omiaan.










