Kallasvuo: Kaikkien kanssa ei voi kilpailla – Nokia liittoutuu

Jussi Nukari / Lehtikuva
Kallasvuo: Kaikkien kanssa ei voi kilpailla – Nokia liittoutuu
Nokian Olli-Pekka Kallasvuo sanoo, että yhtiö räätälöi tuotteitaan Yhdysvaltain markkinoille. Samalla toimitusjohtaja ennakoi alan lämpenevän herkemmin kuluttajien toiveille.
Taloussanomat
28.5.2009 09:24
Kommentit 22

Olli-Pekka Kallasvuo puhui Kaliforniassa järjestetyssä digitaalisen tekniikan D7-konferenssissa.

Nokian tärkeimmiksi kilpailijoiksi hän mainitsee Googlen, Microsoftin, Applen ja Samsungin.

– Kaikkien kanssa ei voi kilpailla samaan aikaan, vaan on liittouduttava, Kallasvuo sanoo ja huomauttaa Nokian parhaillaan tekevän yhteistyötä Microsoftin kanssa sähköpostisovelluksissa.

Nokia hakee Yhdysvalloissa myös kiinteämpää suhdetta operaattoreiden kanssa.

Kallasvuon mukaan matkapuhelinala on kääntymässä aiempaa vastaanottavaisemmaksi kuluttajien toiveille.

– Matkapuhelinteollisuus on muuttumassa kuluttajalähtöiseksi alaksi. Olemme kartoittamassa ratkaisujen perusteita, emme laitteita, hän sanoo.

∇ Mainos ∇
Lisää Aiheesta
Copyright Creative Commons Teksti on lisensoitu Creative Commons Nimeä-Ei muutoksia-Epäkaupallinen -lisenssillä.
mainos

Kommentit (22)

Huono 0
Ostaisin mieluummin toimivan kuin räätälöidyn kännykän.
Kiitos
No jo olikin aika tajuta tuo asia...
M.K
Missä viipyy iso näyttö, selvästi luettava teksti ja hyvä kamera? Ja peruspuhelin samassa paketissa. Moni ostaisi heti.
Nääs
Noniin, ja kaikki nörtit ryntäävät taas tälle palstalle kilvan haukkumaan Nokian kännyköitä, palveluja ja organisaatiota, kun otsikossa oli taikasana. Uutisen sisällöllä ei ole merkitystä.
Kalle
Strategisesti Nokia ei ole enää cool.
hotboy
Mitä, onko Nokialla kaivettu pölyttyneet markkinoinnin kirjat esiin ja luettu ensimmäinen sivu!
Eikö matkapuhelinbisnes tanssikkaan Nokian pillin mukaan?
Arro Kantti
"Missä viipyy iso näyttö, selvästi luettava teksti ja hyvä kamera? Ja peruspuhelin samassa paketissa. Moni ostaisi heti."

Eiköhän Aplle tuo nuo jossain vaiheessa markkinoille.
möö
Huono 6
Parempi myöhään kuin ei silloinkaan
Epätoivon kaikuja. Tähän asti copy paste, nyt ns. rehdisti kimppaan?
entinen puoskari
Google ja Microsoft ovat kyllä niin omassa sarjassaan Nokiaan verrattuna, että ihan hävettää Kallasvuon puheet.
Voi hyvänen aika
Sivut: 1 2 3 Edellinen Seuraava
Kirjoita vastaus
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias ja ystävällinen, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit. Varauduthan siihen, että linkkejä sisältävät viestit tarkistetaan yksitellen roskapostin suodattamiseksi. Arvostamme mielipidettäsi!
> Lue koko keskusteluetiketti
25.5.UPM myy sulkemansa Albbruckin paperitehtaan saksalaisyhtiölle
25.5.Kreikan rikkaat pitävät matalaa profiilia kriisin keskellä
25.5.Egyptin presidentinvaalien ensimmäinen kierros ratkesi
25.5.FT: Espanjan valtio pelastaa Bankian
25.5.Yrittäjät tiukkoina: "Hallinnollista taakkaamme ei saa lisätä!"
25.5.HS: Saksalaiset joutuvat kertomaan kantansa elintestamenttiin
25.5.Tylyyden huippu? – "Kreikka on epäonnistunut valtio"
25.5.Kesämökille pitää päästä – ja mieluummin tänne!
25.5.HS: Yksityinen alus kohtasi avaruusaseman
25.5.Yle: Finnairin ja SLSY:n neuvottelut venyvät ensi viikkoon
25.5.Kyprosko seuraavana rahajonossa?
25.5.USA:n kuluttajien talousluottamus vahvistui ennakoitua enemmän
25.5.Katalonia pyytää Espanjan keskushallitukselta rahoitusapua
25.5.Tämäkö parasta evästä stressaavaan työhön?
25.5.Kreikka voi helpottaa uusien maiden pääsyä euroon
25.5.HS: Vatikaania riepotteleva tietovuoto johti pidätykseen
25.5.EU kantelee WTO:lle Argentiinan asettamista tuontiesteistä
25.5.Kone toimittaa länsimetroon hissit ja portaat
25.5.Lähivakuutuksesta ja Tapiolasta tulee LähiTapiola
25.5.Ruotsin rahoitustarkastus: Nordealla ja Handelsbankenilla ei hätää
25.5.Lemminkäiselle 28 me:n urakka eduskunnalta
25.5.Pikakulttuuria? Suomalaisten kahvitavat muuttumassa
25.5.Finnveran vientirahoituksen kysyntä kasvoi selvästi
25.5.Suursijoittaja: Pörssi kriisissä, markkinoilla pessimismikupla
25.5.IS: Reijo Paanasesta Sdp:n puolusihteeri
25.5.Osakestrategin top 20 -lista – yksi suomalainen mukana
25.5.Nokian Windows 8 -puhelin on Nokia Phi?
25.5.Taloussanomilta KHO-valitus VM:n vakuuspäätöksestä
25.5.Tulli kyllästyi: Jos lankesit nigerialaishuijaukseen, älä soita meille
25.5.Mauton temppu: EU vei mausteet leffa-popcorneista
Helsinki
Pilvistä, mahdollisesti vähäistä sadetta 14
Oulu
Melkein selkeää ja poutaa 11
Tukholma
Melko pilvistä, ja poutaa 14
Ennuste klo 09:00 Suomen aikaa.
  1. Kotimaan sää
  2. Sadetutka
  3. Maailman sää
Uskotko Kreikan jättävän euroalueen heti parlamenttivaalien jälkeen?

02:03OsakeOsake

Kurssi nousussaUPM-Kymmene

graafi

8,50-1,51 %-0,13

KalenteriKalenteri

28.5.2012

Tecnotreen ylimääräinen yhtiökokous, esillä osakeanti 10:00  
kuluttajabarometri toukokuulta, Tilastokeskus 09:00  
EK:n luottamusindikaattorit toukokuulta 09:00  
USA:n markkinat kiinni (Memorial Day)    
 
Dilbert – 26.5.2012
DilbertDilbert
Sarjakuvat: 1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 ... 30 « »
 
Yritys Sanoma News Oy / Taloussanomat
Postiosoite Taloussanomat PL 45
00089 SANOMA
Käyntiosoite Töölönlahdenkatu 2, Helsinki
Puhelin +358 9 1221
Sähköposti taloussanomat@sanoma.fi
Kustantaja, vastaava
päätoimittaja
Tapio Sadeoja
Toimituspäällikkö Anneli Koistinen
Toimituspäällikkö Petri Korhonen
Mediamyynti Yhteystiedot
Kimmo Ilmavirta
+358 40 168 5949