Yritysten tyytyväisyys vakuutusyhtiöihin murenee

Outi Järvinen/Lehtikuva
Yritysten tyytyväisyys vakuutusyhtiöihin murenee
Suomalaisten yritysasiakkaiden tyytyväisyys vahinkovakuutusyhtiöihin on jatkanut laskuaan jo toista vuotta peräkkäin.
Lisää suosikkeihin

Henkilökohtaiselle suosikkilistalle tallentaminen vaatii kirjautumista.

KirjauduRekisteröidy
Taloussanomat
24.11.2008 16:27
Kommentit 4

Yritysten asiakastyytyväisyys on huonontunut kaikissa Pohjoismaissa paitsi Ruotsissa. Suomen yritysasiakkaat ovat kuitenkin tänä vuonna tyytyväisempiä kuin pohjoismaiset verrokkinsa.

Asiasta kertoo kansainvälinen Epsi Rating -kysely. Tyytyväisyyttä toimialaan kuvaava indeksi laski tänä vuonna lukemaan 72,5, kun se viime vuonna oli 73,3 ja sitä edellisenä vuonna 74,2.

Ammattiliikenteen vakuuttaja A-Vakuutus ohitti kyselyssä yritysasiakastyytyväisyydessä aiempina vuosina ykkösenä olleen Fennian, joka nyt jäi niukasti kakkoseksi.

Ainoana yhtiönä asemaansa paransi koko OP-Pohjola-ryhmä, johon myös A-Vakuutus kuuluu. Pohjola nousi yritysasiakkaiden tyytyväisyydellä mitattuna kolmanneksi, kun sen sijoitus vuosi sitten oli viides.

Neljänneksi putosi viimevuotinen kakkonen Tapiola. Viidenneksi jäi If, joka vielä vuosi sitten oli kyselyssä kolmantena.

Yksityisasiakkaiden
tyytyvyys parani

∇ Mainos, artikkeli jatkuu alempana ∇ ∇ Artikkeli jatkuu ∇


Yksityisasiakkaat olivat kyselyn mukaan selvästi tyytyväisimpiä Lähivakuutukseen, joka oli mukana kyselyssä ensimmäistä kertaa. Kakkoseksi jäi viime vuonna kärkipaikan ottanut Tapiola takanaan Nordea/TrygVesta, If ja Pohjola.

Yksityisasiakkaiden tyytyväisyys koko toimialaan parani hieman viime vuoteen verrattuna, jolloin tyytyväisyys hyppäsi selvästi aiempaa suuremmaksi.

Epsi Rating-kyselyssä selvitettiin vahinkovakuutusyhtiöiden yksityis- ja yritysasiakkaiden tyytyväisyyttä kaikissa Pohjoismaissa ja Virossa. Kysely tehtiin haastattelemalla Suomessa 2 500 henkilöä loka–marraskuussa.

Lisää Aiheesta
UutinenVakuuta koti 14 eurolla (28.11.2008 07:02)
UutinenMaksatko turhaan vakuutuksista? (23.11.2008 07:02)
Copyright Creative Commons Teksti on lisensoitu Creative Commons Nimeä-Ei muutoksia-Epäkaupallinen -lisenssillä.
mainos

Kommentit (4)

Huono 0
Tapiola tulee laskemaan edelleen niin kauan ,kun Tapiolan S.Mertanen hengailee M.Vanhasen kanssa.
Eliitti pari
Huono 4
Korvauskäsittelyssä If sai parhaat arvosanat sekä yrityksiltä että yksityisiltä.

Mikä sitä painaa? Sampo (pankki)kerroin?
Huono 1
Korvauskäsittelyssä If sai parhaat arvosanat sekä yrityksiltä että yksityisiltä.

Mikä sitä painaa?

