Pankkituki vie johtajien bonukset Suomessakin

Lehtikuva
Pankkituki vie johtajien bonukset Suomessakin
Pankkipomojen palkkioille voi tulla pian rajat. Kuvassa OP-Pohjolan pääjohtaja Reijo Karhinen, Sampo Pankin toimitusjohtaja Ilkka Hallavo ja Nordean Suomen maajohtaja Carl-Johan Granvik.
Suomalaisten pankinjohtajien palkitsemiselle voidaan jatkossa pistää rajat, jos pankit ottavat vastaan valtion kaavailemaa pankkitukea. Osinkojen maksua ei pankeilta Suomessa olla kuitenkaan kieltämässä kuten muualla Euroopassa on tehty.
Lisää suosikkeihin

Henkilökohtaiselle suosikkilistalle tallentaminen vaatii kirjautumista.

KirjauduRekisteröidy
Heidi Vaalisto
20.10.2008 14:05
Kommentit 40

Valtiovarainministeriön parhaillaan valmisteleva pankkitukipaketti muistuttaa Taloussanomien saamien tietojen mukaan Ruotsin mallia.

Ruotsi kertoi maanantaina tukipaketista, jossa Ruotsin valtion tukea haluavat pankit joutuvat rajoittamaan johdon palkitsemisia. Rajoitukset koskevat johtajien bonuksia, erorahoja, palkankorotuksia ja hallitusten jäsenten palkkioita.

03:25Osake
+2,45 %
6,065
+0,15

Ylijohtaja Peter Nyberg valtiovarainministeriön rahoitusmarkkinaosastolta arvioi, että palkkausjärjestelmän rajoituksiin on poliittisia edellytyksiä. Euroopassa laajenee ajatus pankkien johdon palkkausjärjestelmien uudelleen rukkaamisesta.

Ruotsin lisäksi muun muassa Saksa, Iso-Britannia ja myös Yhdysvallat ovat asettaneet ehtoja pankinjohtajien palkkioihin ja optioihin.

– Henkilökohtainen näkemykseni on, että jos Suomessa olisi 10–15 vuotta sitten asetettu rajoituksia johdon palkkausjärjestelmään, pankkikriisin vaikutukset olisivat olleet vähäisempiä, Nyberg sanoo.

Nyberg sanoo samalla, ettei Suomen palkkiojärjestelmässä ole ollut samanlaisia ylilyöntejä kuin Yhdysvalloissa.

Yhdysvalloissa olisi hänen mukaansa kuitenkin voitu nyt päästä vähemmällä, jos johdon palkkiojärjestelmiin olisi ajoissa asetettu.

Tukipaketti alle
150 miljardia euroa

Ruotsin hallitus kertoi maanantaina 150 miljardin suuruisesta tukipaketista. Ruotsin valtio varautuu antamaan takaukset taloudellisiin vaikeuksiin joutuneille pankeille.

Ruotsin valtio ei aio takausten ehtona rajoittaa pankkien osingonjakoa. Ruotsi on eri linjoilla kuin Saksan valtio, joka bonusten lisäksi rajoittaa osingonmaksua. 

Nyberg ymmärtää Ruotsin osinkomallia. Pankeilla pitää hänen mielestään olla vakavaraisuutta.

– Takausjärjestelmä erääntyy jossain vaiheessa. Jos pankeilla on silloin talous kunnossa, mutta ne eivät maksa osinkoa, se voi heikentää pankkien mahdollisuuksia saada lisäpääomaa.

Nyberg ei halua arvioida Suomen pankkitukipaketin suuruutta. Selvää kuitenkin on se, ettei Suomen tukipaketti yllä 150 miljardiin euroon.

– Meillä on pienempi talous ja pienemmät pankit.

∇ Mainos, artikkeli jatkuu alempana ∇ ∇ Artikkeli jatkuu ∇

Pääomat takuujärjestelmään Suomen valtio voisi osoittaa suoraan valtion budjetista tai lainaamalla varat markkinoilta. Mahdollisesta osakeannista päättävät pankit.

Suomen pankkitukipaketista voi tulla esitys vielä tämän viikon aikana. Tukipaketti edellyttää eduskunnan päätöstä.

Pankit sitouttavat
pomot osakkein

Johtaja Markku Koponen OP-Pohjola-ryhmästä pitää johtajien palkkioiden leikkauksia erittäin epätodennäköisenä.

– Tukipaketti tulee käyttöön vain silloin, kun pankit ovat niin rapakunnossa, että valtion pitää tulla pääomittajaksi. Suomessa pankit ovat hyvässä kunnossa eivätkä tarvitse tällaista pääomaruisketta.

OP-Pohjola-ryhmässä on johdolla oma kannustejärjestelmänsä. Lisäksi kaikkia työntekijöitä varten on henkilöstörahasto.

OP-Pohjola-ryhmä ei maksa johdolle optioita, vaan palkitsee johtajia osakkein. Osakepotti vastaa enimmillään viiden kuukauden palkkaa. Johdon kannustejärjestelmän piirissä on satoja työntekijöitä.

