Nokialla on kovat arvot

Nokian entinen lakijohtaja Anne-Liisa Palmu-Joronen avaa keskiviikkona julkaistussa kirjassaan kiinnostavan näkymän yhtiön toimintatapoihin. Kova vauhti on synnyttänyt ongelmia niin yhtiön liiketoimissa kuin ilmapiirissäkin.

Palmu-Joronen toimi Nokian matkapuhelinryhmässä lakimiehenä, lakiasianjohtajana ja johtoryhmän jäsenenä 1988–2005. Hän pääsi seuraamaan näköalapaikalta ryhmän taivalta pienestä salolaisyhtiöstä maailman matkapuhelinykköseksi.

Palmu-Jorosen kirja Nokia-vuodet jakaantuu kahteen hyvin erilaiseen osaan. Ensin hän käy läpi omaa uraansa ja sen merkittävimpiä tapahtumia. Kirjan loppuosa on pamflettimainen vetoomus uudenlaisen johtamiskulttuurin puolesta.

Kiinnostavin kirjan käsittelemistä tapahtumista koskee yhdysvaltalaisen Motorolan "sodanjulistusta" Nokialle huhtikuussa 1989. Motorola haastoi tuolloin Nokian monimutkaiseen oikeusprosessiin, koska suomalaisyhtiö oli sen mielestä rikkonut yhdeksää Motorolan patenttia.

Motorolan haastetta seuranneet viikot ja kuukaudet olivat Palmu-Jorosen mukaan uskomattomia.

– Saatamme (matkapuhelinyksikön päälakimiehen) Urho Ilmosen kanssa todeta, perustellusti, että saimme jatkokoulutuksen tavalla, joka saattaa hyvinkin olla eräs kalleimmista suomalaisten juristien jatkokoulutuksista, hän kirjoittaa.

Vieraan oikeudenkäyntikulttuurin ohella lakimiesten taakkaa kasvatti se, että suomalaisyhtiön johto oli vaikea saada ymmärtämään, miten vakavasta ja isosta prosessista oli  kyse. Kanneasiakirjoja oli yli kuusitoista kiloa.

Pelkkää oikeudenkäynnin valmisteluvaihetta varten Nokian oli koottava kaikki asiakirja-aineisto, joka liittyi Motorolan kanteissa mainittuihin laitteisiin ja tekniikkaan koko matkapuhelinten historian ajalta. Kolme sihteeriä alkoi kopioida aineistoja kolmella kopiokoneella Salon-konttorin alakerrassa.

Aineistoa kertyi niin paljon, että niiden kuljetukseen tarvittiin kuorma-auto. Sitten kuriirin mukana kohti New Yorkia lähetetyt "kirotut laatikot" katosivat. Nokialaisiin iski paniikki, ja koko aineisto kopioitiin uudelleen. Kun uudet laatikot oli saatu matkaan, alkuperäiset löytyivät lentorahtiterminaalista New Yorkista.

Motorolan joukkue
kuin suoraan televisiosta

Kesäkuussa 1989 Motorolan juristiryhmä saapui Saloon prosessin kakkosvaihetta, ensimmäisiä todistajanlausuntoja, varten.

– He olivat kuin suoraan amerikkalaisesta lakimiessarjasta: hyvin istuvat puvut, tärkätyt paidat, paksut henkselit, kalliit merkkikengät, Waterman- tai Montblanc-mustekynät, mustat, isot asiakirjasalkut, keltaisia isoja lehtiöitä, tummanpunertavia pahvisia kansioita. . . He olivat nuoria, määrätietoisen ja äveriään näköisiä miehiä. Mitä he mahtoivatkaan ajatella saapuessaan pitkin mutkaista ja kapeaa ykköstietä pieneen Saloon? Luulen, että he naureskelivat ja ihmettelivät, mihin tuppukylään he olivat tulleet, Palmu-Joronen kirjoittaa.

Yhdysvaltalaisjuristit olivat tuoneet mukanaan jopa kaksi pikakirjoittajaa.

– Vaikutti siltä, että pikakirjoittajatkin oli valittu huolella, sillä molemmat olivat näyttäviä, kauniita ja nuoria pitkäsäärisiä naisia. Uskon, että miehen silmin he olivat todellisia katseenvangitsijoita, varsinkin kun heillä oli onnistunut meikki, muotoja korostavat asut, kauniit hiukset – ja niin: yllättävän lyhyet hameet. Kaikki taktikointi on mahdollista näissä tilanteissa, sillä jos todistaja ei jostain syystä pysty keskittymään kunnolla lausunnon antamiseen, kirjatuksi voi tulla jotain, joka palvelee kanteen nostanutta.

Heinäkuussa oikeusprosessi siirtyi New Yorkiin, ja Nokia neuvotteli asiasta koko syksyn Motorolan kanssa. Lopulta suomalaisten oli otettava lusikka kauniiseen käteen: marraskuussa Nokia lupasi maksaa Motorolalle korvauksia yli kymmenen miljoonaa dollaria. Oppirahat kuitattiin pian, sillä Nokiasta tuli nopeasti merkittävä matkapuhelinyhtiö Yhdysvalloissa.

