Nettilataaminen pitää suositut artistit suosittuina
Säveltäjiä, sanoittajia ja kustantajia edustavan brittiläisen tekijänoikeusjärjestön PRS for Musicin tuoreen selvityksen (pdf) mukaan musiikin jakaminen vertaisverkoissa tekee suosituista artisteista entistäkin suositumpia.
Järjestön ekonomistin Will Pagen ja verkkotutkimusyhtiö BigChampagnen toimitusjohtajan Eric Garlandin mukaan vertaisverkkoista ladataan pitkälti samaa musiikkia kuin digimusiikkikaupoista.
Kaksikon mukaan vertaisverkoista ei ole toistaiseksi noussut sellaisia hittejä, jotka eivät olisi olleet myyntimenetyksiä myös digikauppojen puolella.
Kaikille jotain,
isoille valtaosa
Page ja Garland arvioivat selvityksessä myös digitaalisen musiikin yhteydessä usein esitetyn pitkä häntä -teorian toimivuutta.
Pitkä häntä on aikakauslehti Wiredin päätoimittajan Chris Andersonin popularisoima ajatus, jonka mukaan netti mahdollistaa vähemmän suosittujen tuotteiden myynnin kannattavasti.
Ajatuksena on, että monipuoliseen mutta vähemmän suosittuun katalogiin keskittyminen voi olla jopa hittien miettimistä kannattavampaa. Vapaiden vertaisverkkojen latausmäärissä pitkä häntä -ilmiön pitäisi olla selvästi havaittavissa.
Pagen ja Garlandin mukaan vertaisverkkojen pitkä häntä on kuitenkin odotettu hittipainotteisempi ja "laihempi".
– Vastoin odotuksia, markkinoilla, joilla on enemmän valinnanvaraa, ero hittien ja niche-ilmiöiden välillä näyttää vain kasvavan, Page ja Garland kirjoittavat.
Tutkijat selittävät havaintoa sillä, ettei ihmisillä ole usein aikaa ottaa selvää artisteista, joista he eivät tiedä entuudestaan mitään.
Tulos ei
yllättänyt
Suomalaisen Piraattipuolueen puheenjohtajaa Pasi Palmulehtoa tulokset eivät yllätä.
– Tutkimuksen mukaan nettilataaminen pitää ennestään suositut suosittuina, mutta sen ohessa myös kertoo nettilataajien lataavan musiikkia, joka ei ole suosittua, Palmulehto sanoo.
Palmulehto kehottaa kiinnittämään huomiota tutkijoiden toiseen havaintoon.
Se, että vertaisverkot tarjoavat saatavilla valtavan määrän musiikkia käytännössä ilmaiseksi, todella saa ihmiset joskus kuuntelemaan kappaleita, joihin he eivät olisi muuten törmänneet, raportissa todetaan.
– Kun hintatekijä poistetaan, on helpompi testailla tarjontaa ja löytää sieltä itselleen sopivin. Tämän tuotoksen tekijä saa hyödyn muun muassa oheismateriaalin ja keikkailun kautta, kun kyse on musiikista, Palmulehto sanoo.
Tämän ilmiön takia Page ja Garland kehottavatkin musiikkiteollisuutta näkemään vertaisverkot television ja radion kaltaisina keinona viestiä massoille.























Kommentit (44)
Varastaisi yhden purkin sitä ja toisen paketin tätä, jotta selvittäisi itselleen mitä sitten kenties ehkä joskus ostaisi rehellisesti.
Varastaisi yhden purkin sitä ja toisen paketin tätä, jotta selvittäisi itselleen mitä sitten kenties ehkä joskus ostaisi rehellisesti.
Miksi ei onnistuisi? Pitää vain osata välttää kauppiaan ja vartijan katseet ja epäilykset. Tai sitten hakeudut kauppaan töihin ja viet ne tavarat lähtiessäsi takaoven kautta ja saat vielä palkan päälle.
Varastaisi yhden purkin sitä ja toisen paketin tätä, jotta selvittäisi itselleen mitä sitten kenties ehkä joskus ostaisi rehellisesti.
Toki onnistuu. Kunhan vaan muistat jättää ne alkuperäiset paketit paikoilleen ja vaivihkaa kopioit ne. En näe tässä mitään ongelmaa.
Moni tiedemieskin saattaisi olla kiinnostunut tästä tavasta, jolla luot energiaa tyhjästä. Monet fysiikan keskeiset teoriat menisivät uusiksi.
Varastaisi yhden purkin sitä ja toisen paketin tätä, jotta selvittäisi itselleen mitä sitten kenties ehkä joskus ostaisi rehellisesti.
Kopiointi tai kopion lataaminen ei ole varastamista.
Alkuperäisteos pysyy omistajallaan. Eli hän ei menetä varsinaisesti mitään.
Näin kerran filmisä. kun autonakku mene hameeseen eikä kukaan huommanut mitään. Hyvä filmi.
Helpoin esimerkki: miten kappaleen tekijä - säveltäjä, sanoittaja, sovittaja - saa osuutensa oheistuotemyynnistä? Saako Madonnan biisintekijä senttiäkään Madonnan paitamyynnistä? Ei. Tekeekö Madonna itse yhtään biisiä? Ei.
Entä miten vaikkapa Children of Bodomin äänitteiden taloudellinen tuottaja saa rahaa Children of Bodomin keikkamyynnistä? Ei mitenkään.
Kun kerran pinaattipuolue vastustaa tekijänoikeuksia, kai se pätee kaikilla rintamilla? Jos Pasi Palmulehdolla olisi sivua vaille valmis gradu ja saisin sen laittomasti käsiini, voisinko kopioida ja palauttaa sen?
Jos Palmulehdolla olisi hypoteettinen tyttöystävä, josta hänellä olisi alastonkuvia tietokoneellaan, saisinko levittää niitä verkossa, jos hän olisi unohtanut tiedostonjaon päälle?
Jos Palmulehto olisi kirjoittanut hypoteettiselle tyttöystävälleen rakkausrunon, saisinko lukea sen rasvaisella äänellä ja laittaa sen verkossa levittämäni pornovideon taustalle?
Perusteltuja vastauksia, kiitos.
Miksi pitäisi? En minäkään saa rahaa kaikesta toiminnasta firmassa, jossa työskentelen. Omasta työstä maksetaan, mutta ei kaikesta mihin olen jossain muodossa epäsuorasti osallistunut.
Mikä on gradun tarkoitus? Mieti sitä hetki.
Tässäkään ei ole kyse tekijänoikeuksista vaan ihmisten oikeudesta yksityisyyteen. En tosin olettanutkaan, että pystyisit nämä asiat erottamaan toisistaan.
Ensimmäinen kysymys olisi, että miten sait moisen runon haltuusi? Jokuhan sen on laittanut yleiseen levitykseen. Toinen heistä?
Edelleenkään en näe tässä tekijänoikeusongelmaa, jota ilmeisesti yrität hakea.
Et kai vetänyt hernettä nokkaan?
Ongelma oli? Miten tämä kysymys liittyy Piraattipuolueen näkemyksiin?
Tekstistäsi päätellen kannatat nykyisiä tekijänoikeuksia, jonka tuloksena tilanne on, kuten yllä olet kuvannut. Miten tämä on Piraattipuolueen ajamien tekijänoikeusmuutosten vika?
Eivätkö sävetäjät ym. saa palkkionsa biiseistä, jotka tekevät? Eli työstä maksetaan.