Osakepalkkioita suosii myös finanssikonserni Nordea. Nordea ei maksa johtajille optioita, vaan palkitsee johtajat osake-eduin. Kannustejärjestelmän piirissä on 300 johtajaa.

Viestintäjohtaja Lauri Peltola kuvaa kannustejärjestelmää maltilliseksi.

– Ensin johtajan pitää sijoittaa omaa riihikuivaa rahaa Nordean osakkeisiin. Kun tietty määrä tulee täyteen, johtajalla on mahdollisuus ostaa edullisesti lisää osakkeita.

Työntekijöiden kannustamiseksi Nordeassa on henkilöstörahasto.

Lisää Aiheesta
Copyright Creative Commons Teksti on lisensoitu Creative Commons Nimeä-Ei muutoksia-Epäkaupallinen -lisenssillä.
mainos

Kommentit (40)

Huono 0
Suomessa kaavaillaan pankkien velkakirjojen takaamista, mikä on ihan eria kuin pankkituki, josta jutussa virheellisesti puhutaan.
pankkineiti
Mitä? Aikooko Suomi maksaa pankkitukea? Tämähän on iso uutinen, koska eduskunta on tehnyt päätöksen asiassa? Vai olisikohan niin, että toimittajalla on mennyt "pikkasen" käsitteen sekaisin?
O-K
"Suomessa pankit ovat hyvässä kunnossa eivätkä tarvitse tällaista pääomaruisketta."

Eli, "ei koske suomea".
No Bank Run!
Eihän kriisin laineiden pitäneet yltää Suomeen asti? Eihän? Mutta kyseessä olikin tavallista voimakkaampi rahoitustsunami.
Poliitikko
Kyllähän koira koiran tuntee. Bonukset on luotu maksettaviksi........
Hyvä Veli
Mistä pankkeja ja pankinjohtajia pitäisi vielä palkita?

Tyrkytetään ensiasunnonostajille jättilainoja, kiskotaan köyhältä kansalta korkoja vielä kuolemankin jälkeen ja huijataan nuoret ja vanhukset laittamaan rahansa rahastoihin, joiden arvonlaskulla tai -nousulla ei ole pankeille itselleen suurtakaan väliä. Osansa he saavat niistä kuitenkin.
masa
Jos pankkitukia jouduttaisiin maksamaan niin pitääkö noista palkitsemishommien suitsemisesta erikseen edes mainita?

Jos kaikilla olis yhtä löyhä moraali kun ylimmällä johdolla omien palkkioidensa suhteen niin eihän tää yhteiskunta kestäis viikkoakaan pystyssä.
Vepsis
Voi voi, mistäs ne pojat nyt ostaa kesäks uudet paatit? Jätkät kuitenkin tekee tosi kovaa duunia, josta olis syytä palkita parilla miljoonalla.
pensseli käteen
Kerrankin jotain järkeä, mutta eivätköhän he löydä keinot niiden maksamiseen.

Vastikkeetonta tukea ei saa maksaa! Edellisen laman hölmöyksistä on otettava opiksi.

Sosialisoidaan vaikka pankit, jos tarvis.
asiakas
Ei johtajia tarvitse palkita niillä on muutenkin suuret tulot kuukausipalkat palkitaan mielummin työntekijöitä joilla on pieni kuukausitulo ja ne vasta työn tekevät
pate
Sivut: 1 2 3 4 Edellinen Seuraava
Kirjoita vastaus
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias ja ystävällinen, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit. Varauduthan siihen, että linkkejä sisältävät viestit tarkistetaan yksitellen roskapostin suodattamiseksi. Arvostamme mielipidettäsi!
> Lue koko keskusteluetiketti
mainos

Yhteistyössä

Taloussanomat - Uutiset

Helsinki
Selkeää ja poutaa 14
Oulu
Pilvistä, ja poutaa 14
Tukholma
Selkeää ja poutaa 15
Ennuste klo 09:00 Suomen aikaa.
  1. Kotimaan sää
  2. Sadetutka
  3. Maailman sää
Toivotko Kreikan pysyvän euroalueessa?

03:18OsakeOsake

Kurssi nousussaUPM-Kymmene

graafi

8,63+0,99 %+0,09

KalenteriKalenteri

28.5.2012

Tecnotreen ylimääräinen yhtiökokous, esillä osakeanti 10:00  
kuluttajabarometri toukokuulta, Tilastokeskus 09:00  
EK:n luottamusindikaattorit toukokuulta 09:00  
USA:n markkinat kiinni (Memorial Day)    
 
Dilbert – 25.5.2012
DilbertDilbert
Sarjakuvat: 1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 ... 30 « »
 
Yritys Sanoma News Oy / Taloussanomat
Postiosoite Taloussanomat PL 45
00089 SANOMA
Käyntiosoite Töölönlahdenkatu 2, Helsinki
Puhelin +358 9 1221
Sähköposti taloussanomat@sanoma.fi
Kustantaja, vastaava
päätoimittaja
Tapio Sadeoja
Toimituspäällikkö Anneli Koistinen
Toimituspäällikkö Petri Korhonen
Mediamyynti Yhteystiedot
Kimmo Ilmavirta
+358 40 168 5949