Palmu-Joronen kertoo elävästi Motorolan kanssa käydystä patenttiriidasta. Sen hän jättää kertomatta, että jupakan siemen oli kylvetty jo viisi vuotta aiemmin. Tarinan alusta on kerrottu kirjoittamassani kirjassa Maailma taskussa (Tammi 2002).

1984 Nokia neuvotteli yhteistyöstä ison yhdysvaltalaisen kulutuselektroniikkayhtiön Tandyn kanssa. Ennen sopimuksen allekirjoittamista Tandy halusi varmistaa, että Nokian puhelimet eivät riko kenenkään patentteja.

Patenttiselvitys annettiin Nokian matkapuhelinyksikön ensimmäisen patentti-insinöörin, intialaisen Shubh Surin tehtäväksi. Hän huomasi pian, että Nokia valmisti puhelimia hyvin samalla tavalla kuin Motorola, joka oli alkanut kehittää nykyaikaisen matkapuhelinjärjestelmän teknisiä perusteita jo 1940-luvulla ja patentoinut kaiken mahdollisen.
Nokia ei välitttänyt riskistä, että se jäisi kiinni patenttirikkomuksista ja vakuutti Tandylle, että patentit olivat kunnossa. Motorolalle maksetut korvaukset olivat riskin hinta.

Luonnonvalintaa
vastaan
Kerrottuaan Nokian-vuosistaan Anne-Liisa Palmu-Joronen siirtyy pohtimaan johtajuutta ja hyvien – ja huonojen – johtajien ominaisuuksia. Helposti tulee mieleen, että pohdinnat periytyvät vahvasti hänen kokemuksistaan Nokiassa.
Palmu-Joronen suomii esimerkiksi sitä, miten yritykset käytännössä suhtautuvat yhteistyökumppaneihinsa. Hän arvostelee voimakkaasti käytäntöä, jossa sopimussuhteen vahvempi osapuoli alistaa ja pakottaa heikomman osapuolen kohtuuttomien riskien kantajaksi. On vaikea välttyä ajatukselta, että Palmu-Joronen tarkoittaa Nokiaa, jonka katsotaan varsin sumeilematta käyttävän alinhankintayrityksiä vain omaksi hyväkseen.
– . . . olen voimakkaasti eri mieltä niiden kanssa, jotka kannattavat luonnon valintaa. Se näyttää luovan pelkästään suuria, monikansallisia pelureita, jotka vähitellen kilpailuttavat pienemmät yritykset pois markkinoilta. Se karsii maailmasta pois valtavan määrän vaihtoehtoja ja johtaa yhä enemmän yritystoiminnan keskittymiseen, hän kirjoittaa.
Palmu-Jorosen mielestä yritysten pitäisi vaalia rehtiyttä ja vilpittömyyttä. Silti yritysten keskinäisestä toiminnasta "löytyy äärimmäisen itsekkäitä ja vahvasti narsistisia piirteitä kuten itsekeskeisyyttä, itseriittoisuutta, kaikkivoipaisuutta ja täydellistä rajattomuutta".
Palmu-Jorosen mukaan narsismi on paha ongelma myös henkilötasolla: narsistisia luonteenpiirteitä ihannoidaan ja näitä piirteitä omaavia ihmisiä nostetaan organisaatioissa valta-asemiin.
– Narsismia ei tunnisteta riittävästi, koska narsistit ovat erittäin lahjakkaita toisten ihmisten manipuloinnissa ja osaavat käsitellä erilaisia ihmisiä haluamallaan tavalla. Narsistit ovat usein myös hyvin älykkäitä, ja juuri sivistyneesti ja asiallisesti käyttäytyvät narsistiset, karismaattiset ihmiset ovat kaikkein vaikeimpia tunnistaa.
Hänen mukaansa narsisteilla on juuri niitä piirteitä, joita yritykset nykyään haluavat: he ovat vahvasti kilpailuhenkisiä, heillä on vahvaa itsensä toteuttamisen ja näyttämisen tarvetta sekä kykyä tehdä ns. "vaikeita ratkaisuja". Palmu-Joronen varoittaa, että menestyksen ja hyvyyden julkisivun takana narsistit voivat muuttaa työyhteisöjä itsepetoksen ja pahuuden riivaamiksi helveteiksi.
Tehokkuudesta siirryttävä
luottamusjohtamiseen
Anne-Liisa Palmu-Jorosen mielestä tehokkuutta ylikorostavasta johtamismallista olisi siirryttävä luottamusjohtamiseen, jonka pohjana on ihmisten keskinäinen luottamus yli organisaatiotasojen ja -rajojen.
– Luottamuspääoma tarkoittaa yritysten tavoin myös yhteiskunnassa sitä henkistä tunnetta, joka syntyy ihmisille, kun he voivat luottaa siihen, että kaikkialla yhteiskunnassa päätökset tehdään ja toteutetaan niin, että taloudellisen hyvinvoinnin lisäksi harkinnan lähtökohdaksi otetaan myös ihmisen muut tarpeet.
– Luottamusjohtamiseen liittyy reiluus, rehellisyys, avoimuus ja luottamus siihen, että kun peli on reilua ja avointa, ihmiset haluavat aina näyttää itsestään parhaan osaamisen.
Palmu-Norosen kanssa on vaikea olla eri mieltä.
Anne-Liisa Palmu Joronen: Nokia-vuodet – Mitä johtamisesta voi oppia (Atena 2009).