Samaa ihmettelen. Milloin normaali ihminen on yleensä tekemisissä vakuutusyhtiön kanssa? Silloin kun haetaan korvauksia. Jos homma toimii If:llä hyvin niin mikä siellä on niin pielessä, että kokonaisarvosana on huono?
museomies
Huono 1
Juu en ihmettele. Vaihdoin juuri pois Turvasta, koska en jaksanut väitellä laskujen virheistä. Joka ikinen kerta kun normaali laskuskausi poikkesi esim. mp:n seisonta-ajan muodossa, oli seuraava lasku laskettu väärin - ja totta kai Turvan eduksi. Olen vahvasti sitä mieltä, että joko siellä on töissä vakuutushistorian suurimmat idiootit tai sitten ne tekevät sen tahallaan. Jäin miettimään, että jos yhdelle ihmiselle saattuu noin paljon "vahinkoja", niin paljonkohan niitä sattuu maanlaajuisesti ja kuinkakohan moni maksaa laskunsa sen paremmin niitä tarkistamatta.
Sivut: 1 Edellinen Seuraava
Kirjoita vastaus
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias ja ystävällinen, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit. Varauduthan siihen, että linkkejä sisältävät viestit tarkistetaan yksitellen roskapostin suodattamiseksi. Arvostamme mielipidettäsi!
> Lue koko keskusteluetiketti

Yhteistyössä

24.5.EU:n Ashton: Iranin kiista ratkaistaan Moskovassa
24.5.Rahat pankista kotiin turvaan – ja sieltä ne vie varas
24.5.Tässä sovellus, jolla Nokia erottuu Windows-tusinapuhelimista
24.5.Tässä on Facebookin oikea arvo, sanoo rahoitusguru
24.5.Alexander Stubb linjasi kymmenen totuuttaan Euroopasta
24.5.Venäläisoperaattori Megafon sai uuden hallituksen
24.5.IDC: Androidilla ja Applen iOS:lla 82%:n osuus älypuhelinmarkkinoista
24.5.Ipsos tutki: Euron kannatus suurinta Kreikassa
24.5.Projektityöt häiritsevät tietojärjestelmien käyttöä
24.5.HS: EU torjui Ranskan GMO-kiellon
24.5.Kreikan koululaiset: Poliitikkomme ovat huonoja
24.5.EKP:n Draghi: Euroopan astuttava kohti tiiviimpää poliittista integraatiota
24.5.Jos Kreikka lähtee eurosta, Putinin asema horjuu
24.5.Keskuspankkiostot nostavat kullan hintaa
24.5.Finnairin Vehviläinen: Pohjoismainen yhteistyö ei toteudu ennen syksyä
24.5.EU-komissio S-ryhmän ja Keskon vallasta: "Erittäin keskittynyttä"
24.5.Moody's: Ranskan AAA:n säilyminen vaatii velkaohjelman toteuttamista
24.5.Työttömyyskorvausta haettiin aiempaa vähemmän USA:ssa
24.5.USA:n hyödyketilausten kasvu vaisua
24.5.Hollannin parlamentin alahuone hyväksyi EVM:n
24.5.Tällaista tiliä tehdään parkkisakoilla
24.5.Kurkista toimitusjohtajan aivoihin
24.5.Urpilainen: Suomi saanut Kreikalta vakuuksina 560 milj. euroa tähän mennessä
24.5.Ekonomisti: Eurobondit maksaisivat Suomelle 2 miljardia vuodessa
24.5.Professori yrittäjien seminaarissa: Talouden vakaus kiinni pk-yrityksistä
24.5.Autoliitto testasi – vältä näitä turvaistuimia
24.5.Britannian taantuma olikin hieman laskettua syvempi
24.5.Tämäkö budjettikuria? Kreikka osti 30 miljoonalla aseita
24.5.Hei, valtiolla tienaakin ihan kivasti
24.5.Autotalleja ja veneitä – edunsaajat +14 %
Toivotko Kreikan pysyvän euroalueessa?
 
 
Dilbert – 25.5.2012
DilbertDilbert
Sarjakuvat: 1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 ... 30 « »
 
Yritys Sanoma News Oy / Taloussanomat
Postiosoite Taloussanomat PL 45
00089 SANOMA
Käyntiosoite Töölönlahdenkatu 2, Helsinki
Puhelin +358 9 1221
Sähköposti taloussanomat@sanoma.fi
Kustantaja, vastaava
päätoimittaja
Tapio Sadeoja
Toimituspäällikkö Anneli Koistinen
Toimituspäällikkö Petri Korhonen
Mediamyynti Yhteystiedot
Kimmo Ilmavirta
+358 40 168